Kovaa peliä luontokalenterisi tuotolla? (Karjalainen)

Tämä kirjoitus julkaistiin eilen sanomalehti Karjalaisen kolumnipalstallani "Kirjeitä Etelä-Afrikasta".

On kieltämättä surullinen näky nähdä kuva sarvikuonosta vailla sarvea. Uhanalaisen eläimen arvoa ei kuitenkaan saisi asettaa ihmisarvon yläpuolelle.

Paluumatkalla Limpopon provinssista Mosambikiin hätkähdän suuria tienvarsikylttejä. Niissä on sarvikuonon kuva ja teksti: ”Älä salametsästä tai sinut salametsästetään”.

Kruger Park ja sen eläimistö houkuttelevat erityisesti lapsiperheitä kaikkialta maailmasta. Moni tulijoista ei tiedä, että etelä-afrikkalaiset riistanvartijat tappoivat vuosina 2010–2015 liki 500 mosambikilaista salametsästäjää, käytännössä rajaseudun maanviljelijöitä. Maataloustuotteiden hinnat ovat Mosambikissa etelä-afrikkalaistuotteiden aggressiivisen dumppauksen vuoksi alhaiset ja markkinat ovat kaukana. Sarvikuonon sarvesta sen sijaan maksetaan hyvin, perillä Vietnamissa painosta riippuen jopa satoja tuhansia dollareita. Moni on rakentanut sarvirahoilla talon tai ostanut auton. Matkalla tullimiehet ja poliisit toki vievät leijonan osan tuotosta.

Vietnamissa moni uskoo, että sarvesta tehtävä jauhe on perinteinen kiinalainen ihmelääke, joka tehoaa esimerkiksi potenssiongelmiin. Kemiallisesti jauhe ei kuitenkaan eroa vaikkapa ihmisen kynsistä.

Etelä-Afrikan ja Mosam bikin hallitukset ovat viime aikoina vakuuttaneet, että että nyt salametsästäjät pidätetään eikä heitä enää ammuta. Vain aika näyttää kumpi puhuu totta: viranomaiset vai uhkailevat tienvarsikyltit.

Kuljemme etelään Israelin kokoisen luonnonpuiston läntistä reunaa. Satojen kilometrien matkalla maantietä reunustaa aidattuja riistapuistoja, jotka vilisevät antilooppeja, kirahveja, seeproja ja apinoita. Yksityisessä omistuksessa omistuksessa olevat riistatilat, yhteensä 180 000 hehtaaria, ylittävät kooltaan vaikkapa Ahvenanmaan. Tilojen omistajien eurooppalaiset esivanhemmat ajoivat aikoinaan tuhansia alkuperäisasukkaita näiden mailta siirtomaa-armeijan avulla tai afrikkalaisia päällikköjä ja sotaherroja lahjomalla.

Krugerin luonnonpuistossa näemme päivän mittaan lukuisia buffaloita ja norsuja, seeproja ja kirahveja, korppikotkia, yhden hyeenan tai shakaalin, kolme ateriaansa sulattelevaa leijonaa ja järein kiikarein ja teleobjektiivein varustettuja turisteja. Melkein koko Big Five! Kaksi nukkuvaa leopardia pysyttelevät törmän takana piilossa. Harmi että tytär jätettiin matkan varrelle townshippiin muiden lasten, kotikissojen, koirien ja kanojen pariin.

Yö majatalon tilavassa huoneessa Hoedspruitissa maksaa vajaat 40 euroa ja siihen kuuluu tuhti aamiainen kahdelle hengelle: boerwors-raakamakkaraa, nakkeja, pari häränsilmää, paahtoleipää ja hedelmiä. Ei ole sesonkikausi, joten muita asiakkaita on vähän. Heidän autoissaan lukee ”salametsästyksen vastainen yksikkö” ja ”aseellinen reagointi”. Maastoautoihin näyttää nousevan kuhunkin kaksi nuorta valkoista miestä maastopukuineen ja aseineen. Kivääreissä on kiikaritähtäin, kuin metsästysaseessa.

Mutta kuka rahoittaa salametsästäjien tappamista? Etelä-Afrikan hallitus ja matkailuyritykset, kansainväliset ympäristöjärjestöt, jotka ovat erikoistuneet uhanalaisten lajien suojeluun. Oikeastaan jokainen eläinsuojelujärjestö, joka ei piittaa paikallisväestön hyvinvoinnista tukee ainakin epäsuorasti aseellisia partioita. Viime kädessä niitä rahoittaa vaikkapa kuukausilahjoittaja tai luontokalenterin ostaja, jos ei ole tarkkana miten hänen rahaansa käytetään.

Janne Rantala on kulttuuritieteiden tohtoriopiskelija ja vapaa kirjoittaja.