Blogin nimi viittaa Benedict Andersonin metaforaan, jonka mukaan kansakunnat uneksivat itsensä sekä mosambikilaisen kirjailijan Mia Couton romaaniin Terra Sonâmbula (Unissakävelijämaa). Unissakävelijämaan uneksinta jatkuu yhä ja kuten olettaa sopii välillä kovin rauhattomana, kiistoissa, seremonioissa, kaduilla, keskusteluissa, musiikissa...

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Mustaa pelleä persuuksille (Karjalainen)

Kolumnini tänään sarjassa "Kirjeitä Mosambikista" sanomalehti Karjalaisessa:

Joensuusta Maputoon elokuvan rakastajat löytävät enää harvoin mitään kiinnostavaa elokuvateatterien viikottaisesta tarjonnasta. Puutteen korjaamiseksi pidetään onneksi yhä enemmän elokuvafestivaaleja.

Eurooppalaisen elokuvan festivaalin elokuvista Maputossa pidin tänä vuonna erityisesti Roschdy Zemin ohjaamasta elämänkertadraamasta ”Chocolat”. Se kertoo mustasta huippusuositusta klovnista Ranskassa 1800-luvun ja 1900-lukujen vaihteessa. Afrokuubalainen entinen orja päätyy yhdessä Foottit-kumppaninsa kanssa Pariisin yläluokan suosimaan sirkukseen nimeltä Nouveau Cirque ja parivaljakosta tulee sen suosituin ohjelmanumero.

Ansaitsemistaan huippupalkkioista huolimatta Chocolatin elämä ei muodostu helpoksi. Rasismi, mustasukkaiset entiset rakastajattaret, taiteilijaelämä ja pelivelkoja karhuavat gangsterit nujertavat artistia, jonka tosielämän esikuvan kuolemasta tuberkuloosiin tulee tänä vuonna täyteen sata vuotta.

Sirkuksessa Chocolat päätyy pönkittämään vuosisadan vaihteessa yhä suosituimmiksi käyviä rotustereotypioita, jollaisia suomalaiset vielä hiljattain kohtasivat muun muassa lakupekkapatukoissa. Hän esittää yksinkertaista ja hyväntahtoista pellehahmoa, jota valkoinen klovni ajaa takaa ja potkii persuksiin. Tällaiset järjestelmällisesti toistetut kuvastot olivat osa länsimaista populäärikulttuuria siirtomaajärjestelmän aikana ja pönkittivät osaltaan afrikkalaisten sortoa.

Paperittomana Chocolat päätyy vankilaan, jossa rasistiset poliisit kiduttavat häntä yrittäen muka harjata valkoiseksi. Sellikaverina on haitilainen toisinajattelija, joka saa Chocolatin kyseenalaistamaan viihdyttäjän rooliaan. Mies päättää siirtyä vakavamman teatterin puolelle. Roolisuoritus Othellona onkin vakuuttava, mutta rasistinen yhteiskunta ei salli mustan luonnenäyttelijän menestystä. Hän kuolee kaikkien paitsi uskollisen valkoisen vaimonsa unohtamana maalaissirkuksen vaunuun.

Olimme vaimoni kanssa kiihtyneitä, kuten hyvän elokuvan jälkeen tuleekin olla. Mietimme kuinka osuvasti elokuva kertoi maailmasta, joka johti omaan aikakauteemme. Eurooppalaisella passilla pääsee melkein minne vaan, mutta jopa sotaa ja vainoa pakenevan afrikkalaisen edessä ovet pysyvät yhä kiinni. Vaikka ei hukkuisikaan Välimereen niin perillä saattaa silti odottaa silti sorto työmarkkinoilla, rasistinen huutelu ja väkivalta, kuten vuosisadan vaihteen Pariisissa.   

Vaikka monet pienemmätkin Euroopan maat olivat festivaalilla mukana, oli Suomi jälleen päättänyt jäädä pois, luultavasti kehitysapuleikkausten vuoksi. Harmi sinänsä, sillä esimerkiksi Aki Kaurismäen Le Havrea olisi kehdannut esitellä.

Janne Rantala on antropologi ja vapaa kirjoittaja ja väittelee piakkoin Itä-Suomen yliopistossa janne.juhana[ad]gmail.com .

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja jätä kommenttisi tähän, kommentointi ei vaadi rekisteröintiä. Kiitän jo etukäteen. Ystävällisesti, Janne