Perus-zulujen maahanmuuttokriitikot tositoimissa (Karjalainen)

Karjalaisen (11.5.2015) kolumnejani: Mitä yhteistä on Etelä-Afrikan taannoisilla lynkkauksilla ja Välimeren haaksirikoilla?

Äskettäin osui silmiini etelä-afrikkalaisen Brandan Reynoldsin piirtämä pilakuva afrikkalaisen siirtolaisen kompassista. Itään päin kulkiessa edestä löytyy Al-Shahab, länteen Boko Harum, etelään ksenofobia ja pohjoiseen haaksirikko. Jääminen kotiinkaan ei ole monellekaan vaihtoehto nuorten työttömyysprosentin ylittäessä paikoin 50 %.

Afrikan siirtolaisista ylivoimainen valtaosa suuntaa kyllä edelleen toiseen afrikkalaismaahan. Välimeren laivoissa ylittävät pääasiassa ne, jotka pakenevat Syyrian ja Libyan sisällissotia.

Etelä-Afrikka nousi hiljattain uutisotsikoihin, kun maahanmuuton vastustajat siirtyivät tositoimiin ilmeisesti zulu-kuningas Goodwill Zwelithini kaBhekuzulun lausunnon yllyttämänä. Hyökkäyksissä ulkomaalaisten koteihin ja heidän liiketoimiaan vastaan kuoli lyhyessä ajassa kuusi ihmistä. Kahden mosambikilaisen murha levisi valokuvina maailmalle. Syyksi ksenofobisiin eli muukalaisen pelkoon perustuviin vainoihin ja omaisuuden ryöstämiseen riitti, että puoliso on toisesta maasta. Tuhansia siirtotyöläisiä pakeni kotimaihinsa ja televisiosta tutuille jalkapallostadioneille perustettuihin pakolaisleireihin. Muun muassa Mosambikissa on 700 pakolaisen väliaikainen leiri noin kolmekymmentä kilometriä pääkaupunki Maputosta Etelä-Afrikkaan päin. Mietin kaikessa hiljaisuudessa, että missä mielessä hyökkäysten takana oli perus-zulujen maahanmuuttokriittinen siipi?

Pian shokeeraavien Etelä-Afrikan uutisten jälkeen Välimerellä haaksirikkoutui satoja siirtolaisia kuljettanut alus, jonka lähes kaikki matkustajat kuolivat. Uutisissa toistuvat arviot 700-900 kuolleesta. Tämän tapahtuman yhteydessä ksenofobiaan ei juurikaan viitattu vaan asiaa käsiteltiin muun muassa meripelastuksen ja rajavalvonnan näkökulmista. Jos syitä tarkemmin analysoi, on ksenofobiaa kuitenkaan vaikea poissulkea.

Siirtolaisia ei Euroopan unionissa toki ajeta pois ainakaan ensisijaisesti veitsin ja tylpin esinein vaan byrokraattisin ja poliittisin säädöksin ja sopimuksin, mutta eipä se juuri nippusiteissä lohduta matkalla ”kotiin” ja toisaalta niin on uhrimääräkin aivan omaa luokkaansa.

Välimereen hukkuvat tuhannet siirtolaiset ovat oikeastaan linnake-Euroopan uhreja. Se tarkoittaa Schengen-maiden ja niiden kansalaisten haluttomuutta jakaa maailman siirtolais- ja pakolaistulvaa. Toisaalta muun muassa sisilialaisten kerrotaan auttavan rantautujia, mutta köyhän maakunnan kyky ottaa vastaan jopa 170000 siirtolaista vuodessa on rajallinen. Tasaisemmin Euroopan unionin eri maihin jaettuna määrät olisivat kuitenkin suhteellisen pieniä.

Etelä-Afrikan traagiset tapahtumat ovat paradoksaalisesti nostattaneet uudelleen ajatuksen kaikkien afrikkalaisten keskinäisestä sisaruudesta. Mosambikilainen kirjailija Mia Couto muistutti avoimessa kirjeessään Etelän-Afrikan presidentille Jacob Zumalle, että tämä itse ja monet muut ANC:n aktivistit otettiin hyvin vastaan Mosambikissa apartheidin vastaisen taistelun aikana eikä etelä-afrikkalaisilla olisi syytä ylemmyydentuntoon muihin afrikkalaisiin nähden.

Yllättäen Zuma laittoi vuonna 2013 Camões-palkitun Couton kirjeen laajaan jakeluun hallinnon eri tasoilla ja myös vastasi siihen. Myös kuningas Goodwill viittasi kirjeeseen uudessa puheessaan, jossa hän julisti että ei ole zimbabwelaisia eikä mosambikilaisia vaan että kaikki afrikkalaiset ovat veljiä ja siskoja ja heidän maansa ovat itsenäisiä keskinäisen solidaarisuuden takia. Hän pyysi anteeksi vainoja ja lähetti kuulijat kertomaan yhteisöilleen, että kukaan ei saa hyökätä ulkomaalaisten kimppuun: hyökkäykset saattavat koko zulu-kansan häpeään. Kuningas Goodwillin tavoin eurooppalaisetkin ovat tehneet valtavan humanitäärisen virheen. Olemmeko valmiita ottamaan siitä vastuun?