Kansan uutiset: "Hauskasti mutta puolueellisesti Mosambikista"

Muutama kuukautta sitten ja parin kuukauden postimatkan päätteeksi käsiini päätyi varsin hauska kirja Mosambikista, nimittäin Ritva Parviaisen "Hanki oma elämä. Neljännesvuosisata Mosambikissa". Tässäpä Kansanuutisten Viikkolehdessä julkaistu kritiikkini editoimattomana.

Hauskasti mutta puolueellisesti Mosambikista

Viettäessä elämäni ensimmäistä vuotta täällä Mosambikissa oli mukavaa vastaanottaa Suomesta Ritva Parviaisen omaelämäkerta. Tällaiset hyvät elämänkerrat kertovat poikkeuksetta myös kertojan omasta ajasta, vaikka eivät välttämättä juuri sillä tavalla kuin kirjoittaja itse haluaisi. Parviaisen elämänkokemus onkin suomalaisittain varsin poikkeuksellinen. Hän saapui Mosambikin pääkaupunkiin Maputoon vuonna 1985, jolloin kaupunki oli sisällissodan vuoksi eristyksissä muusta maasta ja vapaaehtoisten henkireikä oli tuolloin vielä puhdas ja rauhallinen Costa do Solin hiekkaranta. Siitä lähtien hän on toiminut Mosambikissa lukuisissa eri tehtävissä, muun muassa fysioterapian harjoittajana ja kouluttajana, sekä kehitysyhteistyöjärjestö KEPA:n maajohtajana. Välissä on ollut myös työpaikkoja, joissa ei ole saanut ottaa koiraa toimistoon.

Pelkkää eri työtehtävien kuvailemista on kuitenkin turha pelätä, sillä kirjassa liikutaan myös rannalla ja baarissa, ystävien ja poikaystävien sekä koirien kanssa. ”Jos maailmanparantaminen olisi suhteutettu viskin juontiin, olisimme jo parantaneet puoli maailmaa”, kirjoittaa Parviainen eräästä ystävyyssuhteestaan. Ulkosuomalaisen kirjoittajan suhde alkoholijuomiin onkin meikäläisittäin piristävän poikkeuksellinen, sillä niistä ei puhuta paheksuttavana ongelmana, vaan seurustelujuomina, joiden voimalla ankeatkin kokemukset, joita toki myös reiluun 25 vuoteen mahtuu, jätetään taakse.

Jotain perisuomalaista on siinä, kun Parviainen tekee hajurakoa kahteen Mosambikiin saapuvaan ihmisryhmään. Toisaalta uraa tekeviin lähinnä muiden ulkomaalaisten kanssa viihtyviin ”expatteihin”, jotka liikkuvat työtehtävästä toiseen maailmalla, mutta eivät edes vuosiksi jäädessään opi portugalia, joka on sentään maan virallinen kieli. Yhtälailla hän paheksuu Fjällräven-reppu selässä reissaavia sinisilmäisiä vapaaehtoistyöntekijöitä tai repputuristeja, jotka liikkuvat paikallisten tavoin chapa-pikkubusseilla ja ovat mustien kaupunginosissa seikkaillessaan olevinaan kovin ”go native”. Itsensä hän lukee kolmanteen ja muita jalompaan joukkoon, heihin jotka eivät lähde maasta kulumallakaan ja jotka tuntevat mosambikilaisia monista eri yhteiskuntaluokista, ja jotka ovat oikeasti ”gone native”. Liekö juuri tämä asenne johtanut rajoittumiseen yhteen paikalliseen näkökulmaan maan menneisyyttä käsiteltäessä, joka on myös kirjan vakavin puute. Pahimmillaan nimittäin tuntuu siltä kuin kirjoittaja olisi omaksunut maan historian hallitsevan Frelimo-puolueen juhlapuheista.

Kukaan ei tietenkään edellytä, että kirjoittajalla tulisi olla omakohtaista kokemusta Mosambikin yksipuolueajan 1975–1992 ikävimmistä piirteistä, kuten uudelleenkoulutusleireistä, pakkotyöstä ja niin sanottujen pettureiden pakotetuista tunnustuskokouksista. Historioitsijoiden ja eri mosambikilaisten käsitysten syvällisempi tunteminen olisi kuitenkin auttanut tasapainoisemman kuvan luomisessa. Maan ensimmäinen presidentti Samora Machel esimerkiksi kuvataan innostavaksi, oikeudenmukaiseksi ja moraaliseksi johtajaksi. Tutkimus on kuitenkin valottanut myös Machelin impulsiivista, uhkailemiseen taipuvaa ja kohtuuttomasti viinaan menevää puolta sekä kuvannut häntä miehenä, joka kyllä hurmasi maailman feministit nimissään julkaistuilla pamfleteilla naisten emansipaatiosta, mutta joka ei elävässä elämässä antanut naisille suunvuoroa – ei edes naisjärjestö OMM:n omassa erityiskonferenssissa vuonna 1982. Mosambikin historian suhteen kirjoittaja on tosiaan liiankin ”gone native”, virallisen, ja pahasti virheellisen, totuuden harhapoluilla. Toivoa sopii, että hän ei sentään pilaa viskiänsä jäillä, kuten kauhukseni näen monien maputolaisten tekevän.

Kritiikistäni huolimatta suosittelen tätä erinomaisen hauskasti kirjoitettua kirjaa kaikille Mosambikista, kehitysyhteistyöstä, suomalaisuudesta ja lähihistoriasta kiinnostuneille – myös absolutisteille, kirjoittajan varoituksista huolimatta.

Ritva Parviainen: ”Hanki oma elämä. Neljännesvuosisata Mosambikissa”. LIKE/Rauhanpuolustajat 2012. 223 s.

Kirjoittaja tutkii ja kirjoittaa Mosambikissa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Avainsanat: Samora Machel, expatit, going native, ulkosuomalaisuus, Frelimo, elämänkerrat