Maputon ääniin (Karjalainen)

Mietin jo Grahamstownissa Itä-Kapissa, että miltähän eloisa Maputo vaikuttaa kahden kuukauden ”loman” jälkeen. Grahamstown on Joensuun kokoinen ja tapainen hiljainen yliopistokaupunki ja sen opinahjo Rhodes University on samoin verrattain suuri. Kirjastot tulivat tutuiksi ja kylmä oli ja uudisraivaajakaupungin eurooppalaistyylinen rakennuskanta uusgoottilaisine kirkkoineen vain vahvisti tuttuuden tunnetta. Eksoottisinta kaupungissa olivat xhosien asuttamasta townshipistä keskustan kaduille karanneet lehmät ja aasit.

Grahamstownin hiljaisuus auttoi oivaltamaan kuinka keinuvan soiva ääni- ja mielenmaisema Maputossa oikeastaan onkaan. Alhaalla Mangopuiden työpajalla soi ensinnäkin pajavasaran pauke: etupäässä peltitöitä, joita Mosambikin kaoottisen liikenteen vuoksi riittää. Valitettavan yleinen ääni on siis sekin, kun pelti menee ruttuun. Yhtenä sunnuntaiaamuna todistin sitä, kun kaksi kaverusta ajoivat jo valmiiksi vararenkaalla olevalla kulkuneuvollaan suoraan parkkeeratun auton kylkeen. Aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut, sällit poistuivat välittömästi saatuaan autonsa uudestaan käyntiin.

Musiikki on Maputon työelämässä yhtä itsestäänselvää kuin yöelämässä. Kuka nyt haluaisi tehdä vaikkapa niitä peltitöitä ilman marrabentaa, afro-jazzia, räppiä, fuusiota, afro-beatia, housea, kwaitoa tai pandzaa. Yleisissä kulkuvälineissä musiikki on toisinaan niin kovalla että korvaan sattuu. Kaverit katsoivat epäuskoisena, kun kerroin että Suomessa sattuu sellaistakin, että bussissa ei ole lainkaan musiikkia – tai edes muita matkustajia.

Etelä-Afrikassa esitelmöin Samora Machelin äänen käytöstä Maputon räp-musiikissa. Mies yleni pikku hiljaa sairaanhoitajasta sissiarmeijan komentajaksi ja siitä vuonna 1975 itsenäisen Mosambikin ensimmäiseksi presidentiksi. Vasta Grahamstownissa tajusin, että Machelin puheiden käyttö räpissä on oikeastaan samanlaista äänimaiseman hyödyntämistä kuin vaikkapa poliisiauton pillit West Coast -räpissä. Taustamusiikin ohella olin jo ehtinyt tottumaan lähes 30 vuotta sitten kuolleen valtionpäämiehen palopuheiden soittamiseen autostereoissa, minibusseissa ja taksiasemilla, jopa kännyköiden soittoäänenä. Niissä Samora, kuten nimi kansan suussa kuuluu, pauhaa korruptoituneita poliitikkoja vastaan, ylistää runollisesti kansan kärsimyksiä ja lupaa niitä vielä lisää taistelussa hyvinvoinnin, rauhan ja rakkauden puolesta, joiden puolesta kansa kuulemma aina taisteli. Maputolaiset eivät tunnu Samoran profeetallisena pidettyyn ääneen hevin kyllästyvän. Sitä voisi verrata aivan yhtä mystiseen Edwin Laineen Tuntemattoman sotilaan kestosuosioon.

Mainitsemani poliisiauton pilli viittaa jenkkiräpissä rikollisuuteen, mutta Maputossa ääni kuuluisi luultavasti presidentin autosaattueeseen. Täällä tuskin kukaan kuvittelee poliisin rientävän pillit soiden rikospaikalle, sillä eihän hätänumerossa yleensä edes vastata. Jokapäiväiset saattueet liikenteen pysäyttämisineen, moottoripyöräpoliiseineen ja panssariajoneuvoineen ovat sen sijaan sitä luokkaa, että Helsingissä vastaavaan tarvittaisiin supervaltojen huippukokous, ja Joensuussa – Herra ties mitä.

Jos taas sattuu keskiviikkona lounasaikaan Eduardo Mondlane -avenidalle ja kuulee väkijoukon huutavan esimerkiksi ”Chissano tappoi Samoran” voi olla varma, että pian ilmestyvät Saksan liput. Kyseessä ovat entiset siirtotyöläiset madsermaanit (magermanies), joille aikoinaan luvattiin taloudellista tukea, kun monikymmentuhantinen joukko palasi lakkautetusta Itä-Saksasta. Joaquiem Chissano puolestaan oli vuonna 1986 kuolleen Machelin seuraaja. Saksa antoi kyllä rahat valtiolle, mutta itse madsermaanit jäivät rahatta. Siksi noin parin sadan hengen aktivistijoukko marssii joka keskiviikko kaupungin halki. Muina päivinä he päivystävät madsermaanipuistossa.

Kirjoittaja tutkii ja kirjoittaa eteläisessä Afrikassa http://www.unissakavelijamaasta.blogspot.fi