Miten sota alkaa (Karjalainen)

Julkaistu Karjalaisen kolumnisarjassa "Kirjeitä Mosambikista"...

Elettiin niitä vuoden vaihteen raukeita päiviä, joita kotimaassani kutsutaan välipäiviksi, kun kolme kauttaaltaan panssaroitua kuorma-autoa pysäköi heräilevälle kotikadulleni Maputon laitakaupungilla. Maltin olla kysymättä pistäytymisen syytä mellakkavarusteisilta ja konepistooleja kantavilta kymmeniltä poliiseilta, jotka kömpivät massiivista ajoneuvoista alas kadulle tupakoimaan. Parin tunnin päästä tweettejä kampuksella silmäillessäni tajusin, että panssariajoneuvot olivat piilotelleet kadulla oppositiopuolue Renamon päämajan piiritystä valmistellen. Päämaja sijaitsee puolen kilometrin päässä kotoani.


Renamon parlamenttiryhmän puheenjohtaja Ivone Soares twiittaili piiritetyn päämajan sisältä. Hän kertoi, että puolueen kansanedustajien oli kokouksen jälkeen tarkoitus jalkautua kaupungin toreille. Poliisi puolusti järeäksi ja vaaralliseksi arvosteltua piiritystä radiossa ja myöhemmin muualla lehdistössä sillä että Renamo oli aikeissa järjestää luvattoman marssin. Tiedonvälityksen ongelmana on, että osalle Mosambikin viestimistä riittää tällaisessa konfliktitilanteessakin silkka viranomaisten lausunto. Kansalaisten turvallisuuden kannalta tällaiset sotaiset operaatiot keskellä kaupunkia ovat äärimmäisen vaarallisia, varsinkin kun päämaja sijaitsee vilkkaalla markkinakadulla.

Jo vuonna 2012, ennen varsinaista aseellista konfliktia, molemmat parlamentin oppositiopuolueet syyttivät valtapuolue Frelimoa poliittisesta suvaitsemattomuudesta ja valtion ”puolueistamisesta”. He syyttivät kannattajiensa syrjinnästä työpaikkoja täytettäessä ja moittivat poliisin tekevän perusteettomia rynnäkköjä heidän toimistoihinsa eri lääneissä. En silti muista, että puoluetoimistojen piiritystä olisi koskaan ennen tapahtunut diplomaattien, kansainvälisten järjestöjen ja ulkomaisten liikemiesten kansoittamassa pääkaupungissa.

En osaa määritellä, että onko Mosambikissa sota, mutta siitä olen varma, ettei täällä kyllä rauhakaan vallitse. Tästä ei voi yleistää sitä miten sota alkaa. Joskus se alkaa sodanjulistuksin ja fanfaarien soidessa, kuten ensimmäinen maailmansota. Nykyään suuri osa sodista tuntuu alkavan pikkuhiljaa niin että kestää kauan, että ollaan yhtä mieltä siitä, että sodassa ollaan. Sitten ne hiipuvat tai räjähtävät valtavaksi alueelliseksi sodaksi. Jokin aika sitten Lähi-idän ainoa aseellinen konflikti oli Israelissa ja Palestiinassa eikä Ukrainan sodasta ollut tietoakaan. Kolmas maailmansota tulee mahdollisesti alkamaan pikku hiljaa niin, että monilla kestää kauan tajuta että maailmansota on alkanut. Toki moinen onnettomuus voitaisiin estää ihmiselle kehittyneillä älyllisillä kyvyillä.

Aseiden esillä olossa on aina kyse väkivallalla uhkaamisesta. Muistelen kuinka hätkähdyttävää, muistaakseni 1996, oli nähdä ensimmäisen kerran konepistooleja Pietarin matkallani hotellin edessä. Täällä Mosambikissa jokaisella poliisilla on konepistooli ja niiden läsnäoloon tottuu nopeasti. Siksi en sinä välipäivänäkään lukuisten aseiden ohi kävellessäni hätkähtänyt – vaikka olisi ehkä pitänyt – vaan jatkoin toimistolle kuin mitään poikkeuksellista ei olisi tapahtunut.

Kirjoittaja on Itä-Suomen yliopiston kulttuuritieteiden tohtoriopiskelija ja vapaa toimittaja.