Vieraileva kirjoittaja Anna Pöysä: LBC: Tudu pobri é um soldja - jokainen köyhä on sotilas

Tällä kertaa interventiomusiikista kirjoittaa kollegani ja ystäväni Anna Pöysä kreoliräppäri Naparaman* avustamana, joka on samoin ystäväni ja taistelutoverini. Linkit ovat heidän blogeihinsa, joissa liikutaan Lissabonin Cova da Mouran ja kirjallisuuden maailmoissa. Kirjoitin aiemmin Annan blogiin kirjailija Saramagosta.

 --

Juuri Annan kanssa aloitin aikoinaan tutkimuksen Maputon räpistä, joka omalta osaltani edelleen jatkuu. Suomenkieliseen yhteisartikkeliimme Etnomusikologian vuosikirjassa 2011 pääsee tästä.
 --

Katso kirjoituksessa käsitelty video tästä.
--
 *Naparaman nimi tulee Mosambikin sisällissodan aikana taistelleista talonpoikaississeistä, jotka eivät periaatteessa olleet kummankaan sodan osapuolen (jotka ovat nykyisenkin konfliktin osapuolia) puolella. Heillä uskottiin olevan vahingoittumaton ruumis, jota tavallinen luoti ei voi läpäistä. 
--

--      --      --      --

--
Anna Pöysä: LBC: Tudu pobri é um soldja  - jokainen köyhä on sotilas

Kuva: Anna Pöysä

Nuoret, jotka yrittävät opiskella, yksinhuoltajaäidit, paperittomat maahanmuuttajat ja jopa huumekauppiaat parempaa elämää etsimässä ovat LBC:n laulussa sotilaita.  LBC laulaa, miten vanha mies kertoi hänelle, että on helppo astua miinaan, sillä ”ne” – rikkaat – saavat köyhät taistelemaan keskenään. Ratkaisu on yhtenäisyys: jos gheton asukkaat yhdistävät voimansa, he peittoavat poliisit.

Vaikka LBC ei rajaa viestiään varsinaisesti millekään tietylle ryhmälle, kappaleen epäsuora konteksti on siis Portugalin ghetot, joihin poliisit tekevät usein kovakouraisia ratsioita. Tässä tapauksessa ghetto on Cova da Moura, kapverdeläisten maahanmuuttajien 70-luvulla rakentama kaupunginosa, jossa LBC asuu ja jossa musiikkivideo on kuvattu. Sitä kutsutaan Portugalin entisen siirtomaan Kap Verden yhdenneksitoista saareksi. Ghettoa ulkopuolelta katsovat pitävät sitä tavallisesti yhtenä maan ongelmallisimmista lähiöistä. Ongelmista kyllä puhutaan laulussakin, mutta lähiöistä tulevien jatkuvasti kohtaamien haasteiden näkökulmasta. Kun muualla Portugalissa kärsitään kriisistä, lähiöiden sotilaat ovat olleet valmiustilassa jo kauan: ”se, jolla ei ole mitään, ei voi menettää mitään”.

Kappaleen viesti on selvä: me, jotka synnyimme ihmisinä, kuolemme ihmisinä. Köyhyydestä ja sudenkuopista huolimatta on pidettävä kiinni ihmisarvosta. Kuten Mia Couto kirjoitti: ”Köyhien ei kuulu tuntea häpeää, vaan niiden, jotka köyhyyttä luovat”. 

Mosambikilaisen räpin ja Portugalin kreoliräpin* välillä on tärkeitä erojakin. Portugalissa rasismilla on suuri merkitys yhteiskunnan jakaantumisessa. Ajat ovat vaikeita lapsille ja naisille, jotka kaiken lisäksi ovat black, mustia, laulun lopussa räpätään. Maahanmuuttajuuden kokemus, ”Euroopassa vankina oleminen”, on voimakkaasti läsnä.

Toinen keskeinen ero on kielikysymys. Kuten ns. kansallisten kielien** käyttäminen Mosambikissa, tässäkin tapauksissa kieli liittyy identiteettiin. Mutta kenties Portugalissa kielivalintaan liittyy vielä voimakkaammin ajatus siitä, että portugali on ”niiden” kieli. Kreoli taas on oma kieli, jota ”ne” eivät ymmärrä. Ehkä se on jopa ase taistelussa.
 --

*Kap Verden saaristossa puhutaan laajasti Portugaliin pohjautuvaa kreolia. Orjakaupan aikaan saarille koottiin mantereelta vangittuja orjia, joista suuri osa lähetettiin eteen päin. Osa kuitenkin jäi saarelle työvoimaksi. On yleinen käsitys, että saari oli asumaton, kunnes portugalilaiset löytöretkeilijät osuivat sinne vuonna 1460.

--
** Mosambikissa portugali on ainoa virallinen kieli, ja muita kieliä kutsutaan kansallisiksi kieliksi, línguas nacionais.