Mosambikin hallinto ei kestä kritiikkiä (Global Finland)

Kirjoitin vaalienalusajan keskusteluilmapiiristä ja kritiikkiyliherkkyydestä aiemmin myös sanomalehti Karjalaiseen (edellinen blogi-päivitys). Yliherkkyyttä saattavat lisätä myös politiikan tuleva sukupolvenvaihdos ja edelleen jatkuva matalan intensiteetin aseellinen konflikti hallituksen (mosambikilaiset lukevat: Frelimon) ja Renamon välillä. 

 Global Finland-Blogi, 26.3.2014

Mosambikin presidentti leimaa toistuvasti hallituksen kriitikot ammattiagitaattoreiksi, ulkomaiden agenteiksi tai epätoivon apostoleiksi. Ylipäänsä kriitikot leimataan opposition kannattajiksi ja heidän puolueettomuutensa kyseenalaistetaan.

Kritiikkiyliherkkyys on kehittynyt huippuunsa nykyisen presidentin kymmenvuotisella valtakaudella. Esimerkiksi sosiologit Patrício Langa ja Elísio Macamo jaksoivat taannoin kirjoittaa useita kymmeniä blogi- ja vieraskynäsivuja sen todistamiseen, ettei parikymppisen räpmuusikko Azagaian työ ole hyödyllistä Mosambikille eikä edes oikeaa yhteiskunnallista kritiikkiä.

Pikemminkin se on poliitikkojen solvaamista ja tunteenpurkausta, jollaista ei siis tulisi esittää julkisilla radiokanavilla.

Taustatukea konkarilta

Yllättäen pitkän linjan protestimuusikko Roberto Chidzondzo kansainvälisesti tunnetusta Ghorwane-yhtyeestä kertoi minulle hiljattain olevansa samaa mieltä.
Hän moittii nuoria muusikkoja, koska he kuulemma kutsuvat poliitikkoja varkaiksi ja korruptoituneiksi sekä käyttävät eräitä jenkkiräpistä tuttuja solvauksia.

Tämä osuu erityisesti Azagaiaan, vaikka ei hän sentään ole yleistänyt syytöstään koskemaan kaikkia poliitikkoja, jollainen Chidzondzokin muusikon roolinsa ohella on.

Räppäri Tiratemaksen teksti herätti taannoin kohua parlamentissa luettuna. Muusikko Maputon yöelämässä tavattuna. Kuva: Jaakko Ruuska

Valtapuolue-Frelimon kansanedustajan Chidzondzon mielestä Mosambikissa ei tule kritisoida loukkaavasti vaan rakentavasti. Täytyy myös olla todisteita.

Muusikon näkemys ei ole Frelimon keskuudessa epätavallinen. Erona on, että Ghorwanea ja muita poikkeuksia lukuun ottamatta asiallisen kritiikin kannattajat eivät melkein koskaan itse kritisoi muuta kuin hallituksen kriitikkoja.

Räppiä parlamentissa

Oppositiopuolueen edustaja luki taannoin parlamentissa räppäri Tiratemasin tekstiä “Sistema tá fudido” muuttaen tosin f:llä alkavan alatyylisen sanan afundadoksi.
“Järjestelmä on uponnut” -muotoon muuttunut sanoitus oli kansanedustajan mielestä osoitus siitä, että nuoret ovat turhautuneita ja maa on vallankumouksen partaalla.
Artisti kertoi saaneensa soiton kaveriltaan, joka katsoi istuntoa suorana televisiosta.
Tiretemas kirjoitti kappaleen turhautuneena siitä, että hänen nenän edestään vietiin työpaikka puoluepoliittista syistä. Itse kappale on tiettävästi soitettu radiossa vain kerran. Tuntemani musiikkitoimittaja sanoi, ettei jankuttava kuusiminuuttinen oikein kestä radiosoittoa.

Kaiuin ja piipityksin varustettu perinnetietoinen kappale kurottaa radioateljeesta tutun radiofeaturen suuntaan. Ennemmin kuin puhdas protestilaulu se on kuin vihaisten lähiönuorten huolellisesti rakentama ääniteos.

Kirjoittaja tuottaa ja tiedottaa kaduilla ja kampuksilla, tällä haavaa Maputossa www.unissakavelijamaasta.blogspot.com.

Kirjoittajan nimellä varustetut artikkelit edustavat yksinomaan kirjoittajan kantaa.
JANNE RANTALA 26.3.2014

Nuoleskelijoita ja epätoivon apostoleja (Karjalainen)

Näin unta siitä, että olisin ollut Mosambikin presidentin perhekutsuilla. Oikeasti presidentti kulkee vain sotilasautojen saattamana tai helikopterilla, mutta unessa hän tarjoutui ystävällisesti tarjoamaan autokyydin ja kyseli sitten, että mitä mieltä oikein olen Mosambikista. Uni kertonee tämän hetkisestä hyvin herkästä ilmapiiristä. Kriitikkoja haukutaan opposition kannattajiksi ja heidän puoluettomuutensa kyseenalaistetaan. Itse presidentti leimaa hallituksen kriitikot toistuvasti ammattiagitaattoreiksi, ulkomaiden agenteiksi tai epätoivon apostoleiksi.

Vuosituhannen vaihteen Joensuussa järkytin yläkoulun rehtoria kieltämättä aika räväkällä pamfletillani. Afrikka-viikko oli opiskelijan vapaaehtoista valistustyötä yläkoulussa. Välitunnilla työstin tietokoneluokassa luonnostani, jonka viimeiset sivut tulostuivat vasta poistuttuani. Kuin lapsuusaikojen muistutukseksi sain kutsun hirmustuneen rehtorin puhutteluun. Hän sai kiihtymykseltään vaivoin sanotuksi, että antaa olla viimeinen kerta, kun tulostan hänen koulussaan tällaista yhteiskuntakriittistä tekstiä. Epäilemättä se oli. Se oli kuitenkin myös ensimmäinen kerta, kun tapasin henkilön, jonka mielestä yhteiskuntakritiikki on pahasta. Ei tarvinnut tulla Mosambikiin asti tavatakseni sellaisia enemmänkin.

Eipä juuri kukaan Mosambikissakaan myönnä ajattelevansa, etteikö kritisoida saisi. Silti monen käyttäytyminen paljastaa, että juuri niin he ajattelevat. Päivittäin, joku muistuttaa että kyllä Mosambikissa kritisoida saa, muttei loukkaavasti vaan rakentavasti. Täytyy myös olla todisteita. Varsinkin vanhemman polven kaaderit edustavat tätä kantaa. Ongelma on, että he eivät melkein koskaan kritisoi mitään, paitsi hallituksen kriitikkoja. Poikkeuksena haastattelemani protestiyhtye Ghorwanen solisti Roberto Chidzondzo, joka on myös valtapuolue-Frelimon kansanedustaja.

Moni voi yhtyä mosambikilaisen kritiikkitradition jaloihin periaatteisiin. Ihanteen mukaista kritiikkiä ei tosin ainakaan Mosambikissa ainakaan nykyään juuri ole. Nämä periaatteet sitäpaitsi sopivat huonosti taiteelliseen kritiikkiin. Vihaisia räppäreitä moittineet tosikkomaiset sosiologit eivät ymmärrä räpin esityksellistä luonnetta vaan tarkastelevat sanoituksia esimerkiksi loogisina väitelauseina. Komediateatteri Gungun omistaja Gilberto Mendes kertoi vastikään, että vaikka kansa täyttää nykyäänkin katsomon niin kritiikille yhä allergisemmaksi tulleet poliitikot eivät enää paikalle ilmesty.

Ei siinä, etteikö sorääniä olisi. Aika ajoin jotakuta korkea-arvoista poliitikkoa kutsutaan mediassa pelleilijäksi, epäsensitiiviseksi, ahneeksi tai jopa mafiosoksi. Räppärit ja muut protestimuusikot kritisoivat valtaa pitäviä toisinaan ihan lyyrisesti. Asialliset muka-kritiikit ovat puolestaan niin ympäripyöreän varautuneita, etteivät ne ole enää ymmärrettäviä. Kommentoijat ovat jakautuneet kahteen ryhmään, jotka eivät enää kuuntele toisiaan. Toiset suitsuttavat kehitystä ja hallinnon erinomaisuutta ja korostavat, että poliitikkoja tulee kehua silloin, kun he sen ansaitsevat. Toiset puolestaan näkevät kaiken yksinomaan kielteisenä. Nuoleskelijat ja epätoivon apostolit  eivät kuitenkaan kummatkaan kelpaa, julisti vastikään täkäläinen antropologiveljeni Gil Laureciano.

Kirjoittaja tuottaa ja tiedottaa kaduilla ja kampuksilla, tällä haavaa Maputossa www.unissakavelijamaasta.blogspot.com

Suomeenkin kehitysapua (Karjalainen)

Karjalaisen kolumneja...

Mosambikilaisen sosiaalipolitiikan professorin avulla keksin kuinka Suomea uhkaavaan yhteiskunnalliseen kriisiin voitaisiin puuttua ja samalla pistää kehitysapu uusiksi. Voisiko maailman toiseksi kehittymättömimmästä maasta saada Suomeen hätäapua?

Sain hiljattain soiton tuntemattomasta numerosta Maputossa, Mosambikin pääkaupungissa. “Mitä kuuluu Janne”? tuntematon ääni kysyy lähes täydellisellä suomenkielellä.

Soittaja osoittautuu sosiaalipolitiikan professori Miguel Marrengulaksi, jota olin yrittänyt tavoitella. Marengula valmistui yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi Eduardo Mondlane -yliopistossa Maputossa ja tohtoriksi hän väitteli Tampereen yliopistossa. Hän on erikoistunut kehityksen paikalliskulttuuriseen innostamiseen.

Neljän vuoden kokemus Suomesta, kielitaito ja koulutus lienee riittävä, että voin pitää häntä jonkinasteisena asiantuntijana Suomenkin asioissa.

Kehuja Suomi sai oppimisinfrastruktuurista tietokoneluokkineen, kirjastoineen ja etätietokantoineen. Kirpputorit, kierrätyskeskukset ja divarit tarjoavat opiskelijan tarvitsemia asioita pilkkahintaan ja esimerkiksi oman tietokoneensa Marrengula osti Tampereen kierrätyskeskuksesta 35 eurolla. Tällaisesta mosambikilaisopiskelijat eivät osaa unelmoidakaan. Oman tutkijanuransa tähänastiset tähtihetket Marengula vietti Suomessa.

Vaikka Eduardo Mondlane -yliopiston opetus on huippuluokkaa, ei tutkimuspuitteita voi verratakaan Suomeen. Marrengulan lähin kirjasto on 20 kilometrin päässä eikä sieltä voi lainata kotiin. Kotikirjaston perustaminen on vaikeaa, sillä kirjat ovat kalliita, vaikeasti saatavia ja painokset pieniä. Kosteus, vuotavat katot ja torakat kuluttavat kirjoja.

Suomessa vanhusten jättäminen yksinäisyyteen järkytti. Heidän kuolemaansa suhtauduttiin hyvin kevyesti. Mosambikissa puolestaan ajatellaan, että juuri vanhuksen kuollessa elämänkokemusta menetetään kaikkein eniten. Yksin jätetään Suomessa helposti myös nuoret. Jos masentuu, on kuin ystävyys ei olisi enää voimassa.

Marengula epäilee, ettei Suomessa juoda enempää kuin Mosambikissakaan, mutta masennusepidemiaan yhdistettynä alkoholi on suurempi ongelma. Mosambikissa puolestaan on paljon työttömiä nuoria, joilla ei ole mitään, mutta he eivät silti menetä elämäniloaan.

Nuorten turhautuminen on Marengulan mukaan kuin aikapommi. Suomi ei välttämättä ole yhtä menestynyt 20 vuoden päästä kuin nyt.

Voi kuulostaa hurjalta, mutta Marengula lienee ainakin osittain oikeassa. Kyseenalaistan ne kyselytutkimukset ja kiistakirjoitukset, joiden mukaan suomalaiset olisivat nykyään muka huippuonnellisia. Mosambik ei taida vielä pärjätä ilman apua, mutta ei Suomellakaan olisi varaa olla kuuntelematta Marengulan kaltaisten huippuasiantuntijoiden diagnooseja.

Mosambikilaisprofessorin tavattuani sain mielestäni loistoidean. Kehitysapu muutettaisiin oikeiksi yhteistyöprojekteiksi, joka perustuisi yhteiskuntatieteellisiin analyyseihin, ei ainoastaan tilastoihin. Esimerkiksi Mosambikista lähetettäisiin sama määrä kehitystyöntekijöitä Suomeen kuin Suomesta Mosambikiin, hieman samaan tapaan kuin nykyään jo vaihdetaan opiskelijoita. Myös yhteiskuntatieteilijöitä vaihdettaisiin samalla tavoin ja näin muodostuvat neljää ryhmää tapaisivat säännöllisesti.

Otsa hikeen epävirallisesti Mosambikissa (Global FInland)

Global Finland -kuvakertomukset, 6.2.2014

Janne Rantala & Jaakko Ruuska: Otsa hikeen epävirallisesti Mosambikissa

Yli 80 prosenttia suur-Maputon aktiivisesta väestöstä työskentelee ilman ammattijärjestöjen ja valtion suojelusta. Oikeat työpaikat lisääntyvät hitaammin kuin väestö kasvaa.

Epävirallisilta myyjiltä voi ostaa vaikkapa puheluaikaa, elektroniikkaa, musiikkia ja erilaisia palveluita.

Riskit mamat kantavat suuren osan kaupunkilaisten ruuasta rajan takaa ja maaseudulta suurissa muovikasseissa ja tuovat julkisissa minibusseissa kaupungin kaduille.

Epävirallinen ei merkitse välttämättä vain huonoa palkkaa ja riistoa vaan myös yrittäjyyttä, lasten kouluttamismahdollisuuksia ja elintärkeiden palvelujen järjestämistä.

Kuvat: Jaakko Ruuska
Teksti: Janne Rantala

Kuvakertomukseen pääsee täältä.

Global Finland: Sisäinen kolonialisti riivaa Mosambikia

Global Finland -blogi, 24.1.2014

Janne Rantala: Sisäinen kolonialisti riivaa Mosambikia

Elokuvassa Moçambique – No Outro Lado do Tempo (Mosambik toisessa ajassa, Portugali 1997) esitetään aurinkoinen kuva 1960̣–1970-lukujen kosmopoliittisesta suurkaupungista, jota nykyään kutsutaan Maputoksi.
Arkistokatkelman onnellinen valkoinen perhe ajaa Volkswagen-kuplalla rantakahvilaan, jossa mustat tarjoilijat palvelevat. Portugalilaisittain murtava kertojaääni ei paljasta, että pimeän tultua henkilökunnalla ei ole enää asiaa rantakadulle ilman yksityiskohtaista kulkulupaa.
Samanlaisia nostalgisia harhakuvia voi nähdä Maputon loistohotellien seinillä.

Muusikko Azagaia moittii poliittisia johtajia omaisuustaistelijoiksi. Taustalla omaisuuden kasautumista vastaan kamppailleen presidentti Samora Machelin patsas. Kuva: Janne Rantala

Siirtomaajärjestelmä oli yksi historian hierarkkisimmista ja julmimmista yhteiskunnallisista järjestelmistä. Keskeistä oli rotusorto, joka eteläisessä Afrikassa kaatui sotilaallisen ja siviilivastarinnan voimin.
Valtaan nousivat vapautusliikkeet, joiden päämääränä oli itsenäisyyden ohella sorron yön kokonaisvaltainen lopettaminen.
Tavoitteen vuoksi muun muassa juuri edesmennyt Nelson Mandela istui apartheidin vankiloissa 27 vuotta.
Maan jo muodollisesti itsenäistyttyä talousrakenteet eivät muutukaan ja tietty yhteiskuntaryhmä käyttäytyy aivan kuin kolonialistit.
Portugalilainen sosiologi Boaventura Sousa Santos puhuu sisäisestä kolonialistista.

Itsenäisyyden krapula

Mosambikilaisen räp-muusikko Azagaian kappale As Combatentes da Fortuna on omistettu Afrikan johtajille: “Lupasitte meille paremman Afrikan, mutta annoitte aiempaakin huonomman”.
Kappale on julkaistu vuonna 2009 Zimbabwen autoritäärisen hallinnon "innostamana". Videossa kuvataan itsenäistaistelua ja sen aikaisia vapauden arvoja ja vallankumoussankareita, joita kansa palvoi, ja joista monet ovat edelleen vallassa.
Sanoituksen mukaan nämä entiset vapauttajat keskittyvät nyt kasvattamaan omaa omaisuuttaan: "Kapitalistit, sosialistit tai yhä kommunistit, ette te ole mitään niistä, olette omaisuustaistelijoita, ja vapautta on vain siihen asti, mikä on teille hyödyksi.

Viski juppijäillä 

Mosambikin nykyiset megahankkeet edistävät lähinnä energiavarojen maastavientiä. Poliitikkojen omille yhtiöille menee sovittu kotimainen osuus, viisi prosenttia. Toisin kuin militantteina vuosina vieraat vastaanottaa nyt valkoisiin pukeutunut hovimestari ja entiset vapaustaistelijat pukeutuvat kansainvälisen bisneskoodin mukaisesti.
Siksi rakennukset on viilennettävä subarktisiin lämpötiloihin. Vaikka maku kärsii, viskit nautitaan juppijäillä.  
Vuonna 2014 musta perhe ajaa savulaseilla varustetulla Mercedeksellä rantaravintolaan, jossa heitä ja valkoisia ekspatriaatteja palvelevat mustat tarjoilijat. Huonosti pukeutuneita paikallisia ei näy.
Valkoiset voivat sen sijaan nauttia illasta vaikka sukissa ja sandaaleissa.

Janne Rantala

Kirjoittaja tutkii, kirjoittaa ja bloggaa Mosambikissa http://www.unissakavelijamaasta.blogspot.fi.
24.1.2014

Global Finland: Miksi Maputo ja Johannesburg rapistuvat?

Global Finland -blogi, 11.2.2014

Janne Rantala: Miksi Maputo ja Johannesburg rapistuvat?

Vanhat kuvat siirtomaa-aikaisista suurkaupungeista näyttävät idyllisiltä, vaikka puhtoisen pinnan alla oli toki raaka yhteiskunnallinen todellisuus. Sittemmin kaupunkikeskustat ovat enimmäkseen rapistuneet.
Suur-Johannesburgin väkiluku on vastaa määritelmästä riippuen yhtä tai lähes kahta Suomea, suur-Maputossa asuu kaksi miljoonaa asukasta.
Mosambikin itsenäistymisestä 1975 lähtien sen pääkaupungin infrastruktuuri, ilme ja siisteys ovat kärsineet. Akaasioiden kaupungista on tullut kaupunki, jossa jäteastiat savuavat, koska roska-autoista on polttoaine lopussa.

Maputon Mercado Janet -torin myyjät polttavat roskia kunnallisen jätteenkuljetuksen viipyessä. Kuva: Janne Rantala
Samoin harva enää muistaa, että Johannesburgia kutsuttiin aikoinaan kultaiseksi kaupungiksi.
Tulisiko köyhien maiden kaupunkikeskustojen ylipäänsä kiiltää?

Kuin Xipamane

Kävelin hiljattain Jorge-sedän kanssa Johannesburgin katuja. Hän muutti Maputosta siirtolaisena pian Mandelan vapautumisen jälkeen. Tässä oli
tyylikäs pubi, jossa käytiin perjantaisin oluella, hän osoitti.
Tilalla oli nyt pakistanilaisten pyörittämä halpavaatekauppa, josta kuului kovaääninen Bollywood-musiikki. Kadut olivat 1990-luvun alussa siistejä ja sileitä, kuin Pariisissa.
Nyt keskusta kuulemma vaikuttaa ihan Xipamanelta.
Protestoin. Xipamane on meluisa ja sokkeloinen tori ja kaupunginosa Maputon keskustan ulkopuolella, täällä on sentään asfalttia, eivätkä kuopat vedä vertoja Maputon ammottaville aukoille.
Jätin sanomatta, ettei Pariisikaan ole yhtä Champs-Élysées'tä.
Odotin Jorgen aloittavan hallituksen moittimisen. Mutta päinvastoin hän perusteli, miksi Johannesburgin keskusta on rapistunut: ANC-hallituksella on ollut tärkeämpiäkin investointikohteita kuin keskustojen ilme.
Useat afrikkalaiset elivät apartheidin aikana parakeissa ja osa elää edelleen. Nyt esimerkiksi hänen asuma-alueellaan Sowetossa näkee valtion kustantamia aurinkopaneeleita. Maan jokainen talo on määrä varustaa aurinkovoimalla.
Keskustoista on tullut vähemmän arvostettuja kuin lähiöt ja entiset townshipit, päinvastoin kuin Mosambikissa.

Kunnossapidosta kriisitilaan

Maputon huono kunto menee sen sijaan ystäväni mielestä huonon hallinnon piikkiin. Ylläpidosta on siirrytty jatkuvaan kriisitilaan, jossa hätäjoukot saapuvat paikalle vasta, kun katkennut putki tai kaapeli aiheuttaa kaaosta.
Vaikka Mosambik on köyhä maa, rahasta sen ei silti luulisi olevan kiinni. On absurdia, että Maputon eliittialueilla loistoautot kiertelevät kuoppia ja katumaasturit tukkivat vielä kuoppaisemmat jalkakäytävät.
Rikkaiden verottaminen näyttää kuitenkin olevan vaikeaa muuallakin kuin Mosambikissa.

Kirjoittaja tuottaa ja tiedottaa kaduilla ja kampuksilla, tällä haavaa Maputossa www.unissakavelijamaasta.blogspot.com
JANNE RANTALA 11.2.2014

Karjalainen: Räppärit kuin yö ja päivä

Julkaisen sanomalehti Karjalaisen kolumnejani täällä pikku hiljaa. ..
Marraskuun 9. päivänä oli Maputossa kaksi suurta räp-tapahtumaa. Aamuyhdeksältä yhteiskuntakriittinen mosambikilaisräppäri Azagaia lanseeraasi kauan odotetun toisen albuminsa Cubaliwan. Nimi tarkoittaa uudelleensyntymää yhdellä Mosambikin kielistä. Illalla puolestaan maailmankuulu räppäri 50 Cent, ”suoraan Yhdysvalloista”, kuten TV-kanavien mainos julisti, piti kenties yhtä odotetun shownsa. Molemmat edustavat samaa musiikinlajia, mutta viesteiltään eroavat kuin yö ja päivä.

Azagaian edellinen albumi kertoi kansan pahoinvoinnista, poliitikkojen korruptiosta, uuskolonialistisesta riistosta, itsenäisyyden nostattamien odotusten luhistumisesta, köyhien köyhtymisestä ja rikkaiden rikastumisesta. Se myös profetoi kaoottista kansannousua, joka vyöryikin kaduille vain muutamaa kuukautta myöhemmin, helmikuussa 2008.

50 Centin tuotanto perustuu entisen crack-kauppiaan epäkriittiseen riimittelyyn gangsterielämästä, jollaista musiikkia Public Enemy -legenda Chuck D on nimittänyt rikastumiseksi mustien kuoleman tuotteistamisella.

Gangsta-videoiden miehet ovat väkivaltaisia sutenöörityyppejä, nilkkejä ja diilereitä ja naiset seksiobjekteiksi pelkistettyjä tyrkkyjä. Muita naisia ei lauluissa mainita kuin ”huorat”, joka näyttää olevan artisteille naisen synonyymi.

Kurjuuden, joukkotyöttömyyden ja rikollisuuden tuotteistaminen yksioikoisiksi kuviksi on muuten huonosti voivan musiikkibisneksen tuottoisampia lajeja. Kaavamaisen ilmaisun takana on pitkälti valkoisten omistama musiikkiteollisuus. Räppärit ja heidän levy-yhtiönsä perustelevat tarinoita sillä, että ne muka kuvaavat realistisesti ghettoa. Yhdysvaltalaistutkija Tricia Rosen analyysin mukaan gangstat itse asiassa esittävät mustat valkoisten vaalimien stereotyyppien mukaisina.

Azagaian uudessa albumissa huomio kääntyy poliitikkojen kritiikistä kansan heräämiseen kyseenalaistamaan sorto. Lanseerauspäivänä nauhoitetussa videomateriaalissa räppää satakunta hiphop-fania.

50 Centin tulevalta tuotannolta on tuskin syytä odottaa yllätyksiä, mutta markkinataloudessa voi toki tapahtua muita käänteitä.

Stereotypiat ovat sinänsä hyväksyttäviä työkaluja. Voisiko Aleksis Kiven veljeksiä kuvitella ilman äkkipikaista Juhania tai paatoksellista Simeonia. Kaupallisen räpin jankuttava toisto kuitenkin täyttää rasistisen propagandan kriteerit. Amerikkalaiskonservatiivit ovat kuitenkin väärässä hyökätessään seksismin vastustamisen varjolla naisten seksuaalisuuden kimppuun. Näin vain gangstoilla näyttää olevan hauskaa.

50 Centit ja Rick Rossit voisivat oppia mosambikilaiskollegoilta monipuolisempien ja hauskempien stereotyyppien käytössä. Täkäläisessä räpissä seikkailevat niin vapaustaistelijat, pyssymiehiä pakenevat aktivistit kuin nilkkipoliisit, bodatut gorillat, tiedostavat kansalaiset ja pomot, joiden vatsat ylettyvät pidemmälle kuin jäykistyneet peniksensä.

Slim Niggan videolla ”O País da Pandza” katupojiksi sonnustautuneet muusikot katsovat ohi kulkevan naisen keinuvaa takamusta ilmeisen himoiten, ilmaisten kuitenkin, että treffit ovat turha toivo: ripaleiset taskut ovat tyhjät. Kappaleessa kerrotaan nuorisotyöttömyydestä ja artistien vähäisistä mahdollisuuksista elää musiikilla. Vaikka stereotyypillä leikitelläänkin niin tässä ollaan kyllä kaukana gangstojen lapsellisista fantasioista, joissa naiset kilpailevat siitä, että kuka pääsee pyörittämään niukasti verhottua takalistoaan löhöilevän nilkin etumusta vasten.

Karjalainen: "Mosambikin ihanat naiset"

 En ole muistanut kertoa, että aloitin sanomalehti Karjalaisessa kolumnistina pohjoisen pallonpuoliskon viime syksynä. Räväkkä otsikkovalinta on toimituksen. Laitan pikkuhiljaa Karjalaisen kolumneja tänne.

Muistan perinteentutkimuksen professori Seppo Knuuttilan aikoinaan väittäneen, että antropologit tykkäävät tehdä tutkimusta lämpimissä maissa, joissa on hienoja rantoja ja vähäpukeisia naisia. Myönnettävä on, että kauniita naisia on Mosambikissa tutkimusta tehdessä vaikea välttää. Hiekkarannoilla on sen sijaan tullut käytyä hyvin vähän sen jälkeen kun muutin Intian valtameren rannalta Maputon yläkaupungille.

Ainakin minun karjalais-pohjalaisen siniharmaita miehen silmiäni paikalliset naiset miellyttävät. Takamuksista on kuulemma Suomessa jo puhuttu riittämiin, joten se siitä. Tumma iho ja poskipäät kiiltävät kauniisti auringossa. Huulet ovat täyteläiset ja silmät syvän ruskeat. Tärkeintä on silti osittain ulospäin heijastuva sisäinen kauneus. Ei saisi yleistää, mutta entisen emämaan Portugalin naisista poiketen mosambikilaissiskot eivät kaihda katsekontaktia eivätkä säästele hymyä. Askel on elegantti ja ryhti lähes poikkeuksetta ylväs. Tämä kielii terveestä ylpeydestä.

Maailmanlaajuisesti liian moni nainen on syyttä tyytymätön ruumiiseensa viihdeteollisuuden, mallimaailman ja mainonnan määrittäessä kauneutta varsin yksipuolisesti. Mosambikilaissiskot eivät yleensä onneksi ajattele, että he ovat liian lihavia. Sen sijaan he vain harvoin ovat tyytyväisiä hiuksiinsa sellaisena, jollaiseksi Luoja ne loi. Afrikkalaisten hiukset ovat paksut ja ihanan karheat, mutta varsinkaan kaupunkilaisnaisilla ne on vain harvoin jätetty luonnolliseen tilaansa. Hiuslisäkkeiden, peruukkien ja suoristusaineiden käyttö vie naisilta suuren summan rahaa ja aikaa siinä missä miehet tuhlaavat olueeseen. Sukupuolen esittäminen ei ole vain hauskaa postmodernia leikkiä.

Tarkoitukseni ei ole arvostella kenenkään yksittäisen naisen kampaamokäyntejä, vaan puhun yhteiskunnallisesta ilmiöstä. Minun silmissäni suurin puute afrikkalaisnaisten kauneudessa on hiusten manipuloinnissa, joka tekee hiuksista elottoman, huonosti sopivan osan heidän ruumistaan. Niin mosambikilaisnaiset kuin heidän vaaleammat suomalaissiskonsa ovat kauniita ja tietyin silmin katsottuina eksoottisia, mutta he olisivat vieläkin kauniimpia hyväksyessään itsensä ilman vahingollista manipulointia. Niin kauan, kun naiset oppivat kauneusihanteet kaupallisesta kulttuurista, on kokonaisvaltainen itsenäisyys ja vapaus epätäydellistä. Ei se ole tasa-arvoa, että miehetkin oppivat nyt tarkkailemaan kehoaan vaan kauneuden näkeminen itsenäisellä, ei markkinamiesten määräämällä tavalla.

Haluamatta kuulostaa tippaakaan holhoavalta näkisin mosambikilaisnaisten heräämisen näkemään hiuksensa uusin silmin osana paitsi naisten tasa-arvokamppailua myös afrikkalaisten maailmanlaajuista vapaustaistelua: Nelson Mandelan, Martin Luther Kingin ja kuningatar Gingan unelman toteuttamista. Muut vapauskamppailun teemat, kuten maaoikeudet, koulutus, uusimperialismi tai hallinnon autoritäärisyys ovat jo toisen kirjeen aihe. Siskot ja veljet, ihmiskunta on kulkenut pitkän matkan ja atlanttinen orjuus, siirtomaajärjestelmä ja rotuerottelulait ovat jo historiaa. Voitaisiinko seuraava etappi saavuttaa itsenäistä näkemistä opettelemalla?

Interventiomusiikkia 6: Azagaian uusi video: Homem Bomba

Linkki Azagaian uusimpaan kantaa ottavaan videoon löytyy täältä.

Underground-henkisesti tässä on sekä kokeneita räppäreitä, että meitä tavallisia musiikin ystäviä mukana, varmaankin yli sata. Itsekin vilahdan laulamassa loppupuolella videota "uma solução".

Julkaisin aiemmin linkin kappaleen karaoke-videoon.

Interventiomusiikkia 5: Mali ya Pepha

Tässä seuraava jakso interventiomusiikkia käsittelevässä sarjassani. Ensin alla sanoitus suomeksi ja sitten alkuperäiskielellä shanganaksi (suomennos kirjoittajan). Eugenio Mucavelin Mali ya Pepha ilmestyi 1990-luvun puolivälissä, kun yksityistämisten ja rakennesopeutusohjelmien tuloksena varallisuuserot olivat kasvaneet dramaattisesti. Kappale käsittelee taloudellista epätasa-arvoa kahden ääriesimerkin avulla.

Paperirahaa, paperirahaa

Paperirahaa, paperirahaa

meticaliakaan ei valitettavasti ole.

On olemassa niitä, jotka syövät ähkyyn asti 

ja sen jälkeenkin vielä syövät jälkiruokaa

kun sinä, minä ja vaimoni

olemme kuolemassa nälkään

Kun kevyt tuuli tuo herkullisen ruuan tuoksun sieraimiimme

sinä, minä ja vaimoni

olemme kuolemassa nälkään

Kun kevyt tuuli tuo paahtuneen ximan (maissipuuro) tuoksun sieraimiimme

sinä, minä ja vaimoni

olemme kuolemassa nälkään

Elämme vihanneksilla (vailla muita raaka-aineita) kun he syövät yltäkylläisesti

Voit nähdä henkilön, joka on tosi lihava
Ajattelet, että hänellä on varoja,
mutta lihavuus johtuukin köyhyydestä

Näet toisen, joka on tosi laiha, mutta syö lakkaamatta
Etkö näekin toisen, joka on tosi laiha, mutta syö lakkaamatta?

Tyttäreni, keitä kakanaa
Vaikka se on kitkerää
Syö väkisin
ja juo vettä päälle

-------------------------------------------------

Mali ya phepha

Mali ya phepha

Mali ya phepha

A mali ya phepha, metikali ayina khombo (2x)

Va koni lava va dlaka va xuza va tlhela va lalela kuvi

mini na weni n’kata ho sika hi nd’lala

Va koni lava va dlaka va xuza va tlhela va filhula

kuvi weni na mini n’kata ho sika hi nd’lala

Loku svi moiana svi ku peh ku nunwela mafandjara,

kuvi weni na mini n’kata ho sika hi nd’lala

Loku svi moiana svi ku peh ku nunwela mafandjara,

kuvi mini na weni n’kata ho sika hi nd’lala

na weni n’kata ho sika hi nd’lala queimada,

Hine hi kone hi hanha hiswi tsakatu hi huma

Loku svi moiana svi ku peh kacha usvu, kuvi mini

tindende kuve vone vadla mpunha mpunha (2X)

Munwani ungamu vona a kuluka kuluka kuluka a phinheta,

Uku utwa ani timale kuvi i mizi wa siwana (2X)

Wamuvona ku lala nhana

Wamuvona ku lala nhana

Wamuvona ku lala nhana

Wamuvona ku lala nhana awumu voni ku lala nhana

a minta yinga tchai.

Nili nwananga vuya utani svekela xi dana nkaka kuvi

xa bava tiyisela utanwa mati (4x)

Global Finland: Sarvikuono kainalossa Maputossa

Kyselin kerran alakaupungin käsityötorilla piloillani sarvikuonojen saatavuudesta.

Värikkäistä capulana-kankaista ja jonkinlaisesta korimateriaalista tehtyjä kännykkäkoteloita ja korurasioita kauppaava mama vastasi melkein loukkaantuneena, että toki niitä löytyy, ja lähetti oitis apulaisensa hakemaan näytettä.

Ei ollut kuitenkaan aikaa jäädä odottelemaan, joten pyysin pojan takaisin. En sitä paitsi varsinaisesti halunnut sekaantua tällaiseen hämäräpuuhaan.

Pääpukarit Kiinasta
Pari kuukautta myöhemmin, kun olin jo unohtanut koko jutun, kiinalainen tutkiva journalisti tuli kotiini kyselemään sarvikuonokaupasta. Mies kertoi tulleensa siihen tulokseen, että tämän kansainvälisten sopimusten ja Mosambikin lakien vastaisen kaupan pääpukarit ovat enimmäkseen kiinalaisia.

Aluksi väitin, että en tiedä mitään, mutta sitten muisti alkoi palata pätkittäin. Mieleeni palautui erittäin epäilyttävän näköinen kiinalaisseurue pizzeriassa juomalaseineen torin läheisyydessä sijaitsevalla Rua de Araujo -kadulla, jossa prostituoidut ja heidän asiakkaansa kohtaavat.

Näky jäi mieleeni, koska kiinalaisia, vaikka heitä on Maputossa päivä päivältä enemmän, näkee harvoin istuskelemassa muualla kuin kiinalaisissa ravintoloissa.
Kiinalaistyöläisiä on käsketty välttämään vuorovaikutusta paikallisväestön kanssa ja sikariporras taas on yhtä eristynyt paikallisesta sosiaalisesta todellisuudesta kuin muidenkin maiden ekspatriaatit.

Lisäksi mieleeni palautui se torin nurkka, josta sarvikuonoa voisi löytyä.

Naamareiden takaa

Rua de Araujon päässä torilla suurin yllätys oli, että sarvikuonot olivat esillä hätkähdyttävän avoimesti, apposen avonaisissa pahvilaatikoissa heti rituaalinaamareiden takana.

Huomautettakoon, että maan suurin poliisitiheys lienee juuri näissä kortteleissa eikä lähimmälle poliisiasemalle ole torilta kuin 50 metriä. Juuri kun katselimme sarvikuonoja, ajoi ohitse pari poliisiautoa.

Päättelin, että homma lienee niin tehokkaasti lainvartijoiden suojeluksessa, että parempi olla kaivamatta esille kameroita.

Keräilijöille ja ympäristöaktivisteille tiedoksi: sarvikuonot löytyvät lauantaisin kaupungin suosituimpiin nähtävyyksiin kuuluvan Fortalezan eli linnakkeen viereiseltä torilta yhtä kuuluisan Cafe Continental -konditorian puoleisesta nurkasta.

Kirjoittaja on antropologi ja vapaa Mosambikin kirjeenvaihtaja http://www.unissakavelijamaasta.blogspot.fi

JANNE RANTALA 2.12.2013

Vieraileva kirjoittaja Anna Pöysä: LBC: Tudu pobri é um soldja - jokainen köyhä on sotilas

Tällä kertaa interventiomusiikista kirjoittaa kollegani ja ystäväni Anna Pöysä kreoliräppäri Naparaman* avustamana, joka on samoin ystäväni ja taistelutoverini. Linkit ovat heidän blogeihinsa, joissa liikutaan Lissabonin Cova da Mouran ja kirjallisuuden maailmoissa. Kirjoitin aiemmin Annan blogiin kirjailija Saramagosta.

 --

Juuri Annan kanssa aloitin aikoinaan tutkimuksen Maputon räpistä, joka omalta osaltani edelleen jatkuu. Suomenkieliseen yhteisartikkeliimme Etnomusikologian vuosikirjassa 2011 pääsee tästä.
 --

Katso kirjoituksessa käsitelty video tästä.
--
 *Naparaman nimi tulee Mosambikin sisällissodan aikana taistelleista talonpoikaississeistä, jotka eivät periaatteessa olleet kummankaan sodan osapuolen (jotka ovat nykyisenkin konfliktin osapuolia) puolella. Heillä uskottiin olevan vahingoittumaton ruumis, jota tavallinen luoti ei voi läpäistä. 
--

--      --      --      --

--
Anna Pöysä: LBC: Tudu pobri é um soldja  - jokainen köyhä on sotilas

Kuva: Anna Pöysä

Nuoret, jotka yrittävät opiskella, yksinhuoltajaäidit, paperittomat maahanmuuttajat ja jopa huumekauppiaat parempaa elämää etsimässä ovat LBC:n laulussa sotilaita.  LBC laulaa, miten vanha mies kertoi hänelle, että on helppo astua miinaan, sillä ”ne” – rikkaat – saavat köyhät taistelemaan keskenään. Ratkaisu on yhtenäisyys: jos gheton asukkaat yhdistävät voimansa, he peittoavat poliisit.

Vaikka LBC ei rajaa viestiään varsinaisesti millekään tietylle ryhmälle, kappaleen epäsuora konteksti on siis Portugalin ghetot, joihin poliisit tekevät usein kovakouraisia ratsioita. Tässä tapauksessa ghetto on Cova da Moura, kapverdeläisten maahanmuuttajien 70-luvulla rakentama kaupunginosa, jossa LBC asuu ja jossa musiikkivideo on kuvattu. Sitä kutsutaan Portugalin entisen siirtomaan Kap Verden yhdenneksitoista saareksi. Ghettoa ulkopuolelta katsovat pitävät sitä tavallisesti yhtenä maan ongelmallisimmista lähiöistä. Ongelmista kyllä puhutaan laulussakin, mutta lähiöistä tulevien jatkuvasti kohtaamien haasteiden näkökulmasta. Kun muualla Portugalissa kärsitään kriisistä, lähiöiden sotilaat ovat olleet valmiustilassa jo kauan: ”se, jolla ei ole mitään, ei voi menettää mitään”.

Kappaleen viesti on selvä: me, jotka synnyimme ihmisinä, kuolemme ihmisinä. Köyhyydestä ja sudenkuopista huolimatta on pidettävä kiinni ihmisarvosta. Kuten Mia Couto kirjoitti: ”Köyhien ei kuulu tuntea häpeää, vaan niiden, jotka köyhyyttä luovat”. 

Mosambikilaisen räpin ja Portugalin kreoliräpin* välillä on tärkeitä erojakin. Portugalissa rasismilla on suuri merkitys yhteiskunnan jakaantumisessa. Ajat ovat vaikeita lapsille ja naisille, jotka kaiken lisäksi ovat black, mustia, laulun lopussa räpätään. Maahanmuuttajuuden kokemus, ”Euroopassa vankina oleminen”, on voimakkaasti läsnä.

Toinen keskeinen ero on kielikysymys. Kuten ns. kansallisten kielien** käyttäminen Mosambikissa, tässäkin tapauksissa kieli liittyy identiteettiin. Mutta kenties Portugalissa kielivalintaan liittyy vielä voimakkaammin ajatus siitä, että portugali on ”niiden” kieli. Kreoli taas on oma kieli, jota ”ne” eivät ymmärrä. Ehkä se on jopa ase taistelussa.
 --

*Kap Verden saaristossa puhutaan laajasti Portugaliin pohjautuvaa kreolia. Orjakaupan aikaan saarille koottiin mantereelta vangittuja orjia, joista suuri osa lähetettiin eteen päin. Osa kuitenkin jäi saarelle työvoimaksi. On yleinen käsitys, että saari oli asumaton, kunnes portugalilaiset löytöretkeilijät osuivat sinne vuonna 1460.

--
** Mosambikissa portugali on ainoa virallinen kieli, ja muita kieliä kutsutaan kansallisiksi kieliksi, línguas nacionais.

Interventiomusiikkia 3: Azagaian Homem Bomba karaokena

Cubaliwa-albumin kansi. Kuvittaja Ricardo Pinto Bah-dass Jorge.

Azagaian toissapäivänä julkaistu albumi Cubaliwa sisältää loistavan biisin Homem Bomba, jonka karaoke-versioon pääsee täältä. Siinä siis lyriikat, joiden avulla voi opetella kappaleen.

Olin julkkareissa, joissa ehkä noin sata muuta hip hop -fania (kyllä, olen muuttunut tutkimuksen aikana faniksi) lauloi pätkiä biisistä tämän videon avulla tulevaa videota varten. Omistuskirjoituksen saamisen oli yli kahdeksan tunnin ajan pitkä jono, joten levy taisi mennä kaupaksi hyvin.

Yhteiskunnallinen konteksti

Julkaisuajankohta on valitettavasti aika ankea, sillä vain kuukautta ennen paikallisvaaleja tasavallan presidentti on määrännyt nopean toiminnan mellakkapoliisin ja armeijan hyökkäämään oppositiopuolue Renamon toimistoihin ja puoluejohtaja Dhlakaman 80-vuotiaan isän kotiin. Isä on aluepäällikkö. Renamon toimistoja on samalla ryöstetty näiden joukkojen toimesta. On syntynyt iskujen kierre, joka on aiheuttanut lukuisia kuolemia molemmilla puolilla ja siviiliväestössä Keski- ja Pohjois-Mosambikissa sekä hankaloittanut paikoin si
viilien arkielämää varsin dramaattisesti. Pitkän matkan joukkoliikenne on käytännössä pysähdyksissä, sillä etelä-pohjoissuunnan päätiellä on riskialtista liikkua.

Toinen huolestuttava seikka ovat lunnaiden toivossa tehdyt kid-nappaukset. Jo pitkään ne ovat häirinneet intialaisvähemmistön vauraimman osan elämää. Nyt myös portugalilaisia ja kaiken värisiä keskiluokkaisia mosambikilaisia on kid-napattu. Lehtitalo Soicon 15-vuotisjuhlissa Mia Couto kertoi, että myös hänen perhettään ja monia tuttavaperheitä on uhattu hiljattain kid-nappauksella.

Valopilkkuna voinee pitää sitä, että 31.10. suuret kansanjoukot osoittivat mieltään rauhanomaisesti kaikissa suurissa kaupungeissa kid-nappauksia ja sotaa vastaan. Mielenosoituksissa oli ilmeisesti kymmeniä tuhansia ihmisiä. Maputossa Azagaian Homem Bomba soi mielenosoituksessa samoin kuin aiempi kappale Povo no Poder vuodelta 2008, jonka Azagaia esitti itse. Todellista interventiomusiikkia siis.

Interventiomusiikkia 2: "Herra siunaa Afrikkaa"

 Tässä Global Finlandissa 1.11. julkaistu  juttu, joka jatkaa interventiomusiikkisarjaani. Kappaleen shangananḱielisen version voi kuunnella täältä. Laitan myöhemmin myös capoeiristojen version.

Kenellekään 1900-luvun Afrikassa jäi tuskin epäselväksi, että Herran siunaus merkitsee menestystä rotusorron vastaisessa kamppailussa.

Ihmettelin pitkään tutun kuuloista laulua maputolaisen capoeira-ryhmän taisteluringissä, kunnes tajusin, että se muistuttaa kaukaisesti evankelis-luterilaisen kirkon virttä, jossa pyydetään siunaamaan koko maailmaa.

Hosi Katekisa Afrika -virren sävelmä on tuttu myös monelle suomalaiselle. Kuvassa kuoro Lionden luterilaisessa kirkossa Chokwen piirikunnassa Gazan läänissä. Kuva: Janne Rantala

Melodia oli sama, mutta sovitus hämäsi. Nuorten miesten taistelulaulu syvältä vatsanpohjasta oli jotain muuta kuin mitä ala-asteen laulutunnilta 1980-luvun Keski-Pohjanmaalta muistan.

Me oppilaat tiesimme tuolloin Etelä-Afrikan apartheidista ja rakoilevasta boikotista, mutta koko eteläistä Afrikkaa koskeva laaja alueellinen destabilisaatio-sota ja yhteiskunnallinen kamppailu apartheidia vastaan, joihin virsi Afrikassa liittyi, olivat varsin kaukana tietoisuudestamme.

Tiesivätkö Ambomaan ja Angolan lähetyssaarnaajamme, mutta eivät kertoneet? Tiesikö virren suomentanut Jaakko Löytty? 

Pan-afrikkalainen taistelulaulu
 
Me lapset pelkäsimme Jumalaa ja ydinsotaa. Ihmisarvostaan kamppailevilla afrikkalaisilla oli vastassaan paitsi Israelista hankittu ydinase myös ruoskat, pamput, tuliaseet ja rotusortoa pönkittävät lait. Varsinainen helvetinkone siis.
Tässä tilanteessa olisi ollut harhaanjohtavaa pyytää siunausta myös Euroopalle ja Amerikalle, kuten suomennoksessa tehdään.

Nkosi Sikelel' iAfrika -hymnin on säveltänyt xhosan-kielinen metodistipappi Enoch Sontonga vuonna 1897. Suomalaisesta virsikirjasta kappale löytyy numerolla 501: Siunaa koko maailmaa. Etelä-Afrikassa virsi tunnettiin vuosikymmeniä ANC:n taistelulauluna, ja nykyään se on osa maan kansallislaulua. Myös Sambialla ja Tansanialla on kansallislaulunaan aivan sama virsi.
 
Ja Jumala siunasi 

Maputon kirkoista kajahtava shanganankielinen versio Hosi katekisa Afrika oli apartheidin aikana erään vapautta janonneen bantustanin kansallislaulu. Laulun tavoite on tänään siltä osin totta, että eteläisessä Afrikassa vallitsee rotusorron sijaan mustien enemmistövalta. Silti virrelle löytyy vielä käyttöä muun muassa Mosambikin hallitusta kritisoivan räp-kappaleen introssa.

Jaakko Löytyn suomennoksessa luetellaan kaikki maanosat. Kaikki kunnia gospel-muusikko Löytylle, mutta tässä tapauksessa hän olisi voinut välittää pelkän sävelen lisäksi myös virren yhteiskunnallisen sanoman uskonveljien kamppaillessa ihmisarvonsa puolesta.

Kenellekään ei jäänyt 1900-luvun Afrikassa epäselväksi, että Herran siunaus merkitsee ennen muuta menestystä mustien vapaustaistelussa. Tuskin tämän tietämisestä olisi keski-pohjalaislastenkaan sieluille vahinkoa aiheutunut.

 Kirjoittaja tutkii, kirjoittaa ja bloggaa Mosambikissa 

Interventiomusiikkia 1: Räppäri Azagaia ja ennakkoluulojen ABC

Koska suurin osa teistä ei seuraa Twitteriä, niin tässä julkaistakoon ensimmäinen kappale. Se on jokin aika sitten julkaistu Azagaian video ABC do Preconceito (Ennakkoluulojen ABC), jossa on myös englanninkieliset tekstitykset. Se on siinä mielessä poikkeuksellinen Azagaian kappale, että se ei ole lainkaan julistava ja on mielestäni aiempia vaikeampi tulkita. Azagaiasta olen kirjoittanut aiemminkin tähän blogiin.

Tässä on levy-yhtiö Kongoloti Recordsin oma, joskaan ei ihan mallikelpoinen englanninnos:

Attention, today we are going to learn about the ABC of prejudice

A is for AFRICA, the land of sickness and war
Lot's of heat, sex, poverty and beasts
Science says its where the first man was found on earth
Men say "it's where the third world is"

White is MULUNGO (white), boss, GOD of the Africans
He is always right because to err is human
He's got jesus's hair,
and the dollar bill's face
He is always on the other side
of the begging BLACK hand

The boss is the owner of the curve of happiness
of the belly that is bigger
than his erect penis
He is the owner of the salary,
and just like that he is the owner of the truth.
He doesn't accept the contrary,
and won't be contradicted

Money is the unit men use to measure,
The more money he has,
the more important his names are
it is the only language
that we all understand
and for those who don't speak it,
the others don't understand

F is for Foreigners and money are one
That is why our people
are very hospitable
He is the last one to arrive
and the first to be served
He is the one that arrives a brick layer
and leaves as an foreman

Whichcraft
is the poor mans sickness
Africans and Latinos
with envy in their eyes
it is the explanation for losses and deaths
and it is also the explanation
for the wealth of the strong

The GOVERNMENT is always guilty
when it is the people that judge,
But the people have a short memory
and sentence is never carried out
The government is the party with the absolute majority
It is a naturally corrupt institution

H is for Homosexual, an abnormal being,
 god's step son and the legitimate son of evil
The shame of his parents,
and the family in general
He is fruit of cultural revolution

E is for EQUALITY, that only exists in mathematics
In the human rights
that are not practiced and applied
Humans are all equal,
according to science,
but as soon as there is money involved,
the differences come out

Youth is that phase of life, that only when
abused, it is said that it was well lived
romance, tv, parties and drinks
are offered to the youth,
then they are called LOST

Graduated, in other words Doctor
More than just a degree
 it means a higher income
It means looking at tradition as ridiculous
that does not fit
in to the modern ways of life

Of a MULATO without a flag
If its a man he is a thief
If it is a woman she is a gold digger
he can even be Dos Santos like Marcelino
And he will still pay for the sins of not being truly black

BLACK, or if you prefer, NIGGER
If the victim is the PREDICATE,
black is the SUBJECT.
For as much talent
he has for music and sports
He has for SHOW and ENVY of others

NGO's always with good intentions
This must be hell,
for there to be so many of these organisations
They offer great conditions and pay in $$$$$
They hand out crumbs,
to appease our begging
To absolute poverty, that for the last 37 years
 has been the reason for our battles,

NIGGER is a politician, lier, and son of war
For 37 years he get's richer at our expense

A motel room is now a hotel room
a discreet place you pay to be UNFAITHFUL
who claims to have seen you there,
had a taste from the same HONEY

RELIGION is the peoples WEED
the smoke that makes us believe again,
in the old promise of a better life
when we give the priest
the fruits of our labour

HIV POSITIVE, of positive only the name
he was a hungry worm
and now it's the worm that eats him within
treated like dirt until he turns into DIRT
and more than the sickness it is that eats him inside (consumes)

T for Tradition, that is for suburban people,
but when desperate we all run to the hut
Tradition, that is for the uneducated
but if ceremony is needed
we are left without a choice

USA, of if you prefer,
United States of America,
you can't get any better
the Super Power that controls the world
even Bashir got into shit,
when someone ratted on him

V is for Value, that many mistake with price,
People with value,
don't sell themselves for anything
That does not stop me from asking
for what I'm worth
Because the bread to feed my daughters has a price

World Wide Web
in other words, internet
a web of pornography and piracy that mirrors
the businesses that will never go bankrupt
Drugs, Sex and Violence

X is for Xenophobia, that is popular justice,
When the price of bread goes up
We all must pay
Usually it is a BROTHER of the same COLOR
that pays for our desperation with sweat and blood

Zimbabwe, yesteryear's Africa's old barn
Today the capital of inflation and tragic governance
that has already killed innocent thousands
Condemned for protesting agains their leaders

Yes, this song has an educational content that fits into our programmes, but.....

Kontekstitiedoiksi saakoon riittää tällä kertaa, että video on julkaistu lokakuussa 2013 Mosambikissa, noin kuukautta ennen kunnallisvaaleja poliittisen ja aseellisen kriisin yllyttyä huolestuttaviin mittoihin. Ylikansalliset yhtiöt ja ulkovallat investoivat Mosambikiin voimakkaasti voidakseen hyödyntää sen luonnonrikkauksia ja lehdistönvapauden tilaa mittaavat indikaattorit näyttävät taantuvaa kehitystä, köyhyysaste pysyy stabiilina maan bruttokansantuotteen kasvaessa edelleen kovaa vauhtia.  

Hiljaiseloa ja interventiomusiikkia

Hyvät lukijat,

Olen viettänyt viime aikoina hiljaiseloa blogin kanssa monesta syystä. Aikomuksenani on kuitenkin nyt aloittaa portugalin- ja shanganan/rhongan kielisen mosambikilaisen protestimusiikin kuvailut. Ideana on, että lauluun ja mahdolliseen videoon julkaistaisiin aina linkki ja sanat julkaistaisiin alkuperäiskielellä ja käännöksenä. Lopuksi tai aluksi  kuvailtaisiin se yhteiskunnallinen ja historiallinen konteksti, jossa laulu julkaistiin ja mahdolliset seuraukset. Pitäisiköhän perustaa peräti ihan uusi blogi tätä varten?

Seuraavaksi ensimmäinen kirjoitus tästä sarjasta.

Voikaa hyvin.

      t. Janne

Portugalinkielinen sisarsivu ohi lukijamäärissä

Luultavasti eilen portugalinkielisen sisarblogin lukijamäärä ohitti tämän suomenkielisen blogin lukijamäärän. Molemmissa on ollut reilut 5600 lukijaa blogien vajaan kahden vuoden historian aikana.

Kehitys – Utveckling: Sääennuste lupaa Mosambikiin pysyvästi epävakaista

Monta kertaa kuljin Quarteirão 91 -telttaleirin (viime sadekauden tulvapakolaisten leiri) ohi lähellä Zimpeton kansallisstadionia, noin 20 kilometriä Maputon keskustasta, kunnes sain tekosyyn käydä siellä vierailulla. 

Juttu Sääennuste lupaa Mosambikiin pysyvästi epävakaista löytyy täältä.

Global Finland: "Maputon nakkikioskilla ei saa nyrkistä"

Miksi snägärijonot Maputossa eivät ole yhtä vaarallisia kuin Suomessa?

Global Finland -tekstini oheiskeskusteluineen täältä.

Solidaarisuutta

Hyvät lukijat,

Tutkija ja demokratia-aktivisti Olli Tammilehto on joutunut oikeusmurhan uhriksi

tuki.tammilehto.info

Tammilehdon tukikaupassa muun muassa ilmastonmuutoksesta kertova Kylmä suihku 100 euroa, muita Tammilehdon kirjoja halvemmalla ja muun muassa kaikki Pentti Saarikosken runot vain 20 euroa.

Tässä linkki arvosteluuni kirjasta Kylmä suihku.

http://fifi.voima.fi/voima-artikkeli/2013/numero-6/kuinka-pakenemme-paholaisen-pannusta

Paras lukemani kirja ilmastonmuutoksesta ja vieläpä suomeksi!

Levittäkää ylempää, tukikaupan linkkiä.

A luta continua!

     t. Janne

10 000 kävijäkertaa

Hei lukijat,

Pyöreä 10000 kävijän raja meni juuri rikki. Ymmärrän, että tämä ei tietenkään ole mitään esimerkiksi suosituimpiin muoti- ja ruoka-aiheisiin blogeihin nähden. Varsinkin kokeneemmilta bloggareilta kysyisin, että liekö laiskasti kuvitetuksi asiantuntijablogiksi kuitenkin ihan hyvä saavutus?

Kiitos lukijoille joka tapauksessa. Saavutus, suuri tai pieni, on teidän ansiotanne.

Terveisin,

     Janne

Global Finland: "Tätä tuskin kuulit Mosambikista"

Pikku rähinät ja luonnonmullistukset Afrikassa eivät Suomessa ylitä uutiskynnystä. Yleistykset, puutteellinen kielitaito ja ylemmyyden tunne korvaavat omakohtaisen havainnoinnin, jos kirjeenvaihtajien vähäisestä määrästä voi jotain päätellä. Lisää täältä.

Löytöretkikulttuurista vapaustaistelun kulttuuriin

Harvoin tieteellinen monografia on mukaansatempaavuudessaan sellainen, että siihen jaksaa palata huvikseen useaan otteeseen, kuten parhaimpiin romaaneihin. Joillakin etnografiolla, kansankuvauksilla, on kuitenkin tämä ominaisuus. Ajattelin tällä kertaa kertoa  kulttuuriantropologi Ilkka Ruohosen (1993) peräti poikkeuksellisesta väitöskirjasta Purjeet kohti Guineaa. Lusitaaninen Löytöretkikulttuuri, vaikka se ei juuri Mosambikia käsittelekään.  Tekosyynä on paitsi sen inspiroimat ajatukset ja taiteelliseksikin luokiteltava lukukokemukseni, myös se että tänä vuonna klassikon aseman ansaitsevan kirjan julkaisemisesta tulee kuluneeksi pyöreät 20 vuotta.

Kirja kertoo siitä kuinka portugalilaista löytöretkikulttuuria tehtiin purjehtimalla ja kirjoittamalla niin varsinaisten löytöretkien aikoihin kuin etenkin sen jälkeen, varsinkin kirjoittamalla. Mestari Ruohosen tarkoituksena on tulkita löytöretkikulttuuria sen toimijoiden näkökulmasta eikä vain osana länsimaista kapitalistista ekspansiota tai portugalilaisten löytöretkiä. Siinä mielessä kirjan lukija pääsee sukeltamaan löytöretkistä kirjoittaneiden kronikoitsijoiden ja myöhempien historioitsijoiden ja kirjoituksista löytyvien muiden toimijoiden toimiin harvinaisen läheltä.

Luin tämän kirjan esimmäistä kertaa melkein tuoreena 1990-luvun puolivälissä. Nyt se kulkeutui Maputoon Suomesta käydessäni Joensuun yliopiston kirjaston poistomyynnissä, josta sain sen 50 sentillä, koska se ei enää nähtävästi ole kurssikirjana. Kurssikirjaksi se ei enää ehkä kelpaisikaan vahvasti oman teoreettisesti aikakautensa Clifford Geertzin (1973) tulkitsevan antropologian ja 1980-luvun writing culture -liikkeen lapsena. Se sirpaleinen teoreettinen yhteisymmärrys kaiken sirpaleisuudesta ja tulkinnallisuudesta, jossa 1990-luvulla elettiin, on kuin muisto vain, mutta toisaalta sen tilalle ei ole tullut mitään uuttakaan käännettä tai yhteisymmärrystä. Tässä mielessä tuntuu siltä kuin me tämän hetkiset väitöskirjan tekijät olisimme heitetyt vielä kaoottisempaan kaaokseen kuin varsin hiljattaiset edeltäjämme, joihin omat opettajamme kuuluvat. Vai onko kysymys vain jokaisen sukupolven omasta kaoottisen todellisuuden hahmottamisesta väitöskirjaurakan keskellä?

Tulkinnallisesta strukturalistiseen antropologiaan

Teoreettiset muodit vaihtuvat samoin kuin ohivilistävän ostoskadun vaatemuodit täällä Xilungwinissä (ronga, shangana), "valkoisten maalla", tai capulana-kietaisuvaatekuviot alkuperäisväestön kansoittamissa periferioissa. Mutta kirjan hieno tarina ja kirjoitusaikana vähemmän muodikkaat teoreettiset näkökulmat jäivät elämään. Teoreettisesti antoisinta kirjassa on löytöretkien kytkeminen pyhään keskiaikaiseen maailmanaikaan, jossa portugalilaiset purjehduksiaan tekivät sekä antropologi Marhall Sahlinsin strukturalistiseen käsitykseen sosio-kulttuurisesta rakenteesta, jossa rakenne paitsi ohjaa toimintaa, myös rakentuu toiminnassa. Näin löytöretkiksi kutsutut tapahtumat olivat mahdollisia siinä jähmeän itsepintaisessa keskiaikaisessa rakenteessa, joka vallitsi Portugalissa 1300–1500 -luvuilla, mutta joka toisaalta muuttui suurelta osaltaan tuon rakenteen kannalta loogisen toiminnan seurauksena. Rakenteen ja siihen liittyvän kosmologisen ymmärryksen jääräpäinen uusintaminen paradoksaalisesti muutti kaiken, mitä ajattelemme tiedosta ja maailmasta, ei vain Portugalissa vaan kaikkialla länsimaailmassa (joka on itseasiassa ikään kuin silloisen kristillisen Euroopan laajentuma Amerikoissa, Australiassa ja osaltaan Aasiassa ja Afrikassa). Niin kuin muuttui itseasiassa muuallakin maailmassa, ainakin länsimaiseen epistemologiaan tukeutuvilla yliopistokampuksilla ja suurkaupunkien liikekeskustoissa, koska koko maailma on joutunut, useimmiten väkivaltaisesti, länsimaisuuden kohtaamaksi, vaikkakaan mitenkään tosiasiallisesti muuttumatta homogeeniseksi tai samanlaisemmaksi.       

Kansalliset kertomukset

Ruohosen mukaan löytöretket ja niihin osittain suotta liitetty empistinen tieteellinen henki ovat osa Portugalin kansallista kertomusta. Tähän sopii lisätä, että kansallisten kertomusten kulttipaikkoja ovat yleisimmin erilaiset hauta- ja muistelupaikat, niin myös Portugalille. Portugalin tapauksessa nämä paikat ovat kuitenkin useimmiten varsinaisen Portugalin ulkopuolella. Meri on portugalilaisten suurin hautausmaa, kuten Ruohonen kronikoihin viitaten toteaa, ja siispä itse meri, ranta ja emämaan näkökulmasta "merten takana" sijaitsevat linnoitukset, katedraalit ja palatsit ovat tärkeimpiä kansallisen kertomuksen kulttipaikkoja ja niin myös kaikki merenrannat ja rantakaupungit, kuten kaikkialle maailmalle haikaileva Lissabon.

Mosambikissa vapaustaistelijat pakenivat 1960-luvun alussa Tansaniaan palatakseen takaisin aloittamaan itsenäisyyssodan, joka päättyi kymmenisen vuotta myöhemmin maan itsenäistymiseen, ei vähiten Portugalin vuoden 1974 vallankaappauksen vuoksi. Maa lähti löytöretkelle sosialismiin ja tuki naapurimaiden Etelä-Afrikan ja Zimbabwen mustien vapaustaistelua. Samora Machelin aikana vapaustaistelu (luta da libertação) tarkoitti vain harvoin kansallista aseellista kamppailua (luta armada nacional). Ennenkaikkea se tarkoitti kaikenlaista sortoa vastaan taistelua koko Afrikan ja erityisesti eteläisen Afrikan kontekstissa ja viime kädessä koko maailmassa. Osa tätä globaalia kamppailua rotusortoa ja taloudellista riistoa vastaan oli Mosambikin oma itsenäisyystaistelu. Näin Mosambikin kansallinen kertomus oli Portugalin löytöretkikertomuksen tavoin myös kansainvälinen – toisin nykyään, jolloin perinteinen sisäänpäinkääntynyt virallinen valtionationalismi kukoistaa. Vapaustaistelusta puhutaan kuin se olisi päättynyt maan itsenäistymiseen vuonna 1975, vaikka tuolloin Etelä-Afrikka ja Zimbabwe olivat vielä valkoisen vähemmistövallan alla.

Lisää Azagaiasta ja protestimusiikista

Edelliseen päivitykseen viitaten lisää Azagaiasta ja mosambikilaisesta protestimusiikista täältä ja portugalia taitamattomille linkki hienoon räppivideoon englanninkielisin tekstityksin täällä.

Annan Mafalala-blogissa on linkki Annan kirjoittamaan hienoon reportaasiin Maputon räppäreistä.

Syrjähyppy Saramagoon Mafalalassa

Annoin Saramago-esseeni uudelleenjulkaistavaksi ystäväni ja kollegani Anna Pöysän Mafalala-blogiin, joka käsittelee mosambikilaista, mutta myös muunmaalaista kirjallisuutta.

Olen kirjoittanut Annan kanssa poleemisesta mosambikilaisesta räppäristä Azagaiasta. Artisti on mukana tämänhetkisessäkin tutkimuksessani, jossa tarkastelen Maputon räppäreitten panosta mosambikilaiseen keskusteluun kansakunnan historiasta. Asiaa Azagaiasta sekä linkkejä kaverin videoihin löytyy myös  tästä blogistani täältä, täältä ja täältä sekä portugalinkielisestä sisarblogista.

Portugalilainen edesmennyt kirjailija Saramago on mielestäni paitsi kiinnostava kirjailija, mutta myös hänen elämäntarinansa on kiehtova. Sitä sopisi verrata saman imperiumin siirtomaissa syntyneisiin kirjailijoihin, kuten mosambikilaiseen Mia Coutoon, kuten Anna minulle ehdotti.

Mafalala on historiallinen kaupunginosa aivan Xilungwinin, siirtomaa-aikana Lourenço Marquesin valkoisille varatun keskustan kupeessa ja nykyinen naapurikaupunginosani Maputossa. Sitä pidettiin siirtomaa-ajan loppuaikoina vastarinnan keskuksena ja kutsuttiinpa sitä joskus mulatti-intellektuellien kaupunginosaksikin. Nykyään Mafalalla on mainetta myös räpin kehtona, jonka nurkilla hienommilta asuma-alueiltakin tulevat räppärit harjoittavat katukultuuriaan eli juovat olutta, juttelevat, räppäävät riimejään ja ravitsevat itseään lehmänpääkeitolla.

"Maputo tuntuu jo unelta"

Suomalainen ystäväni ja kollegani kirjoitti Mafalala-blogissaan, että Maputo tuntuu jo unelta. Tämä sai minut miettimään sitä miltä uni oikeastaan tuntuu.

Olen ollut reilut puolitoista vuotta Maputossa lähes yhteen pötköön. Sen ovat katkaisseet vain parin–kolmen viikon ekskursiot talviseen Suomeen, Frelimon puoluekokouksen aikaiseen Cabo Delgadoon ja viimeksi kansannousua kuhisevaan Turkkiin kesäkuussa. Monet suomalaiset nimet ja ylipäänsä asiat, jotka liittyivät "entiseen elämääni" unohtuvat, peittyvät usvaan ja muuttuvat kuin uneksi: etäisemmät kollegat, treenipäivät, keskeiset teoreetikot tai teoriat, joille täällä ei löydy relevanssia eikä edes revanssia. Muisti täyttyy lukemattomilla uusilla nimillä, asioilla, tuoksuilla ja muistoilla. Iskelmän, rokin tai klassisen musiikin sijaan mielessä soi pandza, paikallinen räp, afrojazz tai marrabenta, tai kotiaukion automekaanikkojen pajavasaroiden pauke.

Eskisehirin siisti kampus Turkissa kukkineen ja vehreine puistoineen muistutti minua siitä, että elän itseasiassa hyvin roskaisessa kaupungissa. Jos en erityisesti valitse toista reittiä, näen joka aamu, että kulmakunnan asunnottomat, jotka ovat tehneet surkeilta näyttäviä majojaan roskalavan taakse olevaan suurehkoon kuoppaan, keräävät roskia kasoihin ja keittävät teetä palavasta roskasta kyhäämillään nuotioilla. Olen niin tottunut reittiin, etten yleensä tule lainkaan ajatelleeksi, että tämä eroaa ratkaisevasti aiemmista aamukävelyistäni Joensuussa, Helsingissä tai etenkin Fiskarsin ruukissa. 

Roskia kierrättävät köyhät kaupunkilaiset ovat ammattilaisia ja vain harvoin pyytävät keneltäkään rahaa. Lähiroskalavalla eivät ole pyytäneet minulta kertaakaan mitään, vaikka heitän roskapussini aina samalle roskalavalle. Elantonsa dyykkarit saavat myymällä muovia, tölkkejä, lasia ja ties mitä heille arvokasta sattuvat jätevuoresta silloin tällöin löytämään.

Jos dyykkarit sattuvat yhtä aikaa roskalavalle, sanon heille hyvää päivää ja kyselemme lyhyesti kuulumiset. Harvemmin heille on huonoakaan kuulunut, ovathan jalkeilla. Varoitan, jos roskapussissani on lasinsiruja. Harvemmin keskustelu tästä sen pidemmälle kehittyy, sillä olemmehan molemmat kiireisiä työläisiä.  Enkä minä yleensä kyseenalaista heidän hyvinvointiaan tai sääli heitä. Siitä ei olisi minkäänlaista hyötyä. Kunhan pyrin viemään roskat roskalavalle jo valmiiksi hieman lajiteltuna.
 
Afrikassa on itseasiassa pieniä ja jopa suurehkoja kaupunkeja, jotka elävät lähes yksinomaan vauraampien maiden tuottaman jätteen kierrätyksestä. Erityisesti elektroniikkajäte on arvokasta. Maputossa on Laulanen kaatopaikka, jossa työskentelee ja asuu suorastaan satoja perheitä. Ohi ajaessa, varsinkin kesällä, haju etoo, mutta valokuvaajaystäväni Mauro Vombe kertoi, että hajuun tottuu kymmenessä minuutissa. Vain palatessa hajun huomaa omissa vaatteissaan.  Lähiroskiksen ohi kävellessäni mietin joskus, että onko taloudellisesti kannattavampaa elää dyykkarina kaupunkikeskustassa vaiko Laulanessa. Entäpä kumpi niistä on sosiaalisesti ja terveydellisesti riskialttiimpaa.

Poliisin korruptiosta

En haluaisi toistuvasti kertoa siitä, kuinka Mosambikin poliisi on läpimätä ja korruptoitunut, mutta nähdäkseni sitä on toistettava niin kauan kunnes asia muuttuu.

Twiitti 27.7. (em portugues)

Perjantai-illan tapauksen jälkeen myös sunnuntaina, toistamiseen alakaupungilla tarkemmin sanottuna Gungu-nauruteatterin lähistöllä pyrki poliisi saamaan lahjusrahaa samaiselta saksalaiselta tutkijakollegalta, jonka seurassa olin. Tilanteen käänsi nopeasti eduksi se, että soitin suomenkielisen puhelun, jossa mainitsin useaan otteeseen sanat "poliisi" ja "dokumentti". Varsinaisia virallisia puheluita en ole tarvinnut koskaan soittaa vaan soitto kenelle tahansa maanmiehelle tai suomen kieltä taitavalle on riittänyt.
 
Suomeksi Mosambikin poliisista olen kirjoittanut aiemmin ainakin jutut

Kansanuutisiin,

Globalfinlandiin,

Tähän blogiin

sekä lisäksi korruptioon epäsuorasti liittyvät jutut poliisin harjoittamasta väkivallasta kaivosjätti Valen ja toisaalta protestimuusikoiden yhteydessä. 

Tässä yhdestä kohtaamisestani salaisen poliisin agentin kanssa Pembassa.

Global Finland: "Hellän äidin huomassa"

Miten tunnelmointi Eduardo Mondlane -yliopiston trooppisella kampuksella liittyy Afrikan vapaustaisteluun, linkki täällä.





Kuva (kirjoittajan): Afrikan tutkimuksen sisäpiha. Tutkija Ruth Firstin tappanut kirjepommi 1982 lie kuulunut pihalle asti.

Lisää ulkomaisten agitaattoreiden teoriasta

kirjeeni aiheesta enemmän portugalinkielisessä blogissani, jossa käytän sisällöllisesti autoritääristen hallintojen esimerkkinä Venäjää, Mosambikia ja Turkkia. Kansallisestikin tuttu tarina niille, jotka ovat seuranneet ikioman suojelupoliisimme pahimmillaan lähes kajahtaneita selityksiä esimerkiksi 1990-luvun aktivismin aikoihin. Terkkuja kotimaahan.







 

Kuva: Kirjoittaja kansannousua havainnoimassa, Eskisehir 9.6.2013. Kuva: Noora Vikman.

Kansanuutiset: "Taksimin takana"

"Eniten meitä tukevat meidän omat äitimme, sillä he jos kuka tietävät, että me tarvitsemme tukea"

– turkkilainen mielenosoittaja syytöksiin ulkovaltojen masinoimasta protestista

Käväisin Turkissa täydennyskoulutusmatkalla ja sen ohessa syntyi – Platonin luolavertauksen ja Baudrillardin simulaatioksi kehittelemän uus-marxilaisen ideologiakritiikin inspiroimana – reportaasi Turkin opiskelijakansannoususta, Kansanuutisten verkkosivuilla nimellä "Erdogan haluaa muuttaa Turkin supermarketiksi".

Yhtä lailla Turkissa kuin Venäjällä, Iranissa tai täällä Mosambikissa vallanpitäjien ja valtamedian suosima selitys protestien ilmetessä on, että mielenosoittajat ovat länsimaiden sätkynukkeja. Kansainvälistä mediaa puolestaan syytetään maan destabilisoinnista, kun ne tiedottavat siitä mistä maan oma media vaikenee. Autoritäärinen hallinto ei halua uskoa oman maan kansalaisten olevan itsenäisesti tyytymättömiä vaan heidän uskotaan olevan CNN:n, BBC:N tai CIA:n manipuloimia.

Olen itsekin toki kriittinen suurten media-yhtiöiden lyhytjännitteiseen kiinnostukseen protesteihin. Ne haluavat kuvaukselliset Tahririn aukionsa eivätkä välitä kuunnella kunnolla protestin syitä. Näin ne tulevat tehneeksi karhunpalveluksen vallankumouksellisille, joita aletaan jahdata pian sen jälkeen, kun kamerat ovat suunnanneet kotiin. Näin kävi esimerkiksi Egyptissä, jossa Muslimiveljeskunta on näyttäytynyt liittoutuneen entisten kiduttajiensa armeijan ja salaisen palvelun kanssa vallankumouksellisia vastaan.

Eskişehir, sunnuntai 9.6. Kuva: Noora Vikman.

Jutussa mainittu Eskişehir on keskikokoinen kaupunki, jossa kuitenkin on suuri yliopisto. Tämän vuoksi kansannousulla, etenkin protestileirillä, on Eskişehirissä nuoret opiskelijan kasvot. Odotettavissa on protestin hiljenemistä kesäkuukausien ajaksi tai siirtymistä toisiin kaupunkeihin.

Kehitys –Utveckling: "Parjattu maauudistus onnistui sittenkin"

Lisää Zimbabwen maauudistuksesta Kehitys – Utveckling -lehdessä sivulla 58, linkki menee Global Finland -versioon.

Kansanuutiset & Voima: "Olivatko Zimbabwen maanvaltaukset sittenkin menestys?"

Tässä jälleen yksi esimerkki todellisuudesta, joka ei vuosiin kelvannut länsimaiselle lehdistölle tai yleisölle: maatalouden menestystarinasta (ilman apua) Zimbabwessa.

Kansanuutisiin kirjoittamaani kirja-arvosteluun pääset tästä ja Voima/ Fifi -juttuuni tästä.

Global.Finland: "Muusikot tarttuvat megafoniin Mosambikissa"

Juttu nopean yhteiskunnallisen intervention musiikista Mosambikissa täältä.

Ja tässä jutussa mainittu Azagaian video.

Avasin lyhytviestitilin ja muuta tajunnanvirtaa

Viime kuussa Mosambikin blogeillani oli 1555 lukijaa, mikäli hakukoneyhtiön tilastoihin on luottamista. Se on toistamiseen uusi ennätys, vaikka en tiedä onko se kuinka paljon noin niin kuin blogi-mittakaavassa, ja seassa lienee myös kaikenlaisia robotteja. Avasinkin sitten  lyhytviestitilin, jota en tosin ole vielä kauheasti käyttänyt. Mitä tulee valokuvaukseen niin en jaksa läheskään aina kuvittaa näitä kirjeitä, vaikka tykkäänkin kovasti valokuvista ja kuvaamisesta. Elämme tosin niin visualisoituneessa maailmassa, että kuvittamaton blogi-kirje lienee kyllä lähes rikos. Naisasianainen Lucina Hagman ei ollut aikuiseksi vartuttuaankaan vielä nähnyt kuin ne muutamat kuvat, joita on Kälviän kirkossa, samat joita itsekin teini-ikäisenä koulukirkossa ihmettelin. No se oli tosin 1800-luvun puolella ja nyt elämme toisia aikoja, jotka joidenkin suomalaisten toimittajien mukaan ovat erityisen messeviä, mutta sitä sopii kyllä epäillä. Sain postissa Olli Tammilehdon kirjan Kylmä suihku, joka kertoo nopean yhteiskunnallisen muutoksen välttämättömyydestä, jotta voisimme ihmiskuntana edes hidastaa ilmastonmuutosta. Samana aamuna vedenlämmitin lakkasi toimimasta ja olin joutunut ottamaan kylmän suihkun.

Terveydenhuoltohenkilökunta lakossa jo viikon

Terveydenhuoltohenkilökunta on ollut lakossa viime maanantaista asti. Mukana ovat niin lääkärit, sairaanhoitajat kuin muukin sairaaloiden ja terveysasemien henkilökunta. Kyseessä on Mosambikissa harvinainen virallisen ammattiliiton auktorisoima lakko ja kaiken kaikkiaan merkittävin protesti, jossa keskiluokka on aktiivisesti mukana. Tähän mennessä keskiluokka on pysynyt sivussa kaikista protesteista ja antanut niille korkeintaan hiljaisen hyväksyntänsä, toisin kuin niin sanotussa Arabikeväässä.

Tänään ihmetystä on herättänyt , että lääkärien ammattiliiton johtaja Jorge Arroz pidätettiin eilen illalla neljäksi tunniksi poliisin mukaan itse teossa, kun hän oli suunnittelemassa seuraavaa lakkopäivää. Palannen asiaan myöhemmin muiden aktiviteettien ohella.

Journalisti 7/2013: "Mutta minkälaista realismia?"

Tässä vastaukseni (Journalisti 7/2013) Ulkoministeriön ja Maailmankuvalehden kehitysmaajournalismia käsittelevään esseeni vastineisiin. Linkit alkuperäiseen kirjoitukseeni ja heidän kommentteihinsa löytyvät täältä design-lasilla somistettuna.

Realistisen ihmiskuvauksen tiellä on hyvä kulkea.

Uusi kävijäennätys jälleen

Blogin aiempi kävijäennätys, 1100 kävijää kalenterikuukaudessa, meni rikki jo tässä vaiheessa kuuta. Ei hullummin asiantuntijablogilta, vaikka kirjoittelenkin pilke silmäkulmassa.

Kirjajulkkarit metropolissa 22.5.: "Lusophone Hip Hop"

Niille, jotka sattuvat siellä pohjoisella pallonpuoliskolla sijaitsevaan Lontooseen 22.5., tiedoksi kirjanjulkkarit Goldsmithin yliopistossa. Neuvottelut metropolin kanssa ovat toki meneillään siitä, että suvaitsisivatko he lähettää muutaman kopion tänne lusofooniseen Afrikkaankin, josta tieto on sentään osaltaan peräisin.

Kontribuoin kirjaa yhdessä Anna Pöysän kanssa artikkelillamme mosambikilaisesta yhteiskuntakriittisestä räp-artistista, Azagaiasta, josta on ollut aiemminkin puhetta myös tässä blogissa. Tässä linkki toiseen blogi-kirjeeseeni, jossa on puolestaan linkki Azagaian uuteen videoon.

Alla julkistuskutsu, ja lopussa artikkelimme (ja kirjan) viite niille, joita sellainen kiinnostaa.

We are pleased to invite you to 'Brazil: A Landscape in Motion', a multimedia international conference addressing questions of identity, processes of social change and cultural transformation in the world's largest Lusophone republic. This one-day event, kindly hosted by Goldsmiths, University of London, will take place on 22 May 2013.It is with great pleasure that we also invite you to attend the launch of an exciting new book, entitled "Lusophone hip-hop. 'Who we are–Where we are' -identities, urban culture and languages of belongings ". This unique collection, edited by Rosana Martins and Massimo Carnevacci brings together a range of scholarly essays exploring pertinent questions about identity formation, subculture and political expression in Lusophone territories. 

Registration is free of charge.
Location: CR, Laurie Grove Baths, Centre for Cultural
Studies, Goldsmiths, University of London
Time: 10:00-18:00

Pöysä, Anna & Rantala, Janne 2013: "Who has the Word? MC Azagaia’s Intervention into Past and Politics in Mozambique" – Martins Rosana & Carnevacci Massimo (Eds.): Lusophone Hip-hop: ’Who we are’ and ‘Where we are’: Identity, urban culture and belonging. Oxford: Sean Kingston Publishing.

Potentiaalinen voimavarako?

Ja lisää tulossa...

Global.Finland: Seitsemän veljestä ensi kertaa portugaliksi Mosambikissa

Veljekset härkiä paossa. Etualalla Laurinho
sammuneena. Kuva: Janne Rantala.

Globalfinlandin juttuni Seitsemän veljeksen maailmanensi-illasta portugaliksi löytyy täältä.

Blogin kävijäennätys huhtikuussa

Blogillani oli viime kuussa ennätykselliset yhteensä 1090 kävijää, josta portugalinkielinen versio (linkki yllä) keräsi runsaat puolet. Kiitos lukijoille!

Kehitysmaajournalismin kritiikin kritiikkiä

Seija Kinni-Huttunen ulkoministeriön kehitysviestinnästä ja Anni Valtonen ja Pia Laine Maailmankuvalehdestä  reagoivat tuoreessa Journalistissa (6/2013) kehitysmaajournalismia kritisoivan esseeni väitteisiin kahdella eri tavalla. Tässä vaiheessa kiitos vastauksista. Palaamme myöhemmin asiaan.

Ulkoministeriö ja Maailmankuvalehti vastaavat kansalaisen puheenvuoroon.

Sota informaaleja vastaan jatkuu Maputossa

Kirjoitin aikoinaan tänne, kuten myös portugalinkieliselle sisarsivulle, mielipidekirjoituksen kaupunginjohtaja David Simangon aikoinaan julistamasta sodasta informaaleja katumyyjiä vastaan. Lue aikaisempi kirjoitukseni tästä.

Sittemmin julkisuudessa on ollut hiljaista, mutta myyjät kertovat toisenlaisesta todellisuudesta.

Adrenaalia lounasaikaan

Aiheen kyselykierrokseen sain siitä, kun eilen noin klo 12 Avenida Kenneth Kaundalla, näin poliisiviranomaisten hyökkäyksen hedelmänmyyjiä vastaan. Ensimmäinen havaintoni oli, että perinteisiin capulana-kietaisuvaatteisiin pukeutuneet naiset juoksivat hädissään hedelmiä pressun päällä kantaen läheistä parkkipaikkaa kohti. Seuraavaksi huomasin, että kookas poliisi hyppäsi konepistooli olallaan hurjistuneena lava-auton lavalta. Hän sai saaliikseen muutaman hedelmän ja pari muovilaatikkoa ja palasi auton lavalle, jossa hänen virkaveljensä odottelivat. Auto jatkoi matkaa kohti Praça da OMM:ää ja myyjät palailivat varovasti myyntipaikoilleen. Ohikulkijat pudistelivat päätään ja yksi mies sanoi minulle, että myyjäthän vain haluavat syödä.

Häirintä arkipäivää

Jälkikäteen kyselin eräältä myyjältä, että vieläkö poliisi häiritsee heidän toimintaansa, johon tämä vastasi että kyllä – lähes joka päivä. Motiivia hän ei osannut arvioida, mutta arveli, että poliisi vie ottamansa hedelmät kotiin. Muovilaatikoita, jotka muistuttavat suomalaisia limpsa- ja olutkoreja, joita ennen ns. mäyräkoiria paljon käytettiin, myyjä luonnehti kalliiksi ja vaikeasti hankittaviksi. Myyjät käyttävät koreja istuiminaan ja tuotteiden kantamiseen

Myyjien kohtelu ei ole ihmisoikeusnäkökulmastakaan kovin yhdentekevää, koska arviolta vain 15 prosenttia Maputon aktiiviväestöstä työskentelee formaalilla sektorilla, ns. oikeissa töissä. Yksin informaaleja myyjiä arvellaan olevan kymmeniä tuhansia ja he osaltaan huolehtivat kaupungin ruuan jakelusta. Liekö Kenneth Kaundalla ollut kysymys poliisien oma-aloitteisesta toiminnasta vai onko jälleen menossa yleisempi kampanja?