Uneen Afrikan rytmein (Karjalainen, marraskuu)

Ketäpä ei kiinnostaisi kuulla kahdesta helposti opittavasta musiikillisesta rakenteesta, joiden vuoksi särkylääkkeet ja unilääkkeet voi palauttaa apteekin kierrätyspussiin. Jo 80-vuotias länsi-afrikkalainen muusikko ja etnomusikologi Meki Nzewi opetti rytmit minulle aivan ilmaiseksi ja minä aion puolestani jakaa ne nyt Karjalaisen lukijoille. Nzewi työskentelee nykyään lähes Maputon naapurissa, Pretoriassa, mutta häneen ystävystyäkseni minun piti nähtävästi matkustaa aina Tansaniaan, afrikkalaisen musiikin konferenssiin. Dar es Salaam, arabiaksi Rauhan Talo, on edelleen Tansanian kaupallinen keskus, vaikka virallinen pääkaupunkistatus siirrettiin vuosia sitten Dodomaan.

Ensimmäinen Nzewin opettama rakenne on toistava kehämäinen rakenne, jossa lyhyttä rytmimelodiaa toistetaan jatkuvasti. Kun tällaista toistaa jonkin aikaa ääneen tai omassa mielessään niin uni tulee vääjäämättä. Esimerkiksi sopii junnaava blues-riffi tai afrikkalaisen orkesterin lehmänkello, joka ei juurikaan varioi. Räpistä tutut sämplet ja loopit eivät kuitenkaan Nzewin mukaan kelpaa, koska ne ovat liiankin toistavia.

Toinen rakenne on samoin lineaarisen kehämäinen, mutta siihen kuuluu sisäistä vaihtelua, jazzareitten kielellä niin sanottua fraseerausta. Tämän pitäisi poistaa ahdistus, stressi ja pääkipu, ja yleisesti edistää luovuutta. Molemmat rytmit ovat Nzewin mukaan afrikkalaisen sivilisaation pehmeää tiedettä, jolla itsensä ja lähimmäisensä voi pitää psyko-fyysisesti terveenä. Ainoa pääkipu, jota ei tällä tavoin pysty parantamaan johtuu hyttysen tartuttamasta malariasta. Eikä siinä vielä kaikki. Rock&rollin, bluesin, jazzin ja sittemmin koko populaarimusiikin pohja löytyy näistä toisiaan täydentävistä afrikkalaisista rakenteista.

Perinteisen afrikkalaisen musiikin yleisimmät tahtilajit ovat 12/8 tai pop-musiikista tuttu 4/4. Virallisen ohjelman päätyttyä huomasin, että valssi, ainakin ”Setä Hermannin valssi”, mahtuu mainiosti afrikkalaiseen 12/8 tahtilajiin huolimatta siitä, että valssin tahtilaji on yksinkertaisempi 3/4. Ainakaan kukaan ei valittanut jammailusessiossa, kun minä, kuutonen musiikissa, täydensin sambialaista laulua valssin melodialla ja sanoilla, jotka alkavat: ”Samassa talossa Hermanni ja Miina yht'aikaa olivat palkollisina.” Vieressäni istunut Nzewi selitti myöhemmin teoreettisesti miksi se toimi.

Ainakin yhden asian opetin minäkin Nzewille, joka on igbo. Nimittäin hänen kansallislaulunsa säveltäjän. Juuri Nigerian ibot nimittäin perustivat kovaonnisen Biafran valtion, jonka kukistumisessa kuoli miljoona ihmistä, pääasiassa nälkään ja tauteihin. Biafran sodasta 1967–1970 kertoo Chimamanda Ngozi Adichien loistava romaani ”Puolikas keltaista aurinkoa”. Kaunokirjallisuuteen päästyämme Nzewi kertoi, että kirjailijan isä opetti hänen kanssaan samassa yliopistossa. Samainen Nigerian yliopisto esiintyy kirjassa yoruba-sotilaiden vihaamana toisinajattelijoiden tyyssijana. Ai niin, se kansallislaulu. Sen nimi on ”Land of the Rising Sun” ja säveleksi otettiin Jean Sibeliuksen "Finlandia".

Janne Rantala on joensuulainen kulttuuriantropologi, joka osallistui afrikkalaisen musiikin symposiumiin Dar es Salaamissa, Tansaniassa.