Mosambikin hallitus ja kansainvälinen yhteisö vaikenivat sodasta (Karjalainen)

Tässä alla Karjalaisen kolumnina 16.5. julkaistu kannanottoni, jonka alkuperäisenä otsikkona oli "Mosambikin hallitus ja kansainvälinen yhteisö vaikenevat sodasta rahan ja vallan vuoksi":

Frelimo-puolueen johtaman hallituksen ja lahjoittajavaltioiden mielestä Mosambik ei ollut sodassa, mutta monet asiantuntijat ja mosambikilaiset ovat eri mieltä.

Syyskuun 2014 rauhansopimusta seurannut puoluejohtajien symbolinen halaus päätti lähes kahden vuoden vihollisuudet armeijan ja oppositiopuolue Renamon joukkojen välillä, mutta vielä reilut puoli vuotta sen jälkeen tilanne on yhä vaikea. Renamon sissit kontrolloivat suuria maa-alueita Gorongosan vuoristossa eivätkä aseistariisunta ja sissien integroiminen yhteiskuntaan etene jopa sadasta neuvottelukerrasta huolimatta. Reilut satahenkinen sissiryhmä saapui huhtikuussa eteläiseen Gazan lääniin aiempaa lähemmäksi pääkaupunkia ja he ovat ottaneet ainakin kolmesti yhteen maan armeijan kanssa. Puoleen vuoteen ei yhteenotoissa ole kuitenkaan kuollut ketään.

Suurimmat parlamenttipuolueet Renamo ja Frelimo olivat jo Mosambikin edellisen 16-vuotta kestäneen sisällissodan osapuolia. Tuhoisa sota päättyi 1992, joten osapuolten ajautumista uudelleen sotaan huhtikuusta 2013 alkaen oli aluksi vaikeaa uskoa.

Vihollisuuksien vallitessa 2013–2014 kuoli Sofalan läänissä siviilejä ja sotilaita viikoittain ja kymmenet tuhannet ihmiset jättivät kotinsa ja peltonsa. Hallitus ja valtiolliset viestimet leimasivat sodasta puhumisen epäisänmaalliseksi peläten ongelmia ulkomaisten investointien ja avunantajamaiden kanssa. Myös kansainväliset kumppanit vaikenivat konfliktista eikä se herättänyt suurempaa huomiota maailman tiedotusvälineissäkään. Mosambikia koskevan tiedon lähteenä ovat usein valtion omistaman uutistoimiston englanninkieliset tiedotteet, joilta on turha odottaa puolueettomuutta varsinkaan konfliktitilanteessa. Suomessa Mosambikin uutisista suuri osa tulee ulkoministeriön ja kehitysapujärjestöjen kautta. Ne eivät loppuvuodesta 2013 huomioineet edes sitä, kun Eduardo Mondlane -yliopiston entinen rehtori filosofi Brazão Mazula, mosambikilainen konfliktintutkija antropologi Victor Igreja ja brittiläinen Mosambikin tuntija Joseph Hanlon kukin vuorollaan määrittelivät konfliktin sodaksi. Itsenäisten lehtien lukijoille konfliktialueen asukkaat olivat alusta lähtien kertoneet kärsivänsä sodasta.

Ulkoministeriön verkkosivuilla rauhansopimus ylitti uutiskynnyksen, vaikka itse konfliktista ei ollut oikein kerrottu. Tieto yhteenotoista oli toki kaiken aikaa epävarmaa ja ristiriitaista ja esimerkiksi joihinkin kymmeniin kuukaudessa nousseista uhriluvuista on vaikeaa tehdä tarkempaa arviota. Pääkaupunki Maputoon vaikutukset olivat lähinnä välillisiä. Poliisivoimien keskittyessä konfliktialueelle alkoivat kaupunkikeskustojen varakkaat perheet kärsiä kidnappauksista ja köyhemmissä lähiöissä yltyi rikosaalto. Itse peruin luentomatkan Quelimaneen, koska maan armeija käytti pohjoiseen vievää tietä kulkevia siviililinja-autoja joukkojen kuljetukseen ja ne olivat Renamon keskeisiä iskukohteita.

Renamon kapinan motiivit ovat paljon sen omaa kannattajakuntaa laajemmassa turhautumisessa. Frelimo on johtanut maata koko itsenäisyyden ajan, vuodesta 1975, ja on rakentanut järjestelmän, jossa puolueen valta tunkeutuu kaikkialle yhteiskuntaan. Monikaan ei pidä uralla etenemistä mahdollisena ilman puolueen punaista jäsenkirjaa. Vaalivilppi on laajaa eikä yleinen uskomus, että vaalitulokset päätetään etukäteen liene kokonaan vailla pohjaa. Mittavasta kehitysavusta ja reippaasta talouskasvusta huolimatta köyhyys ei ole vähentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Mosambik on talouskasvustaan huolimatta edelleen yksi maailman köyhimmistä maista ja saa budjettitukea 18 länsimaalta, myös Suomelta. Maat ovat Mosambikissa myös liiketoiminnan vuoksi, josta odotetaan suuria voittoja. Kiivaan rakentamisen ja luonnonvararallin vuoksi on ymmärrettävää, että kansainvälinen yhteisö yhtyy hallituksen hiljaisuuteen sodasta ja muista epäkohdista. Yksioikoinen hallituksen tukeminen ja tiedon pihtaaminen ei kuitenkaan ole hyväksyttävää eikä arabikevään jälkeisessä maailmassa edes viisasta. Maidemme kehitysyhteistyösuhde voi olla kestävä ja hyödyllinen vain, jos suomalaisille kerrotaan Mosambikin tapahtumista totuuden mukaisesti ja jos mosambikilaiset kokevat tuen hyödylliseksi muullekin kuin hallitukselleen.

Janne Rantala on antropologi, vapaa toimittaja ja Itä-Suomen yliopiston tohtoriopiskelija