Väitöspainajainen (Karjalainen)

Tämä ajankohtainen kolumni on hiljattain julkaistu sanomalehti Karjalaisen kolumnipalstallani "Kirjeitä Mosambikista".

Väitöskirjan editointiunet, joissa muotoilen yksittäisiä virkkeitä tai kokonaisia kappaleita ja joista joskus jopa muistan hyödyllisiä yksityiskohtia aamuisin, ovat vuosien varrella tulleet tutuiksi, mutta tänään näin unta itse tilaisuudesta, jossa stressiunelle tyypillisesti mokasin.

Asuin muka Joensuussa, vaikka oikeassa elämässä vakituisesta asumisesta on jo vuosikausia, mutta olin kyllä unessakin ollut pitkään poissa, kaipa juuri täällä Mosambikissa. Vaimoni oli minulle kertomatta vuokrannut suuren osan suuresta asunnostamme ryhmälle nuoria opiskelijoita, jotka kirjoineen lojuivat opinhaluisen näköisinä patjoilla, joita oli levitelty ympäriinsä lattioille. Uusien vuokralaisten vuoksi omat vaatteeni olivat sekaisin siellä täällä enkä löytänyt mistään mustaa pukuani, jollainen väitöstilaisuudessa kuuluu olla.

Nappasin kiireessä mukaan vaatesäkin, jossa puvunkin kuuluisi olla ja saavuin väitöspaikalle viime tipassa harmaa pikkutakki päälläni. Siksi menin takahuoneeseen penkomaan säkkiä, kun vastaväittäjä jo aloitti esitelmänsä, jostain syystä ennen minua. Olin juuri löytämäisilläni puvun, kun vastaväittäjä jo lopetti ja yleisö kokonaisuudessaan lähti tauolle.

Kun pidin oman Lectio Precursoria -esitelmäni, en muistanut siitä jälkeen päin mitään enkä toki ollut valmistautunut esitelmään millään tavoin. En luonnollisesti kyennyt huomioimaan myöskään vastaväittäjän huomautuksia, joihin unessa piti vastata jo ensimmäisessä puheenvuorossani, koska en ollut niitä lainkaan kuunnellut keskittyessäni säkin penkomiseen. Tästäkin huolimatta vastaväittäjäni, kaipa hyvää hyvyyttään, suositteli väitöskirjan hyväksymistä.

Myöhemmin humanistisen tiedekunnan kahvilassa sankka pohjahävetys mieleni taustakerroksissa vaanien istuessani ilmestyi väitöskirjaohjaajani paikalle ja sanoi puolihuolimattomasti, kuin kyse olisi jostain mitättömästä pikkuasiasta, että tiedekunta muuten päätti olla hyväksymättä väitöstäni, koska olin väitöstilaisuudessa ollut niin poissaoleva. Mielessäni käväisi, että onpa kai oikeastikin mahdollista hutiloida vuosien työ yhdessä päivässä. Uni ei kuitenkaan herätessäni tuntunut millään muotoa enneunelta. Silti olin väsynyt koko aamupäivän.

Toisena yönä näin unta hiirestä, joka liukasteli kynsillään lattialla. Oikeasti hiiri oli onnistunut pakenemaan tappoyrityksiämme jo yli viikon, vaikka yhden hiiren liiskasinkin harjan varrella kolmevuotiaan tyttäreni hurratessa vieressä. Aamulla herättyäni löysin toisen hiiren keittiön lattialta ja mietin, että liekö hiiri pitänyt oikeastikin ääntä ennen kuolemaansa myrkkymme vaikutuksesta.Olipa miten oli, ainakaan Maputossa ei kannattaisi asua katutasossa ilman kissaa, jos haluaa välttää unia jyrsijöistä.

Kirjoittaja on Itä-Suomen yliopiston tohtoriopiskelija ja vapaa kirjoittaja, joka väittelee 9.9. rakenteesta, julkisesta muistista ja vastakulttuurista, janne.juhana@gmail.com .