Kirjat ja olut (Karjalainen)

Karjalaisen kolumnejani sarjassa "Kirjeitä Mosambikista"...

Otin Mosambikiin saapuessani mukaani muistaakseni vain kaksi kirjaa, joista toinen oli ”Beer in Africa” (Olut Afrikassa). Ajattelin että teoriaa ehdin kahlata takaisin palattuanikin, sillä ei ollut tarkoitus jäädä kirjoittamaan. Oluesta kertova kirja oli tarttunut mukaani jostakin Afrikan tutkimuksen konferenssista Euroopasta, mikä kertonee vapaa-ajanviettomieltymyksistäni. Kirjan toimittaneet antropologit olivat huomanneet, että lähes kaikki kollegat käyvät oluella aineistonkeruun ohessa, mutta juuri kukaan ei ole tehnyt aiheesta vakavaa tutkimusta. Kuitenkin olutkioskit, baarit ja perhejuhlat voivat olla monien yhteiskunnallisten ilmiöiden tarkastelemisen paraatipaikkoja.

Mosambikissa monet hauskimmista olutkapakoista ovat puitteiltaan varsin vaatimattomia aaltopellistä ja muutamasta puupaalusta, parhaimmillaan myös betonista, rakennettuja olutkioskeja. Niitä kutsutaan parakeiksi. Olut ostetaan kioskin luukusta ja nautitaan kioskin edessä seisoskellen tai muovisen puutarhapöydän ääressä. ”Parakeista” saa joskus myös peruselintarvikkeita tai jopa lämmintä ruokaa. Se valmistetaan grillissä rakennelman takana. Musiikki tulee joko kioskinpitäjän pikkustereoista tai asiakkaiden kookkaammista autostereoista.

Itse olen usein kiinnittänyt huomiota musiikkiin oluen juonnin lomassa ja kirjoittanut kappaleen nimen muistiin myöhempää perehtymistä varten. Kuten Suomessakin, lauluista, niiden rytmeistä ja sanoituksista keskustellaan mielellään. Aiemmassa kolumnissani mainitsin, että muusikkojen sanomaa kuunnellaan varsin tarkalla korvalla. Historiallisista tapahtumista ja ajanjaksoista aivan päällimmäisenä mieleen soimaan jää musiikki. Salimu Muhamedin ”Mamana Maria” -marrabentan mukaan tänään ei Mama Mariaa itketä. Ja miksi olisi itkettänyt. Kappaleen julkaisemisen aikaan 1974 Mosambik oli vapautumassa kolonialismin ikeestä.

Parakkikioskilla olen kuullut myös räp-duo Gpro Famin kappaleen ”O País da Marrabenta” (Marrabentan maa). Siinä räpätään pianosämplen säestyksellä, että kaupungin pääkadulla on kyllä luxusta, mutta sivukujilla aukeaa toinen todellisuus. Roskaa ja kuoppia on enemmän kuin kaloja meressä. Tanssittavassa kitara ja mies -tyylisessä rallissa ”Mali ya Pepha” (Paperirahaa) nyt jo edesmennyt Eugenio Mucavel puolestaan kuvaa kuinka naapurista leijailee herkullinen maissipuuron ja paahdetun sipulin tuoksu, vaikka laulaja itse, "sinä" ja hänen vaimonsa näkevät suorastaan nälkää. Molemmat kappaleet muistuttavat 1990-luvun yksityistämisten aiheuttamasta taloudellisesta epätasa-arvosta ja vyönkiristyksestä.

Sittemmin taloushistorioitsija Karl Polanyin tiiliskivimäinen ”Suuri murros” ja se olutkirja ovat saaneet seuraa. Olen hankkinut kirjahyllyllisen musiikkia, historian ja antropologian teoksia sekä mosambikilaista kaunokirjallisuutta. Maanmiehet tuovat silloin tällöin kotimaisia romaaneja ja ulkomaalaiset englanninkielisiä pokkareita. Silti ikävöin hyvin varustettuja kirjastoja ja muuta julkista omaisuutta, jota Suomessa edelleen on.

Otin toki mukaani muuten myös nappulakengät ja treenivaatteet. Berimbau-soittimen hukkasin matkalla. Sen soittaminen on vaihtunut muusikkojen klubilta ostamaani perinteiseen m'bira-soittimeen. Myyjä viisaasti pyysi ystäväänsä pitämään huolta osasta rahoja, etteivät ne kokonaan kuluisi olueen.