Kyytiä mielistelijöiden hallinnolle Mosambikissa (Kansan uutiset)

Taannoinen juttuni Kansan uutisissa hyvistä sananvapausuutisista Mosambikissa. Reilu viikko sitten tuli puolestaan huonoja uutisia, kun espanjalainen feministiaktivisti Eva Morero karkotettiin maasta sisäministerin laittomaksi luonnehtimaan mielenosoitukseen osallistumisen takia...   

 

Mosambikilainen taloustieteilijä puuttuu rohkeasti järjestelmän epäkohtiin.

Aikoinaan vapautusliikkeinä aloittaneet puolueet voittivat sisällissodat Portugalin entisissä afrikkalaisissa siirtomaissa Angolassa ja Mosambikissa. Niistä on kuitenkin tullut korruptoituneita hallitsijoita.

Mosambikilainen taloustieteilijä Carlos Nuno Castel-Branco luonnehti tammikuussa portugalilaisessa Lusa-verkkolehdessä Angolaa ”jo täysin fasistiseksi öljynviennistä riippuvaiseksi yhteiskunnaksi”.

Castel-Branco sai viime vuonna vapauttavan päätöksen jutussa, jossa hän oli syytettynä valtion turvallisuuden vaarantamisesta Mosambikin presidenttiä arvostelleen tekstinsä vuoksi.

Castel-Branco julkaisi lokakuussa 2013 silloiselle presidentille Armando Guebuzalle osoitetun avoimen kirjeen Facebook-tilillään. Päätoimittaja Fernando Mbanzea syytettiin sananvapauden väärinkäytöstä, koska teksti jälkeenpäin julkaistiin hänen johtamassaan Mediafax-lehdessä.

Mosambikissa presidentin kunnian loukkaamista voidaan käsitellä valtion turvallisuuden vaarantamisena, josta voi pahimmillaan seurata useita vuosia vankeutta. Monien helpotukseksi tuomari João Guilherme julisti kuitenkin vastaajat viime syyskuussa syyttömiksi.

 

Mielistelijöiden hallinto

Poleemisessa ja monin paikoin runollisessa kirjeessään tutkimusinstituutti IESE:n entinen johtaja ja kansainvälisesti tunnustettu taloustieteilijä Castel-Branco arvosteli Guebuzaa huonosta hallinnosta ja pyysi häntä eroamaan, ”viemään ankkansa mukanaan” ja jättämään ”meidät muut rauhaan”, niin kauan kuin presidentti vielä pystyy lähtemään omilla jaloillaan.

Ankoilla kirjoittaja viittasi siihen, että presidentti oli väittänyt rikastuneensa ankkoja myymällä. Väitettä pidettiin yleisesti kansalaisia halveksuvana valheena.

Castel-Branco myös syytti presidenttiä itsevaltaisuudesta ja pateettisen isänmaallisuuden jatkuvasta suitsuttamisesta valtiollisissa seremonioissa samalla kun maan luonnonvaroja viedään jalostamattomina muille mantereille siirtomaa-aikojen tyyliin.

Kirjoittaja kysyi retorisesti, onko presidentin tarkoituksena muuttaa maa fasistiseksi diktatuuriksi. Kirjeessä mainittiin myös yleisen turvallisuuden heikkeneminen, maan sortuminen sisällissotaan 20 vuoden rauhan jälkeen, kidnappaukset lunnaiden toivossa ja köyhyyden lisääntyminen – samaan aikaan kun presidentti kulkee pitkin maata julistaen voitonriemuisena, että Mosambik vaurastuu ja köyhyys vähenee.

Guebuzan syytettiin kirjeessä pystyttäneen mielistelijöiden hallinnon, jossa palkitaan kaikki valtionpäämiestä miellyttäviä, mutta huonoja neuvoja antavat.

Maan kehittämisestä aidosti kiinnostuneita presidentti puolestaan haukkuu hölösuiksi, haihattelijoiksi ja epätoivon apostoleiksi. Presidentti jopa kiisti arvostelijoidensa mosambikilaisuuden ja vihjaili, että opposition kommentaattorit vain noudattavat ulkomaalaisten isäntiensä määräyksiä.

Nämä seikat saivat Castel-Brancon epäilemään, oliko aikoinaan taistelurunoja kirjoittanut Guebuza koskaan aidosti ollutkaan vapaustaistelun arvojen puolella.

 

Voitto sananvapaudelle

Mikäli oikeus olisi julistanut vastaajat syyllisiksi, olisi se tuomari Guilhermen mukaan tuominnut itsensä maailman epädemokraattisimpien instituutioiden listaan.

Vaikka kirjeen väitteet voivat olla joidenkin mielestä epämiellyttäviä, ei niiden esittämisessä ollut kuitenkaan tuomarin mukaan mitään laitonta. Entisen presidentin kunniaa tai valtion turvallisuutta ei kirjeellä vaarannettu, vaan sillä ainoastaan käytiin normaaliin demokraattiseen yhteiskuntaan kuuluvaa keskustelua politiikan sisällöstä.

Oikeuden päätöstä juhlittiin itsenäisessä lehdistössä ja sosiaalisessa mediassa demokratian, sananvapauden, ”poeettisen luvan” sekä poliittisen keskustelun voittona ja päätöslauselmaa pidettiin ensiluokkaisena demokratian oppituntina.

Jos tarkoituksena oli vaientaa Castel-Branco, epäonnistui yritys pahasti, sillä oikeudenkäynti ja sen uutisointi päinvastoin voimistivat hänen ääntään niin Mosambikissa kuin ulkomailla. Toki valtaosa mosambikilaisista on maatalousvaltaisessa maassa lähinnä radion levittämän tiedon varassa.

Pari päivää myöhemmin valtion edustaja ilmoitti valittavansa päätöksestä. Harva kuitenkaan enää uskoo valtion mahdollisuuksiin voittaa oikeusjuttu.

 

Poeettinen oikeus

Oikeusjuttu nosti julkiseen keskusteluun poeettisen oikeuden tai luvan käsitteen. Eteläisen Afrikan etnomusikologiassa kehitetty käsite tarkoittaa jopa tavanomaisia käytöstapoja rikkovan yhteiskuntakritiikin sallimista, mikäli se esitetään runollisessa muodossa.
Kuninkaita, siirtomaaherroja ja elinikäisiä presidenttejä on loukattu runoin ja radiohitein, jopa näiden kasvojen edessä.

Poeettinen lupa on länsimaisia ihmisoikeusjulistuksia vanhempi alueellinen ilmaisunvapauden käytäntö. Se on kestänyt suurten afrikkalaisten imperiumien nousun ja tuhon, eurooppalaisvalloituksen ja kolonisaation, itsenäistymisten jälkeiset oikeisto- ja vasemmistodiktatuurit sekä länsimaisten velkojien määräämät rakennesopeutusohjelmat.

Hallitukset ovat toki monesti pyrkineet rajoittamaan arvostelun vapautta, mutta usein pelko kansan suututtamisesta on estänyt räikeimmän sensuurin.

Mosambikin hallituksen kannalta voikin olla helpompi niellä tappionsa kuin alkaa säätää eräiden ehdottamaa uutta lakia, jolla presidentin arvostelu kriminalisoitaisiin.