Blogin nimi viittaa Benedict Andersonin metaforaan, jonka mukaan kansakunnat uneksivat itsensä sekä mosambikilaisen kirjailijan Mia Couton romaaniin Terra Sonâmbula (Unissakävelijämaa). Unissakävelijämaan uneksinta jatkuu yhä ja kuten olettaa sopii välillä kovin rauhattomana, kiistoissa, seremonioissa, kaduilla, keskusteluissa, musiikissa...

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Hajuttomia elämyksiä Kolumbuksen jäljillä (Karjalainen)

Julkaistu sanomalehti Karjalaisen kolumnisarjassani "Kirjeitä Mosambikista" tai ehkä "Kirjeissä Portugalista".

Olin muutaman viikon tutkijavaihdossa Lissabonissa. Yhtenä viikonloppuna uskaltauduin väitöskirjakäsikirjoitukseni kanssa Colomboon, yhteen Euroopan suurimmista ostoskeskuksista.

Ostoskeskus kantaa Kristoffer Kolumbuksen nimeä ja on täynnä löytöretkiaiheista rekvisiittaa: maanosien, löytöretkeilijöiden ja ilmansuuntien mukaan nimettyjä käytäviä, suuri maapallo ja Santa Maria -karavellia esittävä valtava teos. Toinen Lissabonin jättiostoskeskuksista on Vasdo de Gama.

Löytöretkihistoriallaan ylpeilevät portugalilaiset pitävät Amerikan löytämistäkin omana ansionaan, sillä Kolumbus rantautui kuuluisalta purjehdukseltaan kehnon sään vuoksi ensin Lissaboniin. Onpa niitäkin, jotka väittävät italialaisen kapteenin olleen todellisuudessa syntyjään Kuba-nimisestä kylästä Portugalissa. Siitä muka johtuu karibialaisen maankin nimi.

Colombossa on päivittäin kuulemma jopa 50000 asiakasta yhtä aikaa, joiden tuottamat äänet muodostavat varsin vaikuttavan äänimaton. Olen siitä kummallinen, että en juurikaan häiriinny katumelusta tai musiikista vaan pystyn keskittymään kirjoittamiseen jopa pitkäsääristen naisten keinua kopistellessa kahvilan terassin ohitse. Sellainen musiikki ei Colombossa soi, jossa esimerkiksi sanoitukset veisivät huomion.

Colombossa on loppumattoman Cat Walkin lisäksi alentejanolaista ruokaa, Lähi-Idän herkkuja, sushia ja pariisilaista muotia; makuja ja materiaaleja kaikilta mantereilta. Aivan samoin koko maailma rikkauksineen näytti viisi sataa vuotta sitten olevan tarjolla tykkiveneen keksineille eurooppalaisille. Tarkemmin katsottuna tarjonta kuitenkin rajoittuu pintaan, kuten löytöretkeilijöiden matkat aikoinaan rantaviivaan.

Tässä onkin suurten ostoskeskusten ristiriita. Ne julistavat näytteillepanollaan, että koko maailma on tarjolla. Niissä ei kuitenkaan ole esimerkiksi cap-verdeläissiirtolaisten asuttaman Cova de Mouran kantabaarissa kaihoisasti soittavaa morna-bändiä viuluineen ja rautalankakitaroineen, joista yksi on vain mandoliinin kokoinen ja ja vieressä soivan basson tavoin nelikielinen. Siellä ei ole baarin tuoksuvaa kasuba-ateriaa, käsin murskattua piri piri -chiliä sen kummemmin kuin isoäidin juureen leivottua ruisleipää tai Afrikan sisämaan tansseja. Kuin äänet, jotka muodostavat mitään häiritsemättömän maton, ei mikään muukaan varasta huomiota yhtä kokonaisvaltaisesti kuin oikea elämä hajuineen, makuineen ja tuntemuksineen.

Kuitenkin Colombo onnistuu houkuttelemaan massoittain niin lissabonilaisia, turisteja kuin Afrikan ja Euroopan eliittejä hälyisään juhlaansa. Varakkaimpien meno tuskin juuri eroaa siirtomaa-aikojen etuoikeutettujen kissan päivistä, jotka teki mahdolliseksi toisten ihmisten kärsimys ja riisto. Siispä on osuvaa, että löytöretkeilijät ovat antaneet nimensä Lissabonin ostoskeskuksille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja jätä kommenttisi tähän, kommentointi ei vaadi rekisteröintiä. Kiitän jo etukäteen. Ystävällisesti, Janne