Varoitan heti
aluksi, että tämä kirjoitus saattaa ärsyttää joitakin
muusikoita ja ammattitaiteilijoita. Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole
missään nimessä halveerata taitoa eikä kurinalaista harjoitusta,
joita suuresti arvostan. Nigerialainen etnomusikologi, kansanmuusikko
ja oopperasäveltäjä Meki Nzewi tarjosi nimittäin Dar es
Salaamissa kohdatessamme varsin lohduttavan näkemyksen ihmiseen ja
musiikkiin. Hänen mielestään jokainen ihminen on muusikko,
tanssija, säveltäjä, psykologi ja parantaja.
Kun eräs kollega
Ranskaan kuuluvalta Mayoten saarelta vähätteli rummutustaitoaan,
Nzewi kivahti että miksi tämä oikein solvaa itseään. Tämä ei
ehkä vain ole saanut tilaisuutta kehittää luonnonlahjaansa. Rytmiä
ja melodiaa kun ei tarvitse kuulemma etsiä omaa sydämenlyöntiä
eikä hengitystä kauempaa.
Saavuttuani
ensimmäistä kertaa Mosambikin kesään Suomen talven kangistamalla
ruumiillani löysin itseni jo toisena iltana erään ammattiliiton
pikkujouluista tanssilattialta. Yritin ensin vastustella tanssiin
kutsua sillä perusteella etten tunne paikallisia tansseja, mutta
paikalliset eivät armoa antaneet. Tanssilattialla kaikkien
tuijottaessa kyllä jännitti, mutta pian huomasin, että muut
tanssijat kopioivat liikkeeni. Ajattelin silloin, että tanssini oli
varmaan heidän mielestään huvittavaa. Nyt Nzewi kertoi minulle,
että luultavasti onnistuin tuomaan paikalliseen tanssiin jotain
omaperäistä ja luovaa, nimenomaan koska en tuntenut askeleita enkä
paikallisia kaavoja.
Nzewi kertoi, että
vuosia sitten, kun hän vielä asui Nigeriassa, ryhmä saksalaisia
oli laillani painostettu tanssimaan paikallisessa kylässä,
ibo-kansan perkussioiden tahtiin. Paikalliset olivat suunnattomasti
ilahtuneet ja alkaneet kaivamaan taskuistaan kolikoita niitä
saksalaisille antaakseen, josta nämä olivat ymmällään.
Nzewi selitti tulijoille, että kyläläiset halusivat palkita
suuren palveluksen, jonka saksalaisryhmä oli heidän mielestään
tehnyt tanssin kehittämiseksi. Seuraavana iltana koko kylä
puolestaan tulkitsi saksalaisten tanssia paikallisen liikekielen
mukaisesti.
Ehkäpä Nzewin
kuvailema rento asenne ei ole niin harvinainen länsimaissakaan edes
ammattimuusikoiden keskuudessa. Vuosia sitten eräs Wanhan Jokelan
kanta-asiakkaaksi tunnustautunut vanhempi mies kertoi, että
ravintolassa keikkailevat muusikot ovat yleensä kuin ”ihminen
ihmiselle”. Itse olen löytänyt Kaustisen
kansanmusiikkifestivaalien parhaat bileet ohjelman jo päätyttyä
nuotion ympäriltä, missä ammattimaiset ja ammattitaidottomat
muusikot musisoivat yhdessä. Kuten Kumpulan musaklubilla konsanaan.
Kirjoittaja
on Itä-Suomen yliopiston tohtoriopiskelija ja vapaa toimittaja
janne.juhana@gmail.com .
