Blogin nimi viittaa Benedict Andersonin metaforaan, jonka mukaan kansakunnat uneksivat itsensä sekä mosambikilaisen kirjailijan Mia Couton romaaniin Terra Sonâmbula (Unissakävelijämaa). Unissakävelijämaan uneksinta jatkuu yhä ja kuten olettaa sopii välillä kovin rauhattomana, kiistoissa, seremonioissa, kaduilla, keskusteluissa, musiikissa...

tiistai 24. helmikuuta 2015

"Särjetty Maa" -kirjan julkkarit ja esseeni Azagaista

Heipä pitkästä aikaa. Tässä alla kutsu runoilija JK Ihalaiselta toimittamansa Särjetty Maa -tarinakirjan julkaisutilaisuuteen 12.3.2015. Minäkin osallistuin kirjaan esseelläni räppäri Azagaista, josta täällä on ollut puhetta useaan otteeseen. Muutkin kirjat vaikuttavat tosi kiinnostavilta. Murhatulle aktivistille, companheiro Jyri Jaakkolalle, jonka esseitä nyt samoin julkaistaan: "Rest in peace!" Jos kuulet minua siellä, jonne meillä elävillä ei ole asiaa, niin myös räppäri Azagaian musiikkivideossaan "As Mentiras da Verdade" (Valheen totuudet) kiduttajille lausumat viimeiset sanat sopisivat Sinun kohtaloosi: "Voitte jopa tappaa minut, mutta ette voi vaientaa totuutta." 




Tervetuloa Siemenpuu-säätiön viidennen teemajulkaisun, SÄRJETTY MAA – TARINOITA ETELÄSTÄ JA POHJOISESTA -kirjan julkaisutilaisuuteen torstaina 12.3.2015 ravintola Dubrovnikiin. Samalla julkaistaan myös Jyri Jaakkolan esseekokoelma PIENIÄ VALLANKUMOUKSIA sekä Roberto Bolañon jättiromaani 2666. Kirjat on kustantanut Kustannusosakeyhtiö Sammakko. Kirjoja on myytävänä tilaisuudessa.

Tapahtumassa Särjetty maa -kirjan toimittanut runoilija J. K. Ihalainen kertoo tarinankeruumatkastaan, sekä kirjailija ja ohjaaja Juha Hurme esittää otteita kirjan tarinoista. Jyri Jaakkolan kirjan toimittajat Toni Haapanen, Johan Ehrstedt ja Anastasia Lapintie kertovat Jyrin elämästä ja kirjoituksista. Kääntäjä Einari Aaltonen puhuu Bolañosta ja tämän teoksesta 2666. Musiikista vastaavat Paleface ja Hatara lautta. Illan ohjelma ja esiintyjät tarkentuvat lähiaikoina.

Aika: to 12.3.2015 klo 18.30 alkaen (huom. muuttunut aika)

Paikka: Ravintola Dubrovnik, Eerikinkatu 11, Helsinki

Ohjelma: ohjelma tarkentuu pian

Särjetty maa -kirjassa kuunnellaan tarinoita Brasiliasta, Kolumbiasta, Mosambikista, Malista, Keniasta, Intiasta, Thaimaasta, Kambodžasta, Indonesiasta, Suomesta ja Saamenmaasta. Tarinat kertovat kohtaamisista ja muun muassa maakysymyksiin liittyvistä kohtaloista nykyajassa. Kirjan toimittaja J. K. Ihalainen keräsi osan tarinoista Aasian-matkallaan kesällä 2014.

Särjetty maa -kirjan ja sen tarinoiden avulla Siemenpuu-säätiössä on haettu oppia siitä, miten pysähtyä kuulemaan tarinoita ja miten ymmärtää niiden sanomaa. Siemenpuun tukemiin hankkeisiin ja yhteistyöhön liittyy lukuisia tarinoita, joita emme aina ole osanneet kuunnella, saati hyödyntää, keskittyessämme tietojen keräämiseen ja vaihtoon.

Meidän on tarvinnut oppia uudelleen tarinoiden jakamista ymmärtääksemme paremmin itseämme ja toisiamme. Tarinoiden kuulemiseksi pitää pysähtyä, ja niiden ymmärtämiseksi auttaa jos jää myös hetkeksi paikalleen. Tarinat voivat auttaa kaiken keräämämme tiedon muuttamisessa toimiksi. Tavoittelemamme elämänmuoto voi löytyä yllättävästä suunnasta ja rikkaus näyttäytyä ratkaisua vaativana ongelmana siinä missä köyhyyskin.

Pieniä vallankumouksia –kirjan ovat toimittaneet Toni Haapanen, Johan Ehrstedt ja Anastasia Lapintie.

Meksikossa vuonna 2010 murhattu Jyri Jaakkola oli paitsi kansalaisvaikuttaja ja monen järjestön tukipilari, myös ahkera kirjoittaja. Hänen kirjoituksensa käsittelivät nyky-yhteiskunnan ongelmia ja ruohonjuuritasolta lähteviä radikaalejakin vaihtoehtoja. Jaakkolan tekstejä julkaistiin kirjoissa, järjestöjen julkaisuissa, anarkistisissa lehdissä, sekä pamfletteina ja blogikirjoituksina. Tähän kirjaan on koottu näistä keskeisimpiä täydentäen niitä poiminnoilla haastatteluista ja sähköposteista, jotka valottavat hänen ajattelunsa ja toimintansa taustoja henkilökohtaisemmalla tasolla. Mukana on myös muutaman Jaakkolan hyvin tunteneen ihmisen muisteluita ystävästään.

Lukija pääsee aikamatkalle 2000-luvun alun Angolaan ja vuoden 2010 Meksikoon, suomalaisen kulutus- ja globalisaatiokriittisen liikkeen toimintaan ja kansainvälisen antikapitalistisen vastarinnan pyörteisiin. Toisaalta Jaakkolan tekstit ovat ajattomia ja hänen länsimaista elämäntapaa ja edustuksellista demokratiaa koskevat pohdintansa onnistuvat härnäämään lukijaa edelleenkin. Hän tahtoi enemmän kuin muuttaa poliittista järjestelmää tai protestoida suuryritysten totalitarismia vastaan. Hän halusi muuttaa kaiken, vaatia mahdotonta.

2666-romaani
sisältää liki 1000 sivullaan inhimillisen elämän kirjon. Kirjan keskiössä on Meksikon silmitön väkivalta ja sen perimmäiset syyt. "Lukeminen on ajattelemista, kuin rukoilemista, kuin keskustelemista ystävän kanssa, kuin ajatusten järjestelemistä, kuin muiden ihmisten ajatusten kuuntelemista, kuin musiikin kuuntelemista, kuin maiseman katselemista, kuin kävelemistä rannalla." (R. Bolaño)

Ystävällisin terveisin
Jysky

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja jätä kommenttisi tähän, kommentointi ei vaadi rekisteröintiä. Kiitän jo etukäteen. Ystävällisesti, Janne