Tämän lähetin aikoinaan tuoreeltaan sanomalehti Karjalaiseen ja se julkaistiin viime viikolla kolumnipalstallani "Kirjeitä Mosambikista".
Itsenäisyyden juhlavuoden juhlarahasarjan aloituskolikosta noussut somekohu hämmensi Mosambikista käsin seurattuna, jonka omakin sisällissota on tabu. Suomen kansa, joka vasta eilen, iskulauseella ”Je suis Charlie”, lähes yhteen ääneen puolusti oikeutta pilkata vaikka muslimien Jumalaa sananvapauden nimissä, yhtyi nyt vailla soraäänen häivää vaatimaan taideteoksen poliittista sensuuria, kansallisen yhtenäisyyden ja hyvän maun nimissä.
Päällisin puolin lantti oli juuri sitä miltä se näytti. Sisällissodan voittajaosapuoli eli valkoiset teloittavat häviäjiä eli punaisia, eli kansanomaisemmin sanottuna lahtarit punikkeja. Lisäksi juhlarahan oli hyväksynyt kokoomuslainen ministeri Petteri Orpo.
Juhlarahasta nousi yhden päivän aikana valtava paheksunnan aalto, jossa tuhannet olivat tietävinään, että rahapajalle ja viime kädessä valtiovarainministeriölle on tapahtunut suunnaton moka. Poliitikot oikealta vasemmalle kiirehtivät paheksumaan työn mauttomuutta.
Kukaan ei sanonut ääneen, että oikeistohallitusta voidaan pitää valkoisten poliittisen perinnön jatkajina samoin kuin oppositiossa olevia vasemmistopuolueita punaisten perillisinä.
Vasemmistopoliitikoilla oli kiire paheksua kolikkoa, koska leikkauksia tehtaileva porvarihallitus liitettiin salaa lahtariosapuoleen. Oikeistolaiset taas paheksuivat näyttääkseen, että moinen teloituskomppaniatouhu on kaukana heidän tekemisen meiningistään.
Tiedostavat kansalaiset paheksuivat, koska he eivät tykkää aseista, sodasta, eivätkä varsinkaan sisällissodasta. Yhdellä tviitillä pystyi kätevästi sekä sohaisemaan epäsuosittua hallitusta että osoittamaan omaa moraalista arvostelukykyä ja hyvää makua.
Kuten tavallista, iltapäivälehdet tienasivat moraalisen kohun avulla tuhansittain klikkauksia. Irtonumeromyyntikin luultavasti piristyi.
Ilmaisunvapauden näkökulmasta on kuitenkin peräti ongelmallista, että satavuotisen Suomen traagisista vaiheista muistuttava ja kenties jo painettu teloitusraha sensuroitiin ennen markkinoille saapumista kansan vaatimuksesta ja valtiovallan viivytyksettä toimeenpanemana.
Skandaali on pelottava esimerkki joukkohysteriasta, jossa järkevät kansalaiset kiihottuvat muutamassa minuutissa ja yhtään epäröimättä vaatimaan poliittista sensuuria. Myös poliitikkojen helppous tarttua sensuurityökaluun pelottaa, kun se ilmenee Suomessa vuonna 2017. Mitä toivoa on tällöin esimerkiksi Mosambikilla.
Jos nykytaiteelle ominaiset yhteiskunnalliset kannanotot ovat kiellettyjä juhlarahan lajityypille, miksi ihmeessä raha sitten tilattiin akateemisen taidekoulutuksen saaneelta suunnittelijalta?
Ei juhlarahasarjaa olisi tarvinnut kieltää, vaikka ei haluttaisi juhlistaa poliittista väkivaltaa. Juhlarahan sijasta lantin olisi voinut nimittää uudelleen vaikkapa muistorahaksi.
Janne Rantala on kulttuuriantropologi ja vapaa kirjoittaja janne.juhana@gmail.com .
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ole hyvä ja jätä kommenttisi tähän, kommentointi ei vaadi rekisteröintiä. Kiitän jo etukäteen. Ystävällisesti, Janne