En ole muistanut kertoa, että aloitin sanomalehti Karjalaisessa kolumnistina pohjoisen pallonpuoliskon viime syksynä. Räväkkä otsikkovalinta on toimituksen. Laitan pikkuhiljaa Karjalaisen kolumneja tänne.
Muistan perinteentutkimuksen professori
Seppo Knuuttilan aikoinaan
väittäneen, että antropologit tykkäävät tehdä tutkimusta
lämpimissä maissa, joissa on hienoja rantoja ja vähäpukeisia
naisia. Myönnettävä on, että kauniita naisia on Mosambikissa
tutkimusta tehdessä vaikea välttää. Hiekkarannoilla on sen sijaan
tullut käytyä hyvin vähän sen jälkeen kun muutin
Intian valtameren rannalta Maputon yläkaupungille.
Ainakin minun karjalais-pohjalaisen
siniharmaita miehen silmiäni paikalliset naiset miellyttävät.
Takamuksista on kuulemma Suomessa jo puhuttu riittämiin, joten se
siitä. Tumma iho ja poskipäät kiiltävät kauniisti auringossa.
Huulet ovat täyteläiset ja silmät syvän ruskeat. Tärkeintä on
silti osittain ulospäin heijastuva sisäinen kauneus. Ei saisi
yleistää, mutta entisen emämaan Portugalin naisista poiketen
mosambikilaissiskot eivät kaihda katsekontaktia eivätkä säästele
hymyä. Askel on elegantti ja ryhti lähes poikkeuksetta ylväs. Tämä
kielii terveestä ylpeydestä.
Maailmanlaajuisesti liian moni nainen
on syyttä tyytymätön ruumiiseensa viihdeteollisuuden,
mallimaailman ja mainonnan määrittäessä kauneutta varsin
yksipuolisesti. Mosambikilaissiskot
eivät yleensä onneksi ajattele, että he ovat liian lihavia. Sen
sijaan he vain harvoin ovat tyytyväisiä hiuksiinsa sellaisena,
jollaiseksi Luoja ne loi. Afrikkalaisten hiukset ovat paksut ja
ihanan karheat, mutta varsinkaan kaupunkilaisnaisilla ne on vain
harvoin jätetty luonnolliseen tilaansa. Hiuslisäkkeiden, peruukkien
ja suoristusaineiden käyttö vie naisilta suuren summan rahaa ja
aikaa siinä missä miehet tuhlaavat olueeseen. Sukupuolen
esittäminen ei ole vain hauskaa postmodernia leikkiä.
Tarkoitukseni ei ole arvostella
kenenkään yksittäisen naisen kampaamokäyntejä, vaan puhun
yhteiskunnallisesta ilmiöstä. Minun silmissäni suurin puute
afrikkalaisnaisten kauneudessa on hiusten manipuloinnissa, joka tekee
hiuksista elottoman, huonosti sopivan osan heidän ruumistaan. Niin
mosambikilaisnaiset kuin heidän vaaleammat suomalaissiskonsa ovat
kauniita ja tietyin silmin katsottuina eksoottisia, mutta he olisivat
vieläkin kauniimpia hyväksyessään itsensä ilman vahingollista
manipulointia. Niin kauan, kun naiset oppivat kauneusihanteet
kaupallisesta kulttuurista, on kokonaisvaltainen itsenäisyys ja
vapaus epätäydellistä. Ei se ole tasa-arvoa, että miehetkin
oppivat nyt tarkkailemaan kehoaan vaan kauneuden näkeminen
itsenäisellä, ei markkinamiesten määräämällä tavalla.
Haluamatta kuulostaa tippaakaan
holhoavalta näkisin mosambikilaisnaisten heräämisen näkemään
hiuksensa uusin silmin osana paitsi naisten tasa-arvokamppailua myös
afrikkalaisten maailmanlaajuista vapaustaistelua: Nelson Mandelan,
Martin Luther Kingin ja kuningatar Gingan unelman toteuttamista. Muut
vapauskamppailun teemat, kuten maaoikeudet, koulutus, uusimperialismi
tai hallinnon autoritäärisyys ovat jo toisen kirjeen aihe. Siskot
ja veljet, ihmiskunta on kulkenut pitkän matkan ja atlanttinen
orjuus, siirtomaajärjestelmä ja rotuerottelulait ovat jo historiaa.
Voitaisiinko seuraava etappi saavuttaa itsenäistä näkemistä
opettelemalla?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ole hyvä ja jätä kommenttisi tähän, kommentointi ei vaadi rekisteröintiä. Kiitän jo etukäteen. Ystävällisesti, Janne