Karjalainen: "Mosambikin ihanat naiset"

 En ole muistanut kertoa, että aloitin sanomalehti Karjalaisessa kolumnistina pohjoisen pallonpuoliskon viime syksynä. Räväkkä otsikkovalinta on toimituksen. Laitan pikkuhiljaa Karjalaisen kolumneja tänne.

Muistan perinteentutkimuksen professori Seppo Knuuttilan aikoinaan väittäneen, että antropologit tykkäävät tehdä tutkimusta lämpimissä maissa, joissa on hienoja rantoja ja vähäpukeisia naisia. Myönnettävä on, että kauniita naisia on Mosambikissa tutkimusta tehdessä vaikea välttää. Hiekkarannoilla on sen sijaan tullut käytyä hyvin vähän sen jälkeen kun muutin Intian valtameren rannalta Maputon yläkaupungille.

Ainakin minun karjalais-pohjalaisen siniharmaita miehen silmiäni paikalliset naiset miellyttävät. Takamuksista on kuulemma Suomessa jo puhuttu riittämiin, joten se siitä. Tumma iho ja poskipäät kiiltävät kauniisti auringossa. Huulet ovat täyteläiset ja silmät syvän ruskeat. Tärkeintä on silti osittain ulospäin heijastuva sisäinen kauneus. Ei saisi yleistää, mutta entisen emämaan Portugalin naisista poiketen mosambikilaissiskot eivät kaihda katsekontaktia eivätkä säästele hymyä. Askel on elegantti ja ryhti lähes poikkeuksetta ylväs. Tämä kielii terveestä ylpeydestä.

Maailmanlaajuisesti liian moni nainen on syyttä tyytymätön ruumiiseensa viihdeteollisuuden, mallimaailman ja mainonnan määrittäessä kauneutta varsin yksipuolisesti. Mosambikilaissiskot eivät yleensä onneksi ajattele, että he ovat liian lihavia. Sen sijaan he vain harvoin ovat tyytyväisiä hiuksiinsa sellaisena, jollaiseksi Luoja ne loi. Afrikkalaisten hiukset ovat paksut ja ihanan karheat, mutta varsinkaan kaupunkilaisnaisilla ne on vain harvoin jätetty luonnolliseen tilaansa. Hiuslisäkkeiden, peruukkien ja suoristusaineiden käyttö vie naisilta suuren summan rahaa ja aikaa siinä missä miehet tuhlaavat olueeseen. Sukupuolen esittäminen ei ole vain hauskaa postmodernia leikkiä.

Tarkoitukseni ei ole arvostella kenenkään yksittäisen naisen kampaamokäyntejä, vaan puhun yhteiskunnallisesta ilmiöstä. Minun silmissäni suurin puute afrikkalaisnaisten kauneudessa on hiusten manipuloinnissa, joka tekee hiuksista elottoman, huonosti sopivan osan heidän ruumistaan. Niin mosambikilaisnaiset kuin heidän vaaleammat suomalaissiskonsa ovat kauniita ja tietyin silmin katsottuina eksoottisia, mutta he olisivat vieläkin kauniimpia hyväksyessään itsensä ilman vahingollista manipulointia. Niin kauan, kun naiset oppivat kauneusihanteet kaupallisesta kulttuurista, on kokonaisvaltainen itsenäisyys ja vapaus epätäydellistä. Ei se ole tasa-arvoa, että miehetkin oppivat nyt tarkkailemaan kehoaan vaan kauneuden näkeminen itsenäisellä, ei markkinamiesten määräämällä tavalla.

Haluamatta kuulostaa tippaakaan holhoavalta näkisin mosambikilaisnaisten heräämisen näkemään hiuksensa uusin silmin osana paitsi naisten tasa-arvokamppailua myös afrikkalaisten maailmanlaajuista vapaustaistelua: Nelson Mandelan, Martin Luther Kingin ja kuningatar Gingan unelman toteuttamista. Muut vapauskamppailun teemat, kuten maaoikeudet, koulutus, uusimperialismi tai hallinnon autoritäärisyys ovat jo toisen kirjeen aihe. Siskot ja veljet, ihmiskunta on kulkenut pitkän matkan ja atlanttinen orjuus, siirtomaajärjestelmä ja rotuerottelulait ovat jo historiaa. Voitaisiinko seuraava etappi saavuttaa itsenäistä näkemistä opettelemalla?