Kirjoitin aikoinaan tänne, kuten myös portugalinkieliselle sisarsivulle, mielipidekirjoituksen kaupunginjohtaja David Simangon aikoinaan julistamasta sodasta informaaleja katumyyjiä vastaan. Lue aikaisempi kirjoitukseni tästä.
Sittemmin julkisuudessa on ollut hiljaista, mutta myyjät kertovat toisenlaisesta todellisuudesta.
Adrenaalia lounasaikaan
Aiheen kyselykierrokseen sain siitä, kun eilen noin klo 12 Avenida Kenneth Kaundalla, näin poliisiviranomaisten hyökkäyksen hedelmänmyyjiä vastaan. Ensimmäinen havaintoni oli, että perinteisiin capulana-kietaisuvaatteisiin pukeutuneet naiset juoksivat hädissään hedelmiä pressun päällä kantaen läheistä parkkipaikkaa kohti. Seuraavaksi huomasin, että kookas poliisi hyppäsi konepistooli olallaan hurjistuneena lava-auton lavalta. Hän sai saaliikseen muutaman hedelmän ja pari muovilaatikkoa ja palasi auton lavalle, jossa hänen virkaveljensä odottelivat. Auto jatkoi matkaa kohti Praça da OMM:ää ja myyjät palailivat varovasti myyntipaikoilleen. Ohikulkijat pudistelivat päätään ja yksi mies sanoi minulle, että myyjäthän vain haluavat syödä.
Häirintä arkipäivää
Jälkikäteen kyselin eräältä myyjältä, että vieläkö poliisi häiritsee heidän toimintaansa, johon tämä vastasi että kyllä – lähes joka päivä. Motiivia hän ei osannut arvioida, mutta arveli, että poliisi vie ottamansa hedelmät kotiin. Muovilaatikoita, jotka muistuttavat suomalaisia limpsa- ja olutkoreja, joita ennen ns. mäyräkoiria paljon käytettiin, myyjä luonnehti kalliiksi ja vaikeasti hankittaviksi. Myyjät käyttävät koreja istuiminaan ja tuotteiden kantamiseen
Myyjien kohtelu ei ole ihmisoikeusnäkökulmastakaan kovin yhdentekevää, koska arviolta vain 15 prosenttia Maputon aktiiviväestöstä työskentelee formaalilla sektorilla, ns. oikeissa töissä. Yksin informaaleja myyjiä arvellaan olevan kymmeniä tuhansia ja he osaltaan huolehtivat kaupungin ruuan jakelusta. Liekö Kenneth Kaundalla ollut kysymys poliisien oma-aloitteisesta toiminnasta vai onko jälleen menossa yleisempi kampanja?
Mosambikin yhteiskuntaa ruohonjuuritasolta käsittelevä etnografinen uutisblogi, Janne Rantala
Blogin nimi viittaa Benedict Andersonin metaforaan, jonka mukaan kansakunnat uneksivat itsensä sekä mosambikilaisen kirjailijan Mia Couton romaaniin Terra Sonâmbula (Unissakävelijämaa). Unissakävelijämaan uneksinta jatkuu yhä ja kuten olettaa sopii välillä kovin rauhattomana, kiistoissa, seremonioissa, kaduilla, keskusteluissa, musiikissa...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ole hyvä ja jätä kommenttisi tähän, kommentointi ei vaadi rekisteröintiä. Kiitän jo etukäteen. Ystävällisesti, Janne