Lukisivat kirjoja!

Maputon talvi on ohi. Kylmä aika olisi kai ollut kaikkein helpoin aika aloittaa kenttätyö trooppisessa Cabo Delgadossa, mutta tiederahoituksesta päättävät instituutiot päättivät toisin. Nyt on sellainen tunne, että pian Maputon jaksoni päättyy ja jo pääsen kenttätyöhön Cabo Delgadon rannikolle, siksihän tänne alkuaan tulin. Siispä mielessäni hyvästelen jo rakkaaksi tullut kaupunkia ja Eduardo Mondlanen yliopiston pääkampusta. Muistan, että koskaan ei ole oikeasti niin kiire, etteikö ehtisi pysähtyä tervehtimään puutarhakampuksen lumoavia puita ja kuulemaan keväistä linnunlaulua. Vähän väliä pysähtyessäni huomaan kyllä opiskelijoiden kummeksuvat katseet, mutta en välitä, enhän ole täältä.

Mutta asiaan: onneksi jo lämpenee, sillä Maputon talvi yllätti minut kylmyydellään. Enpä edes tiedä olisinko selvinnyt siitä ilman Swazi-maasta löytynyttä villapaitaa. Olen aiemmin ihmetellyt, että miksi aivan tavallinen influenssa tappaa maailmanlaajuisesti kuin malaria tai AIDS, mutta kolmen sitkeän flunssan jälkeen en enää ihmettele. Mosambikilainen ystäväni selitti, että lämpötilan muuttuessa myös virus muuttuu ja näin ollen on mahdollista saada ”sama” influenssa monta kertaa yhden vuoden aikana. Näin minulle taisi käydä. Antibiootteja saa apteekista kyllä ilman reseptiä, mutta jos mahakaan ei oikein pelaa kunnolla niin ei sekään vaihtoehto juuri houkuttele. Kuka sitä paitsi haluaa nauttia kolme antibioottikuuria puolessa vuodessa.

Suomalainen ystäväni muuten kysyi tannoin skaipatessamme, että olenko oppinut mitään Mosambikissa. En ollut tullut ajatelleeksi tätä lainkaan, enkä siksi osannut vastata mitään. Myöhemmin mietin, että olen toki oppinut aivan valtavasti tiedollisesti, koska olen lukenut ja tehnyt kaiken aikaa tutkimusta, opetellut valokuvausta, portugalia ja Cabo Delgadon rannikolla puhuttua bantu-kieltä (ki)mwania sekä keskustellut ihmisten kanssa, joilla on aivan erilaisia elämänkokemuksia kuin itselläni. Mutta tätä hän tuskin tarkoitti. Hän tarkoitti varmastikin, että olenko oppinut jotain ihmisenä, johon on jo paljon vaikeampi vastata. Yleisesti ottaen uskon, että matkat eivät mitenkään pääsääntöisesti opeta, ainakaan meitä hyvinvoivan pohjoisen asukkaita. Tahtomatta mitenkään kuulostaa kellariroukulta väitän. että vaikka monet matkustelevat paljon, etsivät itseään ja haluavat nähdä joka kulman taakse, he näyttävät pysyvän aivan yhtä tietämättömänä ja lapsellisena kuin ennen matkojaan. Lukisivat kirjoja, ajattelen joskus.

Työvoima tai henki

Huom: Tätä on päivitetty 27.8. erityisesti uhriluvun suhteen.

Marikanan Kaivostyöläiset vaativat 10.8. alkaen hiukkasen paksumpaa siivua tietoyhteiskunnan rikkaudesta, jolloin poliisi hajotti kaivoksen läheisyyteen kokoontuneet lakkolaiset tuliasein. Tulos: 44 kuollutta ja ainakin 74 loukkaantunutta.

Kuvat tämän päivän @Verdade-viikkolehdessä masentavat: kone- ja automaattipistoolein varustautuneita poliiseita vilisee ruumiskasan keskellä kuin taistelu – tai pikemminkin teurastustantereella konsanaan. Kuvat liittyvät siihen, että perjantaina elokuun 10. päivä 3000 Marikanan kaivostyöläistä meni lakkoon naapurimaa Etelä-Afrikan puolella vaatiakseen palkkansa (n. 400 e/kk) kolminkertaistamista. Kaivosyhtiö Lonmin ignoroi vaatimuksen pitäen lakkoa laittomana, ja uhkasi potkuilla, jos lakkolaiset eivät pian palaa töihin. Elokuun 11. ja 16. päivinä tuli sitten ruumiita, kaksi poliisiakin, mutta toki pääasiassa nikkeliluoteihin kuolleita kaivostyöläisiä. Maan lehdet tietävät kertoa, että yksikään uhreista ei, yllättävää kyllä, ollut mosambikilainen.    

Etelä-Afrikassa tuotetaan valtaosa maailman tietotekniikassa tarvittavasta platinasta ja Lonmin -yhtiö on yksi suurimmista. Onko siis ihme, että kovalevyjen pyörimisen ja tuottavan niin sanotun älytyön pohjimmiltaan mahdollistavat mainarit vaativat pientä kompensaatiota. Lakkojen ja protestien väkivaltainen tukahduttaminen eteläisessä Afrikassa ei rajoitu platinaan vaan koskee kaikenlaista strategisten luonnonvarojen hyödyntämistä. On lisäksi huomautettava, että työ on terveydelle vaarallista, raskasta, sosiaalisesti eristävää ja useimmissa tapauksissa vailla minkäänlaista sosiaaliturvaa esimerkiksi hyvin todennäköisen sairaustapauksen varalle.

Muista luonnoresurssikonflikteista mainitsen viime tammikuussa Mosambikin puolella kaivoksen johdosta kotinsa menettäneiden kyläläisten tempauksen. He pysäyttivät brasilialaisjätti Valen hiilikuljetukset Teten maakunnasta Pohjois-Mosambikin satamiin ja vaativat Valen antamien lupausten ja kompensaatioiden lunastamista. Heidät vaiennettiin brutaalisti.

Väkisinkin tulee mieleen, että erilaisista perustuslaeista ja vapauden ihanteista huolimatta perussääntönä on, että resurssien hyödyntämistä ja taukoamatonta virtaa muille mantereille ei saa pysäyttää ja että etelän työläisillä ei ole oikeutta edes elää, jos he eivät tee työtään mukisematta. Satavuotista taivaltaan juhlivalla ANC:llä, Etelä-Afrikan nykyisellä valtapuolueella, riittää työtä osoittaa, että näin ei ole ja että aivan kaikilla ihmisillä on oikeus ihmisarvoiseen elämään ihonväristä, tulotasosta, kaivosyhtiöiden osakkeiden omistuksesta ynnä muista seikoista riippumatta. Sehän oli täkäläisten "kansakunnan isien", jotka osittain edelleen ovat vallassa, julki lausuma päämäärä taistelussa apartheidia ja kolonialismia vastaan. Makaaberiuden uhallakin: A luta continua! (taistelu jatkukoon!) 

P.S. Eteläisessä Afrikassa on viitattu viime aikoina ja erityisesti nyt tämän tapauksen yhteydessä taloudelliseen apartheidiin, mikä tarkoittaa sitä että eri ihmisryhmillä on aivan eri oikeudet, aivan kuten apartheidin aikana, vaikka sorto ei enää ainakaan kokonaan perustuisikaan ihonväriin.
  

Post-sosialistinen Mosambik

Tarkoittaako post-sosialistinen yhteiskunta sitä, että parhaiten tienaavat tuovat työpaikalle oman vedenkeittimen ja loput lämmittävät teeveden mikrossa.

Tutkimusinstituuttimme sosiaalitilassa, joka on etenkin sinikaulustyöläisten käytössä, ei ole enää vedenkeitintä vaan työläiset keittävät teensä yksitellen mikroaaltouunissa samalla kansankielellä (shanganaksi) keskustellen. Joku voi halutessaan laskea mitä tämä maksaa menetettynä työaikana, jos esimerkiksi seitsemän työläistä pitää teehetkensä samanaikaisesti. Puhumattakaan sosiaalisista kustannuksista. Liekö kyseessä sattuma vai onko kyse yhteiskunnallisesta muutoksesta kertovasta "hiljaisesta signaalista"?

Varsinaisista työläisistä poiketen on monilla valkokaulustyöläisillä kuten tutkijoilla sen sijaan oma vedenkeittimensä ja vain hallintotiloissa on yhteinen vedenkeitin. Joku spesialisti onkin saattanut laskea uusliberalistisessa hengessä, että minimipalkkaa nauttivien työläisten työajalla ei ole niin väliä.

Tässä trans-nationaalisten voimakeskittymien ajassa on näemmä valtiososialismista ja kapitalismista otettu niiden huonot puolet. Kehitystä johtaa Kiina, mutta yhtälailla myös EU:ssa ja Mosambikin donor-vetoisessa taloudessa on ylin valta ei-demokraattisesti valituilla virkamiehillä – kuten valtiososialismissa. Tällainen autoritaarisuus yhdistyy kapitalistiseen oman edun tavoitteluun makro- ja mikrotasolla, jossa esimerkiksi joka toisella valkokaulustyöläisellä on oma vedenkeitin sen sijaan, että ostettaisiin yksi tai kaksi yhteistä, joita sinikaulustyöläinenkin voisi käyttää (lähes puolet hänen kuukausipalkastaan menisi yhteen vedenkeittimeen!).

Kaikki maailman työläiset yhtykää, kauluksenväristä riippumatta, ja hankkikaa yhteinen vedenkeitin! Siltä varalta ettei se päätyisi ennen pitkää hallintotiloihin, kirjoittajaa siihen kissan kokoisin kirjaimin: "työläisille – para operários".  

Jälkisosialistisessa Mosambikissa punalipuilla on yhä käyttöä, mutta jokaisella kynnellä kykenevällä on oma vedenkeitin. Kaupungin kustantamassa banderollissa lukee "Presidentti Guebuza. Tervetuloa Maputon kaupunkiin." *


*Presidentti asuu Maputossa, Ponto Vermelholla, mutta toukokuussa hän pysähtyi poikkeuksellisesti kuuntelemaan kaupunkilaisia osana avointa presidenttiyttä. 

Kannabikseen kallistunut kylä

Vaikka "vakaviakin" juttuja olisi Mosambikin laatulehdistössä tarjolla isompaankin lehtikatsaukseen niin kerronpa kuin perjantaikevennyksenä (Savana 3.8) että Manican hallintoalueen maanviljelijät Keski-Mosambikissa suunnittelevat nyt paluuta kannabiksen, täkäläisittäin suruman, viljelyyn.

Vuonna 2011 poliisi tuhosi 18 tonnia kannabista ja lähes 200 hehtaaria hamppupeltoa. Ketään ei varsinaisesti rangaistu, sillä käytännössä kasvatukseen osallistui koko väestö. Nyt viljelijöiden pellot pukkaavat maissia ja puutarhakasveja, joille ei kuitenkaan löydy riittävästi ostajia. Turhautuneet kyläläiset ovat uhanneet palata hampun viljelyyn.

Global.Finland: Merkityksellisiä kohtaamisia huhtikuulta

Vaihteeksi tunteista:

http://global.finland.fi/public/default.aspx?contentid=254833&contentlan=1&culture=fi-FI&nodeid=40864