Muumit ja Mosambik (Karjalainen)

Tämä teksti julkaistiin tänään sanomalehti Karjalaisen kolumnisarjassani "Kirjeitä Mosambikista"...


Olin aina ajatellut, että Tove Janssonin Muumilaakso ja sitä ympäröivä merimaisema muistuttaisivat luonnoltaan karuja vahvaa ruotsin murretta puhuvia saaria Turun ja Tukholman välillä – ne, jotka kaihoisan matkustajan katseessa näyttävät vuoroin lähenevän ja loittonevan ruotsinlaivan edetessä. Luettuani Jukka Laajarinteen tutkielman ”Muumit ja olemisen arvoitus” tulin toisiin ajatuksiin. Muumilaakso sijaitsee täällä Mosambikissa.

”Muumit ja olemisen arvoitus” on erittäin luettavasti kirjoitettu filosofinen kirja niin sanotuista eksistentiaalisista ongelmista muumikirjojen läpi katsottuna. Kirjoittajan mukaan Tove Jansson käsittelee Heideggerin, Sartren ja Kierkegaardin muotoilemia ongelmia yhtä syvällisesti, mutta paljon kauniimmin kuin yksikään saksalainen filosofi. Aivan kuten Toven luomat Muumilaakson ötökät, olemme kirjoittajan mukaan maailmaan heitettyjä, vapautemme vankeja, kuolevaisia ja jatkuvien epävarmuuden ja merkityksettömyyden tunteiden vallassa.

Epävarmuuden tuovat niin Muumilaaksossa kuin Mosambikissa usein yllättävät luonnonkatastrofit, kuten tulvat ja hyökyaallot, jotka vievät kodit mennessään ja ajavat ihmiset pakolaisiksi jättömaille tai vieraalle maalle. Monen mielestä voi olla mautonta vertailla Toven fantasiamaailmaa tällä hetkelläkin Pohjois-Mosambikissa vallitseviin tulviin, jotka ovat tuhonneet tuhansien oikeiden ihmisten koteja ja peltoja. Etelässä on puolestaan kuivuus tappanut kymmenin tuhansin päin karjaa ja jättänyt maalaisväestön monin paikoin nälän valtaan. Mikä voisikaan olla ihmisen turvallisuudentunteen kannalta tärkeämpää kuin ruoka, koti ja lepo ja mikä ikävämpää kuin niiden menettäminen? Kuitenkin myös vähäisemmät vaarat, kuten kaoottinen liikenne, malariahyttyset, riittämättömät tulot, inflaatio, pikkurikollisuus ja kuopat kadulla estävät huutomerkkeinä elämän haurauden unohtamisen. Sota ja röyhkeät salamurhat saavat tässä yhteydessä jäädä käsittelemättä.

Kenties jokapäiväinen vaaran tuntu, samoin kuin yhä siirtomaa-ajan jälkeenkin jatkuva vahva kuoleman läsnäolo ja lakkaamaton hautajaisten vietto, saavat monen mosambikilaisen hakemaan turvaa Jumalasta tai esivanhempien jälkeensä jättämistä perinteistä. Kuitenkaan edes Jumalaan turvautuminen ei kokonaan poista elämän pohjimmaista epävarmuutta, sillä emme voi, Kierkegaardia mukaillen, uskossa hypätessämmekään tietää, ottaako joku todella vastaan. Jos tietäisimme, ei kyse olisi lainkaan uskosta.

Niin kaunista kuin Toven luonnonkuvaus onkin, ovat muumikirjojen maisemat Laajarinteen mukaan ennen kaikkea mielenmaisemia, kuten yksinäisyyttä, mukautuvaisuutta, kapinaa, rakastumista, surua, pelkoa, ahdistusta, vastuun pakoilua tai siihen tarttumista. Juuri siksi liitän Muumilaakson nykyään Saaristomeren sijaan Mosambikiin. Koen elämän pohjimmaisen epävarmuuden täällä paljon konkreettisemmin kuin niillä loittonevilla hyisillä saarilla, joita en oikeasti tunne. Silti samanlainen epävarmuus vallitsee Suomessakin, ainoastaan paremmin sullottuna alitajuntaan hyvinvointirakenteiden, turvallisuusmääräysten, henkivakuutuksen ja hiekoituksen avulla. Ehkäpä monia eurooppalaisia vaivaa siirtolaisten saapumisessa nimenomaan se, että se palauttaa mieleen ajatuksen omankin elämän pohjimmaisesta epävarmuudesta ja merkityksettömyydestä. On kuitenkin parempi hakea lohtua Jumalasta, perinteistä ja ystävyydestä kuin antautua järjettömien pelkojen ja vihan valtaan.

Kirjoittaja on muun muassa Itä-Suomen yliopiston kulttuuritieteiden tohtoriopiskelija.

Academics for Peace in Mozambique – rauhan vetoomuksesta

Viikko sitten lanseerasimme kansainvälisin, vahvasti suomalaistutkijoiden vahvistamin, voimin tutkijoiden vetoomuskampanjan rauhaan palaamiseksi Mosambikissa. Kampanjan tavoitteena on saattaa Mosambikin vaiettu sota tai konflikti yleisempään tietoisuuteen maailmalla, rikkoa vaivautunut hiljaisuus konfliktista Mosambikissa ja omalta vaatimattomalta osaltamme edistää konfliktin ratkaisemista, sovittelua ja poliittista ratkaisua.

Vetoomukseen tuli muutamassa päivässä yli sata allekirjoitusta, mukana myös monia kansainvälisesti tunnettuja Mosambikin tutkijoita. Vetoomuksesta ja kansainvälisestä ryhmästä voi lukea enemmän portugalinkielisestä sisarblogista ja sieltä löytyy myös linkki itse vetoomukseen.

Facebook-ryhmässä "Academics for Peace in Mozambique" voi samoin lukea lisää ja sinne päivitetään jatkuvasti uutisia Mosambikin tilanteesta ja kampanjasta.  

Vapaustaistelijan väitöskirja (Karjalainen)

Julkaistu tänään sanomalehti Karjalaisen kolumnipalstallani Kirjeitä Mosambikista...

Sorron vastustaminen ja totuuden tavoittelu ovat minulle äärimmäisen tärkeitä arvoja. Voisi siksi kuvitella, että innostuisin aivan erityisesti kuuluisan vapaustaistelijan väitöskirjasta. Siinä yhdistyisivät tiede ja aktivismi; yhteiskunnallisen todellisuuden terävä havainnointi ja sen muuttaminen; analyysi ja historian tekeminen. Siksipä odotukseni olivat korkealla, kun sain käsiini Eduardo Mondlanen väitöskirjan vuodelta 1960.

Antropologi Eduardo Mondlanesta (1920–1969) ei ole edelleenkään kirjoitettu kunnollista elämänkertaa, mutta jo se vähä mikä hänestä tiedetään, herätti kiinnostukseni. Hän oli kotoisin karjankasvattajaperheestä Gazan läänistä ja oppi lukemaan sveitsiläisessä lähetyskoulussa. Hän oli ensimmäinen mosambikilainen, joka onnistui mustia syrjivästä siirtomaajärjestelmästä huolimatta väittelemään tohtoriksi, toki jouduttuaan ensin pakenemaan Portugalin poliittista poliisia PIDE:ä, vieläpä useasta maasta.

Hänestä on sanottu, että hän oli professori, joka näytti pikemminkin sissiltä ja sissi, joka näytti enemmänkin yliopiston professorilta. Niin Maputon keskeinen avenida kuin yliopisto, joka otti minut hellään huomaansa Mosambikissa, on nimetty Mondlanen mukaan, koska hän uhrasi akateemisen uransa Yhdysvalloissa liittyäkseen Mosambikin itsenäisyystaisteluun. Hän oli vapautusrintama Frelimon perustajajäsen, ensimmäinen puheenjohtaja ja keulakuva.

Mondlanen väitöskirjaohjaaja oli kuuluisa kulttuuriantropologi ja afrosentrisen tieteen puolestapuhuja Melville Herskovits. Herskovits kuului siihen kunniakkaaseen ”boasilaiseen” koulukuntaan, joka todisti kallonmittaaja-antropologien käsitykset joidenkin ihmisrotujen vähäisemmästä älykkyydestä lopullisesti epätieteellisiksi. Voisi siis odottaa että Mondlanen vuonna 1960 hyväksytty väitöskirja olisi juuri minulle äärimmäisen kiinnostavaa luettavaa paitsi hänen tieteellisestä myös kolonialismin vastaisesta poliittisesta ajattelustaan.

Valitettavasti rotujen välisiä suhteita Yhdysvaltain etelä- ja pohjoisvaltioissa käsittelevä tutkimus oli odotuksiini nähden jonkinmoinen pettymys. Toki se näyttää jo ensi silmäyksellä kattavasti aikansa eturivin yhteiskuntatieteellistä tutkimusta hyödyntäneeltä laatutyöltä. Jotkut aikansa uunituoreet lähteet tulivat minulle tutuiksi klassikkoina Joensuun yliopiston sosiaalipsykologian kursseilta.

Mondlanen väitöskirjassaan käsittelemä rasismi oli ja on yhä edelleenkin äärimmäisen ajankohtainen aihe. En silti tuntenut väitöskirjassa samaa äärimmäisen intensiivistä kosketusta meneillään olleeseen maailmanhistoriaan ja rotusorron vastaiseen taisteluun kuin hänen vuonna 1969 julkaistussa kirjassaaan Taistelu Mosambikista. Vaikka väitöskirja on Mondlanen murhan jälkeen kirjoittajan jättämistä palasista toimitettua postuumia työtä enemmän nimenomaan Mondlanen työ, sikäli kuin näin voidaan opinnäytteestä sanoa.

Eduardo Mondlane ei suinkaan ollut ainoa Afrikan vapaustaistelija, joka väitteli tohtoriksi. Olisi siksi kiinnostavaa selvittää, että ovatko muutkin vapaustaistelijoiden väitöskirjat yhtä kuivia. Vapaustaistelijat nimittäin ovat kiinnostavia historiallisia henkilöitä, väitöskirjan tekijät yleensä eivät – eivät välttämättä edes, vaikka kyse olisi samasta henkilöstä.

Kirjoittaja on Itä-Suomen yliopiston tohtoriopiskelija ja vapaa toimittaja, vieraana Eduardo Mondlane -yliopistossa.

Kerralla kartalle Mosambikin ikävästä tilanteesta

Lukemalla nämä alle linkkaamani suomenkieliset juttuni Kansan uutista ja Maailman kuvalehdestä päivität kerralla tietosi Mosambikin jättimäisestä velka- ja korruptioskandaalista ja sen taustalla olevasta sodasta. Lisälukemistoksi kokosin paketin englanninkielisistä artikkeleista alemmaksi.

(P)resurssikirous?

Mosambik näyttää joutuneen resurssikirouksen uhriksi, vaikka mittavat maakaasu- ja öljyvarat eivät ole vielä edes poikineet jätti-investointeja, saati sitten voittoja. Jo pelkkien odotuksien seurauksena poliittisen eliitin keskuudessa on alettu järjestelemään osuuksia, joka on johtanut poliittiseen intoleranssiin ja vuonna 1992 loppuneen sisällissodan paluuseen ensin sotilaallisena jännitteenä ja sitten varsinaisina iskuina ja taisteluina vuodesta 2013 lähtien. Panssariajoneuvoista kotikadulla Alto Maéssa olen kirjoittanut tänne.

Aseellinen konflikti on aiheuttanut talouskriisin, mittavan inflaation ja meticalin arvon tippumisen alle puoleen reilun puolen vuoden takaisesta, mikä maan ammattiyhdistysjärjestön mukaan on nostanut elinkustannuksia jo kymmeniä prosentteja. Tämä ylittää viralliset inflaatiolukemat, mutta on lähempänä tavallisen kansalaisen intuitiota. Älymystö tuntee sensuurin ilmapiirin lisääntyneen useine poliittisine murhineen. Maalaisväestöä on paennut Keski-Mosambikista, erityisesti Teten läänistä naapurimaa Malawiin. Pakolaiskriisistä kerron täällä.

Vuosina 2013 ja 2014 silloinen hallitus näyttää päättäneen ratkaista poliittisen kriisin sotilaallisesti investoimalla yli kaksi miljardia dollaria turvallisuussektoriin käyden saman aikaisesti rauhanneuvotteluja kuin näön vuoksi. Summa vastaa yli puolta Mosambikin vuotuisesta budjetista. Pitkälti parlamentin selän takana otettujen lainojen paljastuminen sai lahjoittajamaat ja lainanantajat katkaisemaan rahahanat yhä täysin apuriippuvaiselle maalle, mutta hiljaisen diplomatian hengessä itse konfliktia ei perusteluissa mainittu. Aseita, joukkojenhallintavälineistöä ja tiedustelulaitteistoa ostettiin kuitenkin muun muassa länsimaisilta lahjoittajamailta ja Kiinalta, mutta suuri osa rahoista näyttää valuneen hallituksen itsensä vuosien mittaan synnyttämille klientelistisille verkostoille, joiden tarkoituksena on yllä pitää status quota.

Lisälukemistoa englanniksi

Velkaskandaalista kertoo perusteellisimmin Africa Confidencialin raportti havainnollisine taulukoineen. Yksi kattavimmista sodasta kertovista raporteista on puolestaan minun ja Daniel Kaiserin kirjoittama War in peace. The return of civil war in Mozambique?.

Sen kirjoittamisen jälkeen on tapahtunut lisää ikäviä asioita. On muun muassa löytynyt useita joukkohautoja Manican ja Zambezian lääneissä. On tapahtunut lisää poliittisia murhia, uhkailua ja muuta poliittista ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvää väkivaltaa – viimeksi tiettävästi maanantaina, kun politiikantutkija ja viikottainen tv-kommentaattori José Macuane kid-napattiin Coopin kaupunginosassa ja vietiin maaseudulle Marracueneen, jossa häntä ammuttiin neljästi jalkoihin ja jätettiin pusikkoon ilman matkapuhelinta. Hänet löydettiin sieltä muutaman tunnin päästä ja hän on nyt sairaalassa toipumassa. Myös artikkeleissani mainitut maantieiskut Sofalan, Manican ja Zambezian lääneissä ovat kirjoittamisen jälkeen lisääntyneet. 

Mosambikin julkisessa keskustelussa, kulttuurissa, kansalaisyhteiskunnassa ja kansainvälisessä huomiossa on onneksi nähtävissä myös joitakin valonpilkahduksia, joista kirjoitan myöhemmin (linkki tulee myöhemmin tänne).

Loppukevennyksenä olkoon reportaasini näistä asioista tietoisesta chillailusta Maputon yössä. Se on löydettävissä edellisestä postauksesta.

Chillailua Maputossa (Kansanuutiset)