Blogin nimi viittaa Benedict Andersonin metaforaan, jonka mukaan kansakunnat uneksivat itsensä sekä mosambikilaisen kirjailijan Mia Couton romaaniin Terra Sonâmbula (Unissakävelijämaa). Unissakävelijämaan uneksinta jatkuu yhä ja kuten olettaa sopii välillä kovin rauhattomana, kiistoissa, seremonioissa, kaduilla, keskusteluissa, musiikissa...

tiistai 2. syyskuuta 2014

Auta Azagaiaa!

Täälläkin monesti käsitelty räppäri Azagaia ja itsenäinen levy-yhtiö Kongoloti Records keräävät rahaa artistin kiireelliseen aivoleikkaukseen.

Palattuani lomalta Suomesta (olin jonkin aikaa myös Tansaniassa konferenssissa ja tutkijavierailulla) huomasin, että täällä Mosambikissa jo jokin aika sitten aloitettiin kampanja rahan keräämiseksi räppäri Azagaian aivoleikkausta varten. Artisti on yksi Mosambikin suosituimmista ja arvostetuimmista nuorista muusikoista, mutta se ei missään tapauksessa merkitse, että hänellä olisi varaa kalliiseen leikkaukseen. Etenkään hänen musiikkityylinsä tapauksessa, joka on musiikillisesti ja lyyrisesti kunnianhimoista ja yhteiskunnallisesti tiedostavaa fuusioräppiä.

Kampanjaan osallistumisesta kiinnostuneet voivat löytää lisätietoa oheisista linkeistä. Epävirallista kimppakeräystä varten voitte myös ottaa yhteyttä minuun. 

Tuen kampanjaa täysin sydämin. Se myös nostaa esiin tärkeitä kysymyksiä julkisesta terveydenhuollosta ja artistiemme kohtelusta, niin Mosambikissa kuin maailmanlaajuisesti. Suomalaiset tuntevat esimerkiksi Aleksis Kiven tapauksen.

Ilman taiteita ja musiikkia ei ole vapautta eikä ihmisarvoista elämää. Säästettäisiinkö tällä kertaa edes yhden artistin henki.

Youtube kampanjavideo täällä

Canal de Moçambiquen artikkeli portugaliksi täällä

Pagina oficial de campanha aqui

Ystävällisesti,

    Janne

P.S. Hastagit sosiaalisessa mediassa:
#HelpAzagaia
#AutaAzagaiaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja jätä kommenttisi tähän, kommentointi ei vaadi rekisteröintiä. Kiitän jo etukäteen. Ystävällisesti, Janne