Muun muassa tägeillä #innovaatio ja #joukkovoima varustettu uusin innovaatiokeskustelu (jota seuraan tällä haavaa Mosambikista) innosti julkaisemaan seitsemän vuotta vanhan innovaatiopakinani uudelleen. Motiivini on puhdas ihmetys siitä, että miten muka maailman parhaiden peruskoulujen maassa on yhä edelleen setiä, jotka eivät osaa tulkita slogania, jossa kehotetaan tunkemaan innovaationne perseeseen. Alun perin kirjoitin tämän huhtikuussa 2007 (jolloin pakinassa mainittu Lipponen ei ollut vielä virallisesti ydinvoima-lobbari) ja varustin "Innovatiiviset valtiomiehet" -otsikolla.
Uutta tuotetaan nykyään pikavauhtia. Poliitikot, julkisuuden visiönäärit ja Lissabonin strategia julistavat kaikkialla koulutuksen, teknologian ja tieteen merkitystä menestykselle. Myös innovatiivisuus on kaikkien huulilla. Siitä on tullut vision, mission ja fokuksen ohella yksi suomen kielen käytetyimpiä sanoja. Muodin aallonharjalla ovat talouslehdet.
Mutta ulottuuko innovatiivisuuden ihanne myös kirjoittamiseen? Puhemies Paavo Lipponen (sdp) kopioi ison osan taannoista puhettaan Euroopan ydinvoimalobbylta. Puolueettomaksi selvitysmieheksi Sipoon ja Helsingin rajakiistassa nimitetty kunta- ja alueministeri Hannes Manninen (kesk.) liimasi selvitykseensä kappaletolkulla tekstiä suoraan toisen osapuolen, Helsingin kaupungin, esityksestä. Jari Vilénin (kok.) Simon kunnan historiikista kopioima pro gradu on puolestaan jo poliittista historiaa, mutta uutta on, että näillä ansioilla pääsee nyt suurlähettilääksi, Budapestiin. Savon sanomissa hyvin huomattiin: ”Jari Vilénin ansioita ei voi kiistää.” Mutta Vilén on jopa edelläkävijä.
Kannattaako muka enää vaivalloinen tuhertaminen ”omien” tekstien parissa? Nämä herrat näyttävät esimerkillään, että ilmankin pärjää, ja vieläpä aivan mukavasti. Onkin kysymys aivan uudesta innovatiivisuuden, eli kekseliäisyyden, muodosta: vanhaa yhdistelemällä säästetään valtavasti aikaa ja saavutetaan taloudellisia voittoja. Ja eikös ranskalainen taiteenteoreetikko Antonin Artaud aikoinaan huomauttanut, että Jumalan kuolemasta seuraa tekijän kuolema? Hyvästi siis romanttinen neromyytti: ruetaan kaikki plagioimaan. Tavoitteena ei ole enää olla hyvä, vaan huipulla. Eivätkä matkalla sinne ongelmana enää ole edes eväät. Kansaamme johdattavat innovatiiviset valtiomiehet näyttävät kyllä miten ne hankitaan.
P.S. Päivitys seitsemän vuotta myöhemmin: täkäläisen tutkimuslaitoksen hiljattaisen selvityksen mukaan täällä Mosambikissakin osataan näiden suomalaisten valtiomiesten innovatiivisuus, joskin pienemmässä mittakaavassa. 75 % opinnäytetöistä oli lainattu toisen tekstiä ilman mainintaa lähteestä eli suoremmin sanottuna plagioitu.
Mosambikin yhteiskuntaa ruohonjuuritasolta käsittelevä etnografinen uutisblogi, Janne Rantala
Blogin nimi viittaa Benedict Andersonin metaforaan, jonka mukaan kansakunnat uneksivat itsensä sekä mosambikilaisen kirjailijan Mia Couton romaaniin Terra Sonâmbula (Unissakävelijämaa). Unissakävelijämaan uneksinta jatkuu yhä ja kuten olettaa sopii välillä kovin rauhattomana, kiistoissa, seremonioissa, kaduilla, keskusteluissa, musiikissa...
maanantai 24. elokuuta 2015
keskiviikko 12. elokuuta 2015
Suomi henkisesti käppyrässä (Sanomalehti Karjalainen)
Julkaistu Karjalaisen kolumnisarjassani "Kirjeitä
Mosambikista"...
Suomi on koko neljä vuosikymmentä
kestäneen elinikäni ollut jokseenkin sisäänpäin kääntynyt
neito, mutta nyt hän vetäytyy yhä käppyräisemmäksi, kuin
merituulen pieksämä saaristomänty tai kataja. Tarkoituksenani ei
ole tässä käsitellä maamme penseää toimintaa eurokriisissä ja
Välimeren pakolaiskriisissä, kehitysapuleikkauksia tai pyrkimyksiä
ulkomaisten opiskelijoiden lukukausimaksuihin. Minulle ne ovat
lähinnä merkkejä siitä, että yhä käperrymme kokoon, vaikka
viisaampaa olisi suuntautua aiempaa globaalimmin ottaen esimerkkiä
vaikkapa Portugalista. Siellä talouskriisistä haetaan ulospääsyä
muiden mantereiden mahdollisuuksia hyödyntämällä.
Opiskeluaikoinani moni epäili
antropologian tarvetta työelämässä ja yhteiskunnassa.
Antropologia on kansainvälinen yhteiskuntatiede, jossa
aineistonkeruu tehdään yleensä kaukana kotoa, minun tapauksessani
Mosambikissa. Suomessa kulttuurin tutkijat ovat perinteisesti
keskittyneet kalevalaisen runouden kaltaisiin aineistoihin ja
suomalaiseen kansankulttuuriin. Niin mittava ja rikas on
runoaineistomme, että monet ihmettelevät: miksi ihmeessä pitäisi
mennä merta edemmäksi kalaan.
Kaukomailla tutkimisessa on kuitenkin
menetelmälliset etunsa ja itseisarvoa. Oma kokemukseni Mosambikista
ja sen naapurimaista auttaa ymmärtämään paitsi eteläistä
Afrikkaa, myös näkemään omaa yhteiskuntaamme uusin silmin.
Olemalla läsnä, lukemalla, elämällä ja keskustelemalla
täkäläisten ihmisten kanssa olen oppinut maailmanhistoriasta ja
nykyisyydestä, mutta myös kuvittelemaan ja luomaan uutta
tulevaisuutta. Toivon, että pystyn siirtämään pienen osan siitä
esimerkiksi kirjoitusteni lukijoille. Mosambikissa olen oppinut
ymmärtämään syvällisemmin vaikkapa yhtä afrikkalaisen diasporan
nerokkaimmista luomuksista eli jazzia, joka näihin päiviin asti on
ollut tärkeä osa suomalaistakin kulttuurielämää.
Portugalilaiset ovat heikommasta
peruskoulujärjestelmästään huolimatta suomalaisia tietoisempia
muusta maailmasta, osin toki siksi että maalla oli
siirtomaaimperiumi. Mutta myös kosmopoliittiset maputolaiset
tietävät paljon enemmän Euroopasta kuin suomalaiset Afrikasta. Jokaisessa
portugalilaissuvussa on Afrikan kävijöitä, Ranskaan siirtomaasotia
paenneita tai muilla mantereilla onnensa löytäneitä setiä ja
tätejä. Siksi esimerkiksi syyskuun 2010 suurmielenosoitukset
Maputossa olivat Portugalissa ykkösuutinen, vaikka Suomessa ne
tuskin ylittivät uutiskynnystä. Portugalin yleisradioyhtiöllä on
erityiset Afrikan kanavansa erillisine musiikkitarjontoineen ja
uutisineen.
Eurokriisi aiheutti Espanjassa nuorison
suurtyöttömyyden, mutta Portugalista nuoret lähtivät töihin
merten taakse. Mosambikissa portugalilaisyhtiöt toimivat jo
ravintolatoiminnasta elintarvike- ja energiasektoriin. Maputon
lukuisilla kerrostalotyömailla häärii monesti juuri
portugalilainen rakennusyhtiö, kun suomalaisyhtiöt Kone ja Wärtsilä
vasta aloittelevat investointejaan.
En tällä suinkaan tarkoita, että
Suomen tulisi kurottautua maailmalle etupäässä taloudellisista
syistä. Sallimalla ihmiselle luonnollisen monikielisyyden,
uteliaisuuden ja kulttuurivaihdon kukoistaa ja esimerkiksi tiedon ja musiikin
virrata aiempaa vuolaammin olisi suomalaisten elämä jatkossa
kaikilla muillakin tavoin rikkaampaa. Näin Suomi-neito olisi jälleen
pelissä mukana.
Kirjoittaja
on Itä-Suomen yliopiston tohtoriopiskelija ja vapaa toimittaja
janne.juhana@gmail.com .
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)