Blogin nimi viittaa Benedict Andersonin metaforaan, jonka mukaan kansakunnat uneksivat itsensä sekä mosambikilaisen kirjailijan Mia Couton romaaniin Terra Sonâmbula (Unissakävelijämaa). Unissakävelijämaan uneksinta jatkuu yhä ja kuten olettaa sopii välillä kovin rauhattomana, kiistoissa, seremonioissa, kaduilla, keskusteluissa, musiikissa...

maanantai 19. marraskuuta 2012

Vielä torstain lakosta: yhtä suurta perhettä

Kuten 15.11. ja 16.11. kirjoitin, paikallisittain yksinkertaisesti lakoksi ristitty kansalaistoiminta pysäytti lähes kaiken Maputon ja Matolan taloudellisen toiminnan torstaiaamupäivästä lähtien. Myös perjantaina pääkaupunkiseutu toimi korkeintaan puolella teholla, koska monet eivät halunneet ottaa riskiä joutua sumppuun kaupunkiin, mikäli julkinen liikenne jälleen katkeaisi. Toiset kertoivat olevansa liian väsyneitä käveltyään torstaina kotiin, monet varsin pitkän matkan. Lisäksi jotkut käyttivät tilaisuuden hyväkseen ja jäivät kotiin ilmoittaen Facebook- yms. päivityksissään statuksekseen "loma" (siis lainausmerkeissä).

Rauhallista

Tapahtumat tuskin ylittivät uutiskynnystä Mosambikin ulkopuolella, koska kaikki sujui aivan liian hyvin. Vaikka protestin seuraukset olivat mittavat ja Notícias-päivälehti luonnehti lauantain numerossaan mielenilmauksia väkivaltaisiksi, ei siinä oikeasti käytetty juurikaan väkivaltaa eikä myöskään omaisuutta tuhottu, päinvastoin kuin helmikuun 2008 "chapa-mellakoissa" ja vuoden 2010 "leipäkapinassa". Minibusseja ei tietenkään päästetty läpi barrikadeista, mutta yksityisautot kulkivat häiriöttä koko päivän. On kyseenalaista, että väkivallattomuuden takana olisi ollut vain poliisin ansiokas ennalta ehkäisevä toiminta, kuten päivälehdet O País (16.11.) ja Notícias (17.11.) uutisartikkeleissaan väittivät. En myöskään usko, että kännykkäliikenteen katkeaminen tai katkaisu olisi rauhoittanut protestia, kuten O País otaksui. On vähintään yhtä todennäköistä, että niin poliisi kuin mielenosoittajatkin välttelivät provokaatiota vuoden 2010 tapahtumista viisastuneina.

Katupoikien kapina

Protestin aktiivisista toimijoista pääosa lienee ollut lähiöissä asuvia informaaleja työntekijöitä ja katukauppiaita, joita oikeissa töissä oleva vähemmistö kutsuu toisinaan mulueneiksi, katupojiksi. Jos vertaa torstain tapahtumia edellisen päivän (14.11.) yleislakon tapahtumiin Espanjassa ja Portugalissa, on huomionarvoista, ettei täällä Mosambikissa käytetty banderolleja eikä lippuja eivätkä mielenosoittajat lähettäneet lehdistötiedotteita eivätkä muutenkaan artikuloineet viestiään kovin selkeästi etukäteen. Viestin selvittämiseksi toimittajat joutuivatkin haastattelemaan toimijoita ja niin valtion omistamissa kuin itsenäisissäkin viestimissä mielenosoittajien vaatimuksia tuotiin yllättävän hyvin esille. Ongelmaksi ei yllättäen osoittautunutkaan lipun hinnan maltillisena pidetty nosto vaan se yhdistettynä siihen, että voittoa maksimoidakseen chapeirot eli minibussi-yrittäjät ovat pätkineet linja-autoreitin palasiksi, joiden seurauksena kauempana asuvat ovat joutuneet maksamaan kolmen tai pahimmillaan neljän matkan verran esimerkiksi vain 12 kilometrin matkasta. Chapeirot puolestaan perustelivat tätä sillä, että muuten ei toiminta ole ollut kannattavaa.

Loppu hyvin

Lehtijutuissa niin minibussi-yrittäjät, kaupungin virkamiehet kuin poliisikin vakuuttelivat yhteistyötahtoaan ongelmien ratkaisemiseksi. Chapeirot lupasivat lopettaa reittien pilkkomisen. Virkamiehet määräsivät poliisin vahtimaan laitonta pilkkomista ja pyysivät matkustajien apua, että ilmiö saataisiin kuriin. Vaikka lakkopäivänä naapurikaupunki Matolaan saakka kävellyt kollegani päivitteli Mosambikin yhteiskunnan olevan epäjärjestyksessä niin minä olen päinvastoin jälleen kerran yllättynyt ja vaikuttunut. Vaikka uskottavia ammattiliittoja ei ole, niin rauhanomainen kansalaistoiminta ja julkinen keskustelu antoivat osansa arkisten ongelmien ratkaisuun ja niin mielenosoittajat kuin kaupunginvaltuusto kuin chapeirotkin saavuttivat ainakin osan tavoitteistaan päätyen konsensukseen. Jäämme odottelemaan ratkaisun toteutumista.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja jätä kommenttisi tähän, kommentointi ei vaadi rekisteröintiä. Kiitän jo etukäteen. Ystävällisesti, Janne