Suomeenkin kehitysapua (Karjalainen)

Karjalaisen kolumneja...

Mosambikilaisen sosiaalipolitiikan professorin avulla keksin kuinka Suomea uhkaavaan yhteiskunnalliseen kriisiin voitaisiin puuttua ja samalla pistää kehitysapu uusiksi. Voisiko maailman toiseksi kehittymättömimmästä maasta saada Suomeen hätäapua?

Sain hiljattain soiton tuntemattomasta numerosta Maputossa, Mosambikin pääkaupungissa. “Mitä kuuluu Janne”? tuntematon ääni kysyy lähes täydellisellä suomenkielellä.

Soittaja osoittautuu sosiaalipolitiikan professori Miguel Marrengulaksi, jota olin yrittänyt tavoitella. Marengula valmistui yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi Eduardo Mondlane -yliopistossa Maputossa ja tohtoriksi hän väitteli Tampereen yliopistossa. Hän on erikoistunut kehityksen paikalliskulttuuriseen innostamiseen.

Neljän vuoden kokemus Suomesta, kielitaito ja koulutus lienee riittävä, että voin pitää häntä jonkinasteisena asiantuntijana Suomenkin asioissa.

Kehuja Suomi sai oppimisinfrastruktuurista tietokoneluokkineen, kirjastoineen ja etätietokantoineen. Kirpputorit, kierrätyskeskukset ja divarit tarjoavat opiskelijan tarvitsemia asioita pilkkahintaan ja esimerkiksi oman tietokoneensa Marrengula osti Tampereen kierrätyskeskuksesta 35 eurolla. Tällaisesta mosambikilaisopiskelijat eivät osaa unelmoidakaan. Oman tutkijanuransa tähänastiset tähtihetket Marengula vietti Suomessa.

Vaikka Eduardo Mondlane -yliopiston opetus on huippuluokkaa, ei tutkimuspuitteita voi verratakaan Suomeen. Marrengulan lähin kirjasto on 20 kilometrin päässä eikä sieltä voi lainata kotiin. Kotikirjaston perustaminen on vaikeaa, sillä kirjat ovat kalliita, vaikeasti saatavia ja painokset pieniä. Kosteus, vuotavat katot ja torakat kuluttavat kirjoja.

Suomessa vanhusten jättäminen yksinäisyyteen järkytti. Heidän kuolemaansa suhtauduttiin hyvin kevyesti. Mosambikissa puolestaan ajatellaan, että juuri vanhuksen kuollessa elämänkokemusta menetetään kaikkein eniten. Yksin jätetään Suomessa helposti myös nuoret. Jos masentuu, on kuin ystävyys ei olisi enää voimassa.

Marengula epäilee, ettei Suomessa juoda enempää kuin Mosambikissakaan, mutta masennusepidemiaan yhdistettynä alkoholi on suurempi ongelma. Mosambikissa puolestaan on paljon työttömiä nuoria, joilla ei ole mitään, mutta he eivät silti menetä elämäniloaan.

Nuorten turhautuminen on Marengulan mukaan kuin aikapommi. Suomi ei välttämättä ole yhtä menestynyt 20 vuoden päästä kuin nyt.

Voi kuulostaa hurjalta, mutta Marengula lienee ainakin osittain oikeassa. Kyseenalaistan ne kyselytutkimukset ja kiistakirjoitukset, joiden mukaan suomalaiset olisivat nykyään muka huippuonnellisia. Mosambik ei taida vielä pärjätä ilman apua, mutta ei Suomellakaan olisi varaa olla kuuntelematta Marengulan kaltaisten huippuasiantuntijoiden diagnooseja.

Mosambikilaisprofessorin tavattuani sain mielestäni loistoidean. Kehitysapu muutettaisiin oikeiksi yhteistyöprojekteiksi, joka perustuisi yhteiskuntatieteellisiin analyyseihin, ei ainoastaan tilastoihin. Esimerkiksi Mosambikista lähetettäisiin sama määrä kehitystyöntekijöitä Suomeen kuin Suomesta Mosambikiin, hieman samaan tapaan kuin nykyään jo vaihdetaan opiskelijoita. Myös yhteiskuntatieteilijöitä vaihdettaisiin samalla tavoin ja näin muodostuvat neljää ryhmää tapaisivat säännöllisesti.