Hetkutusta (Sanomalehti Karjalainen)

Minulta on jäänyt julkaisematta tämä Karjalaisen "Kirjeitä Mosambikista" -sarjaan joskus alkuvuodesta lähettämäni kolumni. 

Juuri nyt ja kaikkialla heiluu takamus mielikuvitusta ruokkivassa hetkutuksessa, joka länsimaissa on tiettävästi noussut suosionsa tähänastiselle huipulle. Mosambikin perinteisiin tanssityyleihin ja niistä ammentavaan urbaaniin marrabentaan hetkutus on kuitenkin kuulunut aina.

Niille, joilla on taito olla seuraamatta näin kevytmielisiä asioita, kerron että lähes koko englanninkielisessä maailmassa keskustellaan tällä hetkellä siitä, että onko heiluva takamus jo syrjäyttänyt esimerkiksi pohjoisamerikkalaisille vielä aikuisiälläkin kovin tärkeät rinnat! Ja jos et tunne aiheeseen liittyviä musiikkivideoita niin kysy omilta lapsiltasi. Omien arktisten esivanhempiemme murtomaahiihdosta juontunut tapa tanssia vartalo suorassa lähinnä jalkateriä siirrelleen on sekin jäänyt kansatieteellisiin elokuviin ja Yleisradion arkistosta löytyviin Lauantaitansseihin. Olen pettymyksekseni huomannut, että lukemattomat lienevät silti harjoitustunnit ennen kuin me länsimaalaiset pääsemme hetkutuksen taidon mestaruuteen.

Vastikään muistui mieleeni, että juuri Mosambikiin saavuttuani jouduin eräänä viikonloppuaamuna teekuppi kädessä todistamaan, kun lähes ikäiseni nuorehko mies ja hänen äitinsä alkoivat yhtäkkiä tanssia keittiössä marrabentaa etumus ja takamus toisiaan vasten liikkuen. Se tuntui tottumattomasta lähes kiusalliselta, mutta voin vakuuttaa että kysymyksessä oli täysin kunniallinen perhe.

Marrabenta on Etelä-Mosambikin rytmeihin ja länsimaisiin harmonioihin perustuvaa tanssimusiikkia, joka syntyi kolonialismin aikana silloisen Lourenço Marquesin, nykyisen Maputon, ghettomaisissa lähiöissä ja siirtyi sieltä 1960-luvulla myös keskustan kuumiin yökerhoihin. Marrabentan trooppinen svengi löytyy edelleen paikallisen populäärimusiikin pohjalta. Se on koko perheen juttu, jota tanssitaan pikkupojasta ja tytöstä vaariin ja vaikka vauva selässä.

Monen naisen takamus heiluu täällä kiehtovaa kahdeksikon liikettä jo pelkästään kävellessä, ja täysin tahattomasti. Sellainen naulitsee hyveellisemmänkin miehen katseen, vaikka vieraiden naisten katselua pyrkisi tietoisesti välttelemään. Eikä hetkutus ole suinkaan yksin naisten juttu. Marrabentan liikkeissä mies ja nainen ovat tasa-arvoisia niin hetkutuksessa kuin suuressa osassa muitakin tanssiliikkeitä. Naispuolinen ystäväni kertoi, että hänen puolisonsa taitaa Inhambanen maakunnassa harjoitetun zorro-tanssin, jossa heiluu ainoastaan takamus muun ruumiin pysyessä paikalleen.

Itse henkilökohtaisesti kannatan hetkutusta ja muita elämän iloisia puolia, mutta maltillisena arvokonservatiivina en ole niin sanotun eksplisiittisyyden suurimpia faneja. Siksipä Jennifer Lopezin uudehko hetkutusvideo verkkosukkineen, imukesavukkeineen ja korkokenkineen ei saa minulta juuri lainkaan tyylipisteitä. Sen sijaan olisin halunnut nähdä mosambikilaisen musiikin kuningattareksi kutsutun edesmenneen Zaida Shongon esiintymisen. Mitenkään kylläkään moralisoimatta, Mosambikissa tarvitaan hetkutuksen tehostamiseksi fetissejä tuskin koskaan. Silkka liike riittää. Täkäläinen naispuolinen kollegani ei muuten pitänyt länsimaissa mestarihetkuttajana esiintyvän Lopezin esitystä kovinkaan kummoisena.

Monista afrikkalaisista kielistä puuttuvat erilliset sanat musiikille ja tanssille ja esimerkiksi swahilin ngoma tarkoittaa molempia. Ei ole musiikkia ilman tanssia eikä, ainakaan Mosambikissa, tanssia ilman hetkutusta. Marrabentan urbaani leikillinen sensuaalisuus on jotain hyvin erilaista kuin maataloustöistä ammentavan afro-tanssin, jonka opettajat ovat yleensä Länsi-Afrikassa piipahtaneita eurooppalaisia.

Kirjoittaja on Itä-Suomen yliopiston kulttuuritieteiden tohtoriopiskelija ja toimittaja, janne.juhana@gmail.com .