Blogin nimi viittaa Benedict Andersonin metaforaan, jonka mukaan kansakunnat uneksivat itsensä sekä mosambikilaisen kirjailijan Mia Couton romaaniin Terra Sonâmbula (Unissakävelijämaa). Unissakävelijämaan uneksinta jatkuu yhä ja kuten olettaa sopii välillä kovin rauhattomana, kiistoissa, seremonioissa, kaduilla, keskusteluissa, musiikissa...

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Adeus Maputo, osa 2

Huom.4.10: Matka Cabo Delgadoon kesti oikeasti neljä päivää.



Sain tänään hankittua lipun Maputosta Pembaan. Linja-autoyhtiöiden nimet vaihtuvat tiuhaan eikä niitä juuri löydä netistä, joten piti irrottaa aikaa keskellä päivää tiedon hankkimiseen. No nyt on muutamat aikataulut plakkarissa sellaisia varten, jotka niitä sattuisivat kaipaamaan. Bussi lähtee perjantaiaamuyöstä 4.30 Juntasta, joka on semmoinen harvinaisen epämääräinen mutta vilkas risteyspaikka varsinaisen kaupunkialueen ulkopuolella. Hautausmaan takana. Perillä Cabo Delgadossa ollaan reilun kahden päivän kuluttua eli sunnuntaiaamuna. Teen tutkimusta tällä hetkellä nappi-budjetilla, joten lentolippuihin ei ollut varaa.

Alkuvaiheessa päämääränäni on havainnoida valtapuolue Frelimon kymmenennen puoluekokouksen ohessa pidettäviä muisteluseremonioita, joissa tyypillisesti muistellaan kuolleita usein alkuaan tuntemattomia sankareita, ja itsenäisyyssotaa 1964–1974. Tänä vuonna muistellaan erityisesti Frelimon perustamista 50 vuotta sitten Portugalin siirtomaavaltaa vastaan taistelevaksi vapautusrintamaksi. Kyseessä on harvinaislaatuinen tilaisuus havainnoida kansakunnan ja "virallisen menneisyyden kuvailun" tuottamista elävänä suuressa sosiaalisessa tapahtumassa, josta ei puutu rituaalinkaan piirteitä. Myös kaupungin koristelua ja designia lipuin, banderollein, seinälehtisin ja puoluetunnuksin on tarkoitus dokumentoida. Varsinkin jälkikäteen aion haastatella seremonioihin paikan päällä tai tiedotusvälineiden kautta osallistuneita Pembassa ja pohjoisempana Mocímboa da Praissa. Kerron lisää ensi viikolla, jos ehdin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja jätä kommenttisi tähän, kommentointi ei vaadi rekisteröintiä. Kiitän jo etukäteen. Ystävällisesti, Janne