Afrikan musiikin ylivoimaa (Karjalainen)

Tämä kolumni afrikkalaisen musiikin ylivoimaisuudesta julkaistiin tänään sanomalehti Karjalaisen kolumnipalstallani "Kirjeitä Mosambikista".

Olen useiden ikäisteni suomalaismiesten tavoin voinut kuunnella jos jonkinlaista musiikkia. Siitä kiitos ystäville, radiojuontajille, DJille ja kirjastojen musiikkiosastoille. Nykyään pidän niin räpistä, pelimannimusiikista, eteläisen Afrikan gospelista, intialaisesta sitar-musiikista kuin suufi-soitannostakin. Silti minusta afrikkalaisen klassisen musiikin traditio on ylivoimainen. Se on jazzin, bluesin, soulin ja rock&rollin johdosta vaikuttanut populaarimusiikkiin kaikkialla maailmassa. Jazziin omaksutun vapauden filosofian ansiosta mitä taitavimmat mestarit ja vasta-alkajat voivat osallistua samoihin jameihin.

Yläasteella kuuntelin 1980-luvun tyyliin rockia ja näistä vieläkin kehtaan mainita Sielun veljet, joka pikkukylän pojalle merkitsi ajattelun ja tunteen vapautta ja ihka oikeaa rockia. Lukiota päin suunnatessa alkoivat sukellukset länsimaiseen taidemusiikkiin, blues-klassikoihin ja Indonesian gamelaniin ja klassiseen intialaiseen musiikkiin.

Kuunteluharrastusta tukee vaatimatonkin soittoharrastus, joka itselläni oli ensin kitaranrämpytystä ja sähköurkujen soittoa päätyen sitten afrobrasiliaiseen capoeira-musiikkiin. Hyvän musiikin johdosta mieleni yhä unohtaa arkirutiinit ja siirtyy unen ja valveen rajamaille. Günter Grassin Peltirummun vast'ikään lukiessani oli helppo samaistua päähenkilö Oskariin, joka kieltäytyi kolmevuotiaana kasvamasta ja rummutti sen sijaan elämäntarinaansa. Riittävästi harjoiteltuaan hän sai myös yleisön uppoamaan sisäiseen maailmaansa.

Jotkut ystäväni pitävät Johannes Sebastian Bachin barokkisävellyksiä maailman parhaana musiikkina enkä toki itsekään kiellä Bachin ansioita. Itse pidän myös intialaisesta klassisesta musiikista sitareineen, taabla-rumpuineen ja rytminvaihdoksineen, joka saa menettämään opitun ajan tajun. Intian pienoismantereen musiikki lomittuu niin lännessä kuin idässäkin Silkkitien muihin musiikkikulttuureihin. Intian valtameren vuosituhansia vanhat kauppareitit kulkevat aina Mosambikiin ja Madagaskarille saakka ja toimivat samoin myös rytmien, kielten ja soittimien kulkureitteinä. Sen kuulee yhä esimerkiksi etiopialaisessa jazzissa.

Intiasta etelään löytyy muun muassa metalliselta kuulostava gamelan päällekkäisine tempoineen, jonka vuoksi siitä on joskus vaikeaa sanoa onko se nopeaa vai hidasta. Etnomusikologi Hugh Tracey mittaili 1950-luvulla mosambikilaisen chopi-kansan timbila-ksylofonin uniikkeja sävelasteikkoja. Hän havaitsi, että samankaltaisia löytyy ainoastaan Jaavan gamelan-musiikista Indonesiasta, linnuntietä yli 8000 kilometrin päästä. Onko samankaltaisuus sattumaa vai onko jompi kumpi Intian valtameren kauppareitin ääripäistä omaksunut tämän asteikon toiselta? Jos niin on, on siitä luultavasti niin kauan, että lopullista vastausta tuskin löydetään. Oman epätieteellisen mielipiteensä voi kuitenkin muodostaa jokainen lainaamalla kirjastosta niin gamelan- kuin timbila-musiikkia. Timbila-musiikin puolesta kylläkin puhuu se, että afrikkalainen musiikkitraditio on maailman vanhin ja monipuolisin.

Janne Rantala on Itä-Suomen yliopiston kulttuuriantropologian tohtoriopiskelija ja vapaa toimittaja janne.juhana@gmail.com.